maanantaina, helmikuuta 23, 2015

Tone, osa 4.





Hyvä tone ei tarkota sitä että taimaus osuu kohilleen tai et soittaa "virheettömästi". Pikkasen tahmaset näpit saattaa jopa olla eduksi.

5 kommenttia:

Mackan kirjoitti...

1.) Keith Richards & Mick Taylor: Midnight Gambler (live-versiot)
2.) Marc Ribot: Marc Ribot y Los Cubanos Postizos (koko levy)
3.) Jimmy Page: No Quarter (The Song Remains The Same)
4.) Jimi Hendrix: Red House (In the West)
5.) Jimi Hendrix: Hear my train a comin' (akustinen studio-live 12-kielisellä)

Nuo tuli nopsasti mieleen.

JahRelainen kirjoitti...

Mick Taylorilla on, Keithillä ei. Mun mielestä. Mut pistä tosta ekasta joku pätkä niin kuunnellaan.
Ribotilla on Tom Waitsin jutuissa.
Pagella on ja Hendrixillä.

Mackan kirjoitti...

Eri mieltä. Minun mielestäni Keithillä, jos jollakin, on ehdottomasti tone.

En pistä, olet kyllä Stonesia jo tarpeeksi kuullut jotta voit muodostaa mielipiteesi ;)

Mikkovee kirjoitti...

No voiko sitten sanoa, että Lynyrd Skynyrdin kitaristilla on tone? Tai Black Crowesin kitaristilla? Vai tajusinko mä nyt tätä niinkö alkuunkaan?

JahRelainen kirjoitti...

Tone, soundi. No soundihan on periaatteessa jokaisella jos nyt oikein aletaan pilkkuilemaan. Periaatteessa aloittelijalla ja Tsimi Hendriksillä voi olla ihan sama "tone", tosin aloittelija sipaisee tuurilla.


Mä nyt tarkotan tonella vähän sellaista sävykkäämpää lähestymiskulmaa kun biisiä skitalla soitellaan.
Keithillä on ehkä jossain Satisfactionissa. Muutenhan se vaan rappaa kamat täysillä ja vaihtelee etu-takamikin välillä, aika simppeliä ja raakaa.

Paskimmat tonet löytyy niiltä jotka kelailee miten teknisentyylipuhtaasti joku nuotti/sointu/sormitus menee.