Mikä on musiikin merkitys liikuntaa harrastettaessa? Oma liikuntaperskärpäseni puraisi minua pahemman kerran viime keväänä. Purema on jättänyt pysyvän vaikutuksen, jonka ansiosta olen raahannut lihamöykkyni tien päälle ja saleille lähes päivittäin. Omia teitä lenkkeillessäni kuuntelen aina Radio Rockia. Koska lenkkeilyni ajoittuu aina aamuvarhaiseen, kuuntelen Heikelän ja Linnanahteen mainiota ohjelmaa. Oikeesti, se on saanut minut nauramaan ääneen keskellä kaameaa hikilenkkeilyrääkkiä. Radio Rockin musiikkihan itsessään on just sopivaa tsemppausta. Monta kertaa olen saanut tuntea ikäänkuin "lentäväni" kun on tullut joku sopiva biisi, esim. Nightwishin Wishmaster, Thin Lizzyn The boys are back in town, Foo Fightersia, mitä tahansa mistä tykkään. Lenkkeily on paljon hauskempaa ja väittäisin jopa että tehokkaampaa noin niinku henkisen virkistyksen kannalta, kun saa kuulla itselle sopivaa musiikkia.
Syksyn jumpissa ja todennäköisesti myöskin ensi viikolla alkavissa jumpissa musiikki pysyy entisellään. Onhan tietysti perusteltavissa, että jumpan rytmimusiikki perustuu siihen, että alkulämmittelyn aikana kuullaan reipasta, menevää rytmiä, joka jatkuu erinäisissä muodoissaan pitkin jumppaa, kunnes päästään venyttelyyn, jolloin musiikin tulee olla rauhallista ja rentouttavaa. Syksyn jumppien musiikki oli pääasiassa teknohumppaa, iskelmääkin mahtui mukaan, sitä ah, niin suomalaista hengenravintoa. Omalla kohdallani muistan nauttineeni huomattavasti enemmän jumpasta ja rääkistä, kun muutamana herkullisena hetkenä kuului minun musiikkia. Niitä olivat Nine Inch Nails ja Foo Fighters. Erään jumpan taustamusiikki oli kokonaisuudessaan semmosta teknohumpaksi uudelleenmiksattuja vanhoja 60-luvun rokkibiisejä. Kieltämättä, se toimi hyvin. Vaikka mielessä pyörikin, että miksi esim. Purple Haze on raiskattu näin...
Joulun aikana jouduimmekin sitten jumppaamaan joulumusiikin tahdissa. Minä kun en todellakaan ole mikään jouluihminen, saati sitten että jaksaisin kuunnella joululauluja... Varsinkin viimeinen jumppaviikko ennen joululomaa oli painajainen. Yritin kuitenkin keskittyä vain ja ainoastaan omaan suoritukseen, ottamalla musiikista vain rytmin ja unohtaa muuten koko iloisen rallatuksen. Onnistuinkin siinä jokseenkin hyvin. Noin olen joutunut toimimaan useamman kerran jumpissa, joiden musiikkivalintoihin en voi vaikuttaa.
Joululoman aikana sitten, pääsin käyttämään siskoni kuntosalia, jonne innoissani raahasin cd-soittimen ja ihan itse valitsemani levyt. Valitsin Deep Purplen tuplakokoelman ja Black Sabbathin Paranoidin. Jälkimmäistä en edes ehtinyt kuuntelemaan, koska tykästyin Deep Purplen soundeihin uudestaan, pitkästä aikaa! En ollut uskoa korviani - enkä kehoani - kun kaiuttimista kajahti ilmoille Hush, Kentucky Woman, Black Night, Speed King, Smoke on the water, Burn jne. Vauhtia ja intoa riitti, ja hymyssä suin väänsin itseni rääkkiohjelman loppuun saakka.
En siis voi todeta muuta, kuin että oman liikuntanautintoni suuruus on siis suoraan riippuvainen soitetusta taustamusiikista.
Kotiin palattuani youtubetin Hushin, mikä oli joululomani suurin uudelleenlöytö. Jos se toimi suurimpana tehokkuutta ja hyvää oloa tuottavana musiikillisena tekijänä jouluna, tämä audiovisuaalinen kokonaisuus vähän kyllä... öh... latisti tunnelmaa. Mutta liikunnan ilo on näköjään löydetty jo tuolloin!
6 kommenttia:
Kokeiles joskus ihan piruuttain noita Kike Elomaan levyjä. Ne vois ehkä sulle aueta tossa tiimellyksessä.
Ite en oo kyllä kuullu yhtään Kikelin biisiä, toisaalta enhän mä tollanen liikkujakaan ole. Mut Kikeli on syntyny samana päivänä kun mä, eri vuonna tosin, tyhmiä siis molemmat. Mä tiedän kolmannenkin tyypin joka on syntyny samana päivänä, sekin on tyhmä.
Kyl tyhmä saa olla mut ei hölömö.
Hölömö saa aina olla, ja aina saa hölömöillä. Mutta se, mikä ei saa olla on pöljä.
Kuulostaa aika hauskalta hommalta tuo Purplen ja urheilemisen yhdistäminen.
Itse en osaa kuunnella musiikkia edes kävellessä, miekkatreeneissäkin miekkojen kalske (varskin kalpojen) on sitä parasta treeniäänimaisemaa. Pitäisi kokeilla joskus piilottaa maskin alle Rollareita. Voisi syöksyt lähteä rivakammin. Tai sitten ei.
Nyt kun tuli puheeksi, niin eikö ole aika kumma juttu, kuinka liikunnallisia ja urheilullisia ihmisiä me poikakuorolaiset loppujen lopuksi olemmekaan (vaikka ei siltä näytä).
Jokainenhan menee tyylillään, mutta olen aina ihmetellyt juoksijoita, jotka painavat eteenpäin luurit korvilla, näin menettäen tuulen kohinan, tikan nakutuksen, varisten raakkumisen ja kaiken muun. Toisaalta varsinkin juostessa on rytmi tärkeää, ehkä se osiltaan selittää tuon, parhaiten muuten toimii sellainen päässä soiva Bo Diddley-komppi, mutta toisaalta ulkoillessa tarvitsee aistejaan muuhunkin ympäristön seuraamiseen.
Jumppa- tai joogalevyt ovat kuunneltuina tosi hauskoja. Varsinkin Jane Fondan esittämät. Aerojumppaa Annen kanssa on myös alan ehdottomia klassikoita.
Ja hiihtämisestä vielä senverran, ettei näillä keleillä ole liukuvoiteita juuri pahemmin tarvinnut.
Jah: Kikkeliskokkelis! Taidanpa jättää väliin. Jumppa vois muuttua yhden sormen sormijumpaksi: skip - skip - skip - skip...
Mackan: Purple toimii täydellisesti oman punttis-ohjelman taustalla. Volat kaakkoon ja menoksi! Uskomaton energianlähde! Poikakuoron nimen voisi muuttaa Sportskuoroksi? Energyclub? Voimakuoro?
Einsteen: Luonnonääniä voi mennä kuuntelemaan rauhassa jonnekin muualle. Enpä oikeestaan voisi kuvitella lenkkeileväni hiljaisuudessa. En saisi suorituksesta juuri mitään irti, muuta kuin kyllästyneen hien ja lopulta ehkä koko lenkkeily jäisi kokonaan pois päiväjärjestyksestä, hiljaisen tylsyyden takia. Mutta juuri tuon liikennehäiriköinnin takia lenkkeilen aamutuimaan, jolloin liikennettä ei juurikaan ole.
Satu, taisin ensilukemalta ymmärtää väärin mitä tarkoitat yhden sormen sormijumpalla.
Hihi, kukin ymmärtäköön omalla tavallaan ;)
Lähetä kommentti