torstaina, joulukuuta 10, 2009

Hur gick det sen?

Musavisan syyskauden kausifinaali.
Aika: Torstai 10.12.2009 klo 20:00 alkaen.
Paikka: Kauppayhtiö, Rovaniemi, Arktinen kaupunki.

"No niin, alotetaanpas. Elikkä..."

...päätin osallistua finaaliin, rangaistukseksi napsahti kirjurin hommat. Poikakuoro visasi viisihenkisesti, kun pyöreän pöydän äärelle istahtivat Mikko, Mikko, Jonze, JahRelainen ja allekirjoittanut.

Ensimmäinen kierros oli kauden viimeinen runkosarja-finaali, jonka Poikakuoro voitti kohtuullisin pistein. Koska teemana oli joulun sävelet, saimme kuullaksemme mm. King Diamondia, Ramonesia, Tom Waitsia ja Whamia. Jos oikein arvaan, kierroksen kysymykset oli laatinut illan male-tuomari Arppa The War Machine. Viimeisestä erävoitosta huolimatta mahtava voittaputkemme runkosarjavoittajina päättyi: Nova Group nappasi voiton nenämme edestä jättäen joukkueemme maistelemaan hopeista sijaa.

Toinen kierros oli kausifinaalin ensimmäinen kierros. Kuten etukäteen pelkäsimme, onnemme kääntyi jyrkkään syöksyyn. Sen verran haravoimme, että nappasimme pisteitä mm. Toolilla, Mike Pattonilla, Dj Shadowilla ja Richard Ashcroftilla sekä muutamalla hajamielisellä veikkauksella. Jos oikein arvaan, kierroksen kryptoniitit oli louhinut Elizabeth Bathoryn Ellu.

Finaalikierros oli edellistä huomattavasti helpompi. Se alkoi lupaavasti Sealin versiolla It's a Man's Man's World -lainasävelellä. Harmi vaan, ettemme tunnistaneet laulajaa, emmekä muistaneet samplien laatijoita. Tuomarit halusivat myös tietää, minä vuonna Brownin alkuperäinen versio julkaistiin. Oma muistini takkusi pahoin, kun kirjasin paperiin vuoden 1961, oikean vastauksen ollessa 1966. Kirkan School's Out oli hyvin hallussa, samoin Islanders ja Creatures. Pisteitä ropisi mukavasti myös Stevie Wonderin Higher Groundista ja Britney "Mickey Mouse Club" Spearsista, joka on levyttänyt peräti kuusi albumia viiden sijaan. Britneyn cover I Love Rock 'n' Roll oli peruskauraa alkuperäisine esittäjineen. Illan viimeisenä visabiisinä soi Gary Mooren Friday On My Mind. Easybeats ja AssaDassa - helppoa kuin heinän kulotus. Lopuksi kysyttiin, mitä yhteistä on Gary Moorella ja Elic Craptonilla. Viime tingassa muistimme - juuri ennen paperin palauttamista - että molemmat ovat musisoineet Ginger Bakerin ja Jack Brucen kanssa.

Päädyimme lopulta hienosti toiselle sijalle, ja syksyn kausifinaalin voittajaksi julistettiin Elizabeth Bathory vajaan pisteen erolla Poikakuoroon.

Onnea illan voittajille ja kiitokset finaalin tuomariklassikolle!

5 kommenttia:

Mackan kirjoitti...

Suolaa hopeisille haavoille lisää tietysti se yksityiskohta, että Poikakuoro keräsi illan aikana eniten pisteitä.

Mutta kun pisteet nollataan viikkofinaalin eli ensimmäisen kierroksen jälkeen, ainoastaan kaksi viimeistä kausifinaalikierrosta ratkaisevat.

Kunpa kakkoskierros olisi ollut illan ensimmäinen!

____________

Runkosarjavoittokin saattoi livetä käsistä sen vuoksi, että ainakin kahdella visailukerralla Poikakuoro ei osallistunut lainkaan. Aivan oikein, se ei pelaa, joka ei pelaa:)

tommi kirjoitti...

Poikakuoro bundolo! Kerrankin oli raportti ajoissa.

Arppa kirjoitti...

Kierrosvastuullisten arvuuttelut osuivat yllättäen oikeaan... ja kuvavalinnat ovat loistavia! Etenkin Dempsey&Makepeace osui ja upposi :D Vähänkö Glynis Barber olikin hothothot aikoinaan...

mackan kirjoitti...

No sano muuta! Ne aristokraattiset kasvot ja se yläluokkainen, seksikäs aksentti...aiai!

Satu kirjoitti...

Kyllä, Dempsey ja Makepeace -kuva aiheutti lievää hihittelyä täälläkin :D

Itse veikkasin Nova Grouppia voittajaksi ja Poikakuoroa hyväksi kakkoseksi. Ylläripyllärishokkivoitto napsahtikin meille! Kaikkea sitä sattuu.

Kirjoittelen meidän raportin tänään...

Top-5

G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...