keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Taajuuksia.

Yle lopettelee taas vuodenvaihteen tiimoilla hyvin toimitettuja musaohjelmia.

7 kommenttia:

mackan kirjoitti...

Niinpä tietysti!

tommi kirjoitti...

Tässä päästään heti syville vesille. Olen itsekin aivan varma, että omat vakio-ohjelmani eli Avaruusromua ja Tiistain tanssi-ilta lakkautetaan piakkoin. Se on jotenkin väistämätöntä.

Kuitenkin toisaalta jos tekijänoikeusasiat eivät olisi niin tavattoman tiukkoja ja riskialttiita, olen varma että esimerkiksi mackan pystyisi tuottamaan aivan pätö musiikkiohjelman audiobloggauksena joka viikko.

Soittelisi vain sen hetkisiä suosikkikappaleitaan ja kertoisi meille puukorville mikä niissä on hienoa tavalla, että tajuaisimme ja rikastuisimme.

Kun ajattelee Ylen massiivisia tiloja Pasilassa, rupeaa miettimään tarvitaanko tuota kaikkea tosiaan nykymaailmassa siihen, että äänitetään 45 minuutin pätkiä puhetta, jonka väliin soitetaan levyjä.

Näitä vuosia leimaa se, että isot tarpeettomaksi käyneet organisaatiot taistelevat olemassaolostaan. Sama sekä yksityisellä että julkisella puolella. Haraavat vastaan kunnes kupsahtavat.

Levy-yhtiöt ovat jo kai sopeutuneet ajatukseen, että tästä lähtien eletään Spotifyn pikkukillingeillä ja supistetaan toimintoja sen mukaisesti.

mackan kirjoitti...

"Mackan pystyisi tuottamaan aivan pätö musiikkiohjelman audiobloggauksena joka viikko."

Kyllä "varmaan", mutta

a) ei sitä kukaan kuuntelisi.

tommi kirjoitti...

Kuuntelisi varmasti. Ainakin useampi kuin lukee tätä blogia. Tai bloggaustahan se podcastaaminenkin tietenkin olisi ja kaikki mikä pätee bloggaamiseen pätee myös siihen.

satu kirjoitti...

Eli Tommikin voisi vetää shown "Tommin erikoiset" :D

Anonyymi kirjoitti...

Joo, olen joskus kyllä miettinyt audiobloggausta, mutten ole saanut aikaiseksi. Musiikkia ei tietenkään saa käyttää missään koskaan maksamatta ja ilmoittamatta, ja toisaalta en osaa päästellä tajunnanvirtaa suustani samalla tavalla kuin näppiksellä. Toisin sanoen en ole koskaan puhunut yksikseni, ja bloggaaminen olisi kai olennaisesti sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Pistäkää pystyyn piraattiradioasema.

Mutta kyllähän olohuoneista toimitetaan asiantuntevaa radio-ohjelmaa. Kaikkihan tietävät tämän:
http://osoitteeni.blogspot.com/

Ja mainittakoon, että yllä mainittu taho on pitkin hampain kaikki maksut hoitanut. Jos tuo onnistuu yhdeltä, onnistuu se varmaan toiseltakin...

Top-5

G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...