No niin heavy-osasto, herätys. Tämä oli sitten paaaaaljon ennen Lordia. Tämäkin tarina valottaa yllättävän paljon mikä oli suomalaisen heavy-skenen mentaliteetti 80-luvulla.Juho Juntusen tekemä juttu.
Haastatelun osa 1 (klikkaa suuremmaksi niin on kivempi lukea).
Osa 2.
20 kommenttia:
Kuten kaikki muutkin popjutut kautta historian, myös tukkahevi otettiin täällä ensiksi huumorilla vastaan.
Tosin en ole lainkaan varma, oliko Iron Cross tosissaan vai ei.
Jutusta kyllä selviää minkätakia sitä ei vakavasti otettu.
Mä hymyilin aika äänekkäästi kun luin tota Juntusen juttua.
Ainakin J. Juntusen, Waldemar Walleniuksen ja Miettisen jutut ansaitsisivat tulla kootuiksi yksien kansien väliin. Juntunen ja Juntusen kirjoitukset ovat nykyisellään yhäkin relevantteja, toisin kuin jotkut juttujen kohteet(vrt. Iron Cross). Lukaisin kai just tuon jutun syksyllä kyseisestä Soundista ja se oli aivan huippu.
W. Wallenius taas on muuten vaan alan klassikko. Kaverin luona tulee aina silloin tällöin selattua Walleniuksen Hawkwind-historiikkia. Se on ehdotonta lukemista vaikka Hawkwind ei kiinnostaisikaan.
Eräässä juuri kesken olevassa kirjassa esim. Kiss määritellään hyvinkin pätevin perustein purkkapopiksi (tosin myös termi Lite Metal esiintyy samassa yhteydessä). Sama pätee aika moneen muuhunkin "hevi"bändiin. Eipä silti, ei purkkapopissa mitään vikaa ole.
Mielestäni 80-luvun hevarit olivat aivan tosissaan, he tekivät jotain johon uskoivat ja jota diggasivat. He tiesivät myös, ettei Suomi ole kuitenkaan vielä valmis ymmärtämään.
Pitää vain erottaa tosissaan oleminen ja tosikkona oleminen. Tosikkoja he eivät olleet.
Kannattaa muistaa myös Sarcofagus ja Moottorilinnut.
Jaa-ah, enpä ihan ensimmäiseksi olis tuota bändiä ottanut suomikasarihevin esimerkiksi. Olivat IronCrossit tosissaan tai eivät, ilmapiiri noiden tukkahevibändien osalta täällä Suomessa taisi olla hyvinkin naiivi, typerä, elosteleva. Ihan eri juttu tukkabändeillä sitten jossain jenkeissä, jossa ei asenne- eikä uskottavuusongelmia ollut, erityisesti suuremmilla bändeillä, kuten Mötley Crüe. Onhan niiden vanhoja juttuja hassunhauskaa katsella nykyään, mutta musiikki puhuu puolestaan. Nykyäänhän Mötikät näyttää ihan eriltä kuin silloin. Tuo tukka/meikki/glitter -juttu oli vaan kasarin tyyli.
Mun mielestä Suomessa kun ei vaan tuo tukkahevi/glam-hössötys mene läpi. Täällä digataan raaempaa kamaa, nykyään hyvänä esimerkkinä Children of Bodom, Kotiteollisuus, Mokoma yms. Kasarilta hyvinä esimerkkeinä Stone, Tarot.
Ihan tarkennus edelliseen: Monet jenkkien tukkahevibänditkin olivat tietenkin samalla asenteella liikenteessä kuin tuo meidän ikioma Ironcross, mutta kyseinen asenne mun mielestä sopi siihen ilmapiiriin, erityisesti Los Angelesiin, josta monet suositut bändit tulikin. Mutta että täällä Suomessa... aika hiljaista.
Ööö, toinen tarkennus... Tarkoitin tietenkin Peer Günttiä Tarotin sijaan. Liian aikaista yrittää kirjottaa yhtään mitään.
Suomalainen tukkahevi ja ehkä myös osa L.A:n tukkahevareista on jollaintapaa velkaa bändille nimeltä Hanoi Rocks, jonka maailmanlaajuista vaikutusta 80-luvun pop/rock-kulttuurille ei vielä välttämättä edes tajuta täällä kotosuomessa (stand by your band!).
Kuten muistatte bändi aloitti paljon ennen tätä "suomalaista tukkaheviskeneä" ja avasi omalla asenteella latuja myös tällekin IronCrossille. Mutta voisiko IronCrossin tapauksessa vakavastiotettavuuteen vaikuttaa esim. "kaikki sukulaiset on valjastettu tähän", "pudotin painoa 20 kiloa" -asenne. Yksittäistapauksestahan tässä on kyse ja pääasia on kuitenkin Juntusen kirjoittamassa nerokkaissa havainnoissa.
80-luvulla kuitenkin tehtiin suomessa aika saatanan timmiä musaa, mutta iron cross ei. Ja silloinhan Dingo toi jopa iskelmä/pop/glam sekoituksensa tuulipukukansan kaapinpäälle keikaroimaan.
Ja tänäpäivänähän glam-bändejä on joka kylässä tusina.
80-luvulla Mötiköitä pidettiin lastenmusiikkina. Samaan kategoriaan joutuivat Kiss ja Wasp. Joskus niitä kuunneltiin huumorimielessä, mutta ne kuulostivat silti aika popilta. Twisted Sister oli ehkä äärimmäisin tapaus tässä mielessä.
Tosin sitten arvostettavampiin nousivat niinkin camp-henkiset yhtyeet kuin Accept ja Judas Priest. Manowarille useimmat nauroivat mutta pari tykkäsi.
Kiistatonta arvostusta nauttivat sitten Deep Purple, Led Zeppelin ja Motörhead. Tosin Purplen ja Zeppelinin välillä oli jonkin verran puolueriitoja.
Vähän samaa oli myös Iron Maidenin ja Priestin välillä, mutta harvalla tuntui olevan mitään Maidenia vastaan. Sitä peiteltiin kai siksi, että se oli useille ensimmäinen hevibändi, ja se koettiin noloksi.
Tästä kärsivät sitten kaikkein eniten Whitesnake, Van Halen ja Rush. En oikein enää saa päähäni mistä siinä oli kyse. Kai ne olivat liian iskelmällisiä, mutta se ei ainakaan sopisi tuohon Rushiin. Ehkä se oli muuten liian kevyttä.
Venom oli kuriositeetti, raskain bändi siihen aikaan, mutta aika pian Metallica täytti sen ekologisen lokeron ja sai enemmän suosiota kuin Venom koskaan. Tätä ei varmaan kukaan ihmettele.
Joo, Hanoi Rocksia ja sen vaikutusta ei voi kyllä yhtään vähätellä. Ainakaan Suomessa. Mun mielestä se kyllä on tuolla ulkomaailmassa vähän yliarvostettua siinä mielessä, että tukkahevi olisi saanut Hanoi Rocksista alkusysäyksensä. Noin niinku jenkkimaailmaa ajatellen. Aasian puolellahan nyt mikä tahansa bändi "menestyy".
Mötlit, Kissit, Waspit, Twistarit oli isoja juttuja 80-luvun puolivälissä - kertonee paljon ajan hengestä - mutta kyllä Mötikät ja Kiss on saanut ihan toisenlaista arvostusta kuin Wasp tai Twisted Sister. Varsinkin myöhemmin.
Accept, Judas Priest ja Iron Maiden on taas toisen hevigenren edustajia. Näitä en pidä missään nimessä tukkahevinä, ehkä haluaisin väittää että hevirock muuttui hevimetalliksi juuri tämän aallon ansiosta. Samaan aaltoon, mutta eri tyylillä kuvioissa mukana häärineet
Venom ja SLAYER olivat rankinta silloista metallia, Slayerin tykittäessä edelleen samalla linjalla. Molemmat bändit saivat aikaan uudenlaisten hevityylien synnyn. Venomia pidän lähinnä sen syntisen saatanallisen black metallin viitoittajana, kun taas Slayer hoiti hommansa thrashin puolelle. Tuli Metallica, Megadeth, Anthrax, joista Metallica nousi tämän päivän suurimmaksi metallibändiksi. Toisena seuraa hienosti AC/DC, joka on taas jotain ihan muuta kuin thrash.
Se mitä ei pidä unohtaa, on että Deep Purple ja Led Zeppelin ja erityisesti Black Sabbath avasivat tietä kuitenkin ihan ensimmäisenä koko hevigenrelle. Tosin Deep Purple ja Zeppelin lähtivät viimeistään 70-luvun puolivälissä ihan eri suuntaan musiikkinsa kanssa. Black Sabbathin "kokeiluista" huolimatta bändi palasi hevikuvioihin 80-luvun alkupuolella ja jonkinlaiseen menestykseen Dion kanssa, Ozzyn lähdettyä.
Ozzy...
Liittyykö tää mun paasaus enää alkuperäiseen topikkiin ollenkaan?
MIssä on niin väitetty että tukkahevi olisi saanut alkusysäyksensä Hanoi Rocksista??
Pitääkö heavyn olla rankkaa että se olisi hyvää?
http://www.rock-photos.co.uk/HMK.htm
No sinäkin just, tai sitten käsitin väärin. Muistelen että joissakin jutuissa mitä oon lukenu, on annettu ymmärtää, että Hanoit ei ois saanu tarpeeksi krediittiä siitä mitä ne on antanu ylipäätään koko tukkahevigenrelle. Minä en ihan tuota kyllä allekirjoita, mutta meitä on moneksi ja makuja yhtä monta.
Kuvailin vain mitä me silloin suunnilleen vuonna 1985 ajattelimme asiasta.
Nyt aikamiehenä on tietenkin toiset arvostukset ja enemmän perspektiiviä.
Ehkä eniten itselläni heittelehtii Priestin arvo. Välillä sitä naureskelee löysänä huumoripumppuna, mutta sitten taas hämmästyy miten hyvä bändi se onkaan.
Ehkä se Priestin kuin monien muidenkin nerokkuus piilee juuri tuossa hämmentävyydessä?
Suurin osa kasarihevistä on alun perinkin poppia, aor:ää, progea tai jotain ”Lite Metalia”. Kissin pitäminen lasten musiikkina voi se johtua siitä, että sitä markkinoitiin lapsille – vai kenelle kaikki oheiskrääsä (sarjakuvat, figuurit, purukumi…) oli suunnattu? Venom kai on aina ollut vitsi, jonka joku otti liian tosissaan. ”Hail Satan! Party hearty and surf naked!” Hanoi Rocksin vaikutus ulkolaisiin rock-eläjiin oli kiistatta kova, mikä käy ilmi jos vaikka aletaan listata keiden levyillä tai bändeissä yhtyeen jäseniä sittemmin on vieraillut. Ideoitten kierrätys on kuitenkin tässäkin tapauksessa totta, eli eivät hekään keksineet pyörää uudestaan. Twisted Sisterin koivet taas olivat syvällä 70-luvun New Yorkin glam-skenessä. Acceptilla oli vaikutusta spiidiin ja HC-punkilla thrashiin. Yksi suomalainen menestyvä (tosin ei välttämättä kaupallisin mittarein mitattuna) ja vaikuttava vientiartikkeli 80-luvulla oli äärimmäisenä pidetty HC, esim. Riistetyt, Rattus tai Terveet Kädet, joihin oli perehtynyt myös eräs Pushead, joka tuli tunnetuksi levynkansistaan ja Brasiliassa tietysti Sepultura. Nykysuomihevi taas alkaa kääntyä parodian puolelle (enkä tarkoita tällä suinkaan Teräsbetonia).
Joo, ja Henry Rollinskin diggasi Hanoi Rocksista:
6.22.84 2:44am London,UK
"Just got back from seeing Hanoi Rocks at the Electric Ballroom. I never seen that many good looking girls at one show in my life. It was painful. Hanoi was a cool band. The singer has all these different poses. He goes for some Iggy, some Bowie, and some Jagger. They rocked hard as shit."
Oheiskrääsä on faneille, ei ne ole lasten leikkikaluja.
Hanoi Rocks tais antaa tukkahevigenrelle asennetta ja vähän ulkonäkö,ulkomusiikillisia seikkoja. Musiikin suhteen Hanoi ei antanut sinne suuntaan yhtään mitään, Hanoi Rocksissa ei liiemmin heavy estetiikka ole.
Tukkahevin "alkusysäyksestä" en tiedä huitsulan vittuakaan mutta toistan nyt vielä kerran että ;
Suomalainen tukkahevi ja ehkä myös osa L.A:n tukkahevareista on jollaintapaa velkaa bändille nimeltä Hanoi Rocks, jonka maailmanlaajuista vaikutusta 80-luvun pop/rock-kulttuurille ei vielä välttämättä edes tajuta täällä kotosuomessa (stand by your band!).
Ja mitä Hanoin Aasian puoleiseen "menestykseen" tulee; niin kyllähän se taisi olla ensimmäisiä härmäläisiä bändejä joka sinne Seppo Vesterisen kanssa latuja aukaisi 80-luvulla. Kaikkihan tietävät Vesterisen nykyiset bändit ja miten Suomalainen musa nykyisin Aasiassa myy kuin grillimakkara juhannuksena.
"Kissiä myydään kakaroille", eikös Lordinkin inokkaimmat fanit löydy juuri noista kakaroista, sama managerikin nykyään kun kissillä.
Kyllä, samaa mieltä että nykyhevi alkaa olla parodiaa. Tosin tuo että se alkaa päiväpäivältä yhä enempi ja enempi kääntyä iskelmän suuntaan on minusta jotenskin hauskaa seurattavaa kuinka suomiheavyn ristiretki senkun vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Tosi rankkaa:)
No joo, Hanoi Rocksista totean vain, että onhan se varmasti aukonut teitä moneenkin suuntaan monille suomalaisille jutuille ja pääsi tuonne "ison maailman imuun". Hyvä niin.
Tukkahevin taisi saada alkukipinää 70-luvun glitteristä, raskaammista soundeista ja sopivasti ajoittui hevin toiseen aaltoon 80-luvun alusta sen loppupuolelle. Ysärillähän koko hevijuttu jäi taka-alalle, ja siirtyi pohjolan lumisiin vuoristoihin, kylmään ja pakkaseen, mistä kehkeytyi blackmetallin tyyssija. Mutta joo.
Tuosta hevin "iskelmöitymisestä" kuitenkin jaksan olla eri mieltä vaikka hautaan asti ja sieltä seuraavaan. Parodiaa sen sijaan löytyy pilvin pimein, kuten kaikissa muissakin musiikinlajeissa.
Kiss is the best!
Minä ostin ensimmäisen Kiss-krääsän yli kolmikymppisenä, mutta vanhoista mainoksista voi nähdä, kenelle tavaraa kaupattiin: nuorille faneille. Katsokaa Alive kakkosen takakantta, niin näette ostavaa amerikkalaista Kiss-yleisöä.
Hanoi Rocksin todellista merkitystä (amerikkalaiselle) tukkaheville on vaikea arvioida näin objektiivisesti näin jälkikäteen. Jotain vaikutusta sillä varmasti oli, ollen osana suurta genreen syntymiseen johtanutta musiikillisten ja ulkomusiikillisten vaikutusten kokonaisuutta. Joka tapauksessa, bändi oli jotain aivan ennennäkemätöntä ainakin täällä Suomessa. Bändin nokkamiehillä oli kaiketi erinomainen perinnetaju ja maaginen kyky aistia mikä saattaisi kolahtaa.
Hevistä en osaa sanoa muuta kuin että hevigenrejä on aika nykyään saatanasti. Mitä tahansa pystytään esittämään hevinä. Jossain on varmasti bändi, joka yhdistää Erik Satieta Immortaliin. Gymnopeblackia?
Lähetä kommentti