1912 - 2007

1918 - 2007

Gimme Shelter.

Kuuntelin tuossa junamatkojen aikana Stonesien, Jimmy Miller kauden tuotantoa, orientoituessani 1.8. keikalle. Mielestäni tuo on heidän parhainta kautta. Kemiat loksahtivat Millerin ja Stonesien välillä kohdalleen, magneettinauhoille mikrofonit tallensivat jotain ainutlaatuista, joka voisi matematiikan kaaviona olla öpaut näin: 1+1=3. Monen klassisesti kehittyvän rock'n'roll bändin (rummut, basso, laulu, 2 kitaristia) kehityskaari kääntyy jossainvaiheessa siihen pisteeseen että kumarrus tuon aikakauden Miller/Stonesiin on tehtävä. Hyvänä koulu-esimerkkinä tuosta toimii T.S.O.O.L., bändi joka on lämpännyt Stoneseja ja jota Mr. Richards on ylistänyt maasta-taivaaseen. Tulevana vk.loppuna esiintyy Qstockissa tuo T.S.O.O.L.

Itse olen päässyt kitaristina aika lähelle tuota Miller/Stonesia, nimittäin viimeisen Greenhouse AC:n demon aikana. Oisko ollu 2003 jolloin biisejä hinkattiin ja demotettiin. Kahden skeban partio toimi hienosti, Jartsa hyökkäsi oikealta laidalta ja minä vetelin vasemmaltalaidalta lämäreitä ylänurkkaan, Jussin hoitaessa keskushyökkääjän tonttia, Hannu pakkina ja Seppänen veskarina viikset väpättäen. Näin jälkeenpäin demoa kuunnellessa en voi välttyä Miller/Stones mielikuvistani, vapautunutta mutta ryhdikästä soittoa.

Tulevana viikonloppuna on legendaarinen DownByTheKemijärvi-festari, jolla muuten Greenhouse AC esiintyy viimeistä kertaa, tosin 90-luvun grunge kokoonpanon kanssa, joka tietenkin on vähän eri puusta
veistetty kun tuo 2003 line-up. Omasta mielestäni juuri tuo kokoonpano teki GAC:n uran parhaiten soundaavan albumin, Niemelän Tumpin (80-luvun Oulu-soundin yksi keskeinen tekijä) toimiessa äänimiehenä . Menkää ihmeessä joukoinsankoinämpärein katsomaan tuo Greenhouse Ac:n viimeinen keikka.

Itse poistun takavasemmalle 800 kilsan päähän Haminaan, tapaamaan vanhoja lapsuudenajan ystäviäni, juodaan bisseä rannankivillä auringonlaskuun, katsellaan kun laivat lipuvat satamasta, veistellään puujalkavitsejä ja nauretaan, äristään, nauretaan....... ja lauleskellaan "waiting on a friend" biisiä.

Jep.

MUSAVISALAISET HOX!

Viime keväänä oli puhetta siitä ettäkö minäkö kirjoittaisin jonkinnäköisen jutun paikalliseen lehteen musavisasta. Homman nimi on nyt sitten se, että UR haluaa julkaista jutun. Ajattelin julkaisuajankohdaksi elo-syyskuun vaihdetta.

Se mitä pitää tehdä ennenku aloitan jutun kirjottamisen on, että pidetään palaveri, jossa päätetään uusi musavisan tyyssija (Kauppayhtiö? Grande? Joku muu?) + muut jutut. Ehdotankin nyt sitten seuraavaa:

Palaveri tiistaina 7.8. klo 18 Kauppayhtiössä.

Kommentteja pyydän teiltä. Ja kaikki Rollossa tuolloin hengailevat musavisalaiset sankoin joukoin ja runsain rinnoin mukaan!

Taidokasta ja kaunista soittoa

Surffailin erään levykaupan alennusmyynnissä. Jotenkin harhauduin Youtuben sivuille ja kuulin jotain ihmeellistä esittäjinä Shen Yun sekä Ma Xiang Hua.
Kaunista, kaunista…

Festarimuisto

Kesäperseveraatio

Tämä kappale on pyörinyt päässäni pari päivää. Sateesta huolimatta.

Oli yllättävän vaikea löytää Youtubesta siedettävää esitystä. Ainakin yksi live oli aika kamala. Eli yrittäkää sietää tuo ällöhkö video, sikäli kun kukaan viitsii edes kuunnella.

Täällä taisi olla Tammerfest tai jotain muuta. Ainoa kosketukseni siihen oli, että kävelin aidatun alueen ohi, jossa joku teinisuosikki kertoi sateessa värjöttelevälle yleisölle, että viime viikonloppuna Rovaniemellä oli lämpöä oli kuusi astetta. Että koittakaa kestää.

Pimeyden Nopeus

Huh huh. Niko Ahvonen & Cortina Jets : Pimeyden Nopeus. Aivammahtava lätty. Joskus tulee sellasia fiiliksiä et vittu kun vituttaa, mikään ei nasahda kohilleen, silloin tämä levy kannattaa laittaa soimaan. Suomalaista soulia parhaimmillaan, bändi pumppaa hiiliä tulisijaan ja hehku on paikoitellen kuumempaa kuin vanhan vihtahousun tonteilla. Rocka Merilahti tikuttaa kitaraa, Ninni Poijärvi viuluineen, Marjo Leinonen vierailee, V-M Järvenpää kurittaa kurttua... Ja ne Niko Ahvosen lyriikat, virtaavat luonnollisen oloisesti, oivaltavia tekstejä. Levy on jotenkin luonteeltaan sukua Marjo Leinonen & Viranomaiset : Uusipäivä albumille, joka on meikämulkeron yksi suosikkilätty.

Tätä swngailua kun kuuntelee niin pakostakin vääntyy suunpielet ylöspäin ja puntti alkaa vipattamaan, ellei sitten ole aivan katatoonisessa tilassa.

" palauta mun peruukki ja kulje itte pulina..."

Sata rokkia

Hämmästyin kun aloin penkoa verkkoHesarista arkistoa auki, oli pakko tarkistaa kuka voitti 100 rockkia jota suomalaiset rakastavat kisan. Jotenkin tuntui oikeutetulta että Pelle nappasi voiton. Tosin jos kilpailun olisi järjestänyt esimerkiksi 7päivää tai vaikkapa Lapin Kansa olisi varmasti voittaja ollut toinen, puhumattakaan Ilkan tai Kalevan kisoista. Kertonee myös aktiivilukijoiden iästäkin jotain tuo voitto. Tuntuu hyvältä olla Hesarin lukija, heh heh.

Meikäläinen majailee muuten vielä tämän vk:n Kuhmossa. Täällä on Peräkamarimussiikkipäivät.
Eilen kävin yöllä kuuntelemassa "Bachia keskiyöllä". Ja kyllähän se omakotitalon hintainen flyygeli soi aika hienosti livenä.

Klasarikansi-a-go-go 3

Koskis ja sauna ovat hyvinkin konkreettisesti ymmärretteviä asioita. Sisu taas on abstraktimpi, ellei käsitteenä jopa absurdi, ja sille löytyy useampia tulkintoja. Kyllä myös sisulle löytyy konkreettiset vastineensa kuorma-autoissa ja pastilleissa. Scandian 1974 julkaisema Sisu- a-go-go hakee omalta osaltaan vastausta kysymykseen, mitä on suomalainen "sisu".

Kannen go-go -tytön sisukas peukunheilutus palkitaan ja hän ilmeisesti pääse Sisun kyytiin keskellä kauneinta kesää. Takakannessa käsitettä pohtii vieraalla kielellä joku Tim Andrews, päätyen hyvin omalaatuiseen, mutta loogiseen tulokseen:" If we really need an up-to-date phrase for "sisu" including "buses, guts, strength, trucks, stamina and courage" why shouldn't we settle for that old rousing cheer "GO GO"?

Tällä kierroksella musiikista vastaa Olli Heikkilän orkesteri jo tutuksi käyneellä ikivihreitä potpuri-periaatteella soitettuna. Tällä kertaa sovitukset ovat aiempaa riisutummat ja rokimmat. Niiden perustana on perinteinen kitara, basso, rummut-yhdistelmä. Riffejä on taidettu lainata ainakin Booker T. & the MG's:iltä ja Doorsilta, rytmejä reggaelta, soundeja Creamilta ja Piirpaukkeelta. Taitaapa parissa kohdassa syntsakin mölähtää. Lopputuloksena on aika psykedeelinen ja hämmentävä, mutta toimiva soppa.
("Sisu trucks are of famous Finnish first-rate quality.") Täältä aiheesta lisempää.

Klasarikansi-a-go-go 2

Kun perjantaina niemen notkoissa ja saarelmissa korkattiin Koskikset. Pistetään lauantaina kiukaat lämpenemään, heitetään turhat rytkyt niskasta pois ja mennään lauteille hikoilemaan. Suomalaisuuden ominaispiirteitä, symboleja ja sen sellaisia haettaessa, asettuu sauna aina kärkisijoille. Saunan avulla on myös markkinoitu Suomea maailmalle. Tähän rakoon taitaa asettua myös Sauna-a-go-go (Scandia 197?).

Levyn etukansi edustaa suomalaisuutta kauneimmillaan. Mitäpäs tuohon enää voi lisätä. Kuten kaikilla asioilla tässä maailmassa, on myös levyjen kansilla perspuolensa. Sen lisäksi että takakansi markkinoi saunakulttuuria saksalaisille, ruotsalaisille ja engelsmanneille, antaa se aika kehnon kuvan suomalaisesta miehestä. Äijä kiskoo biseä kaksin käsin! Pitääkö ne sitten nauttia rohkaisuksi, vai pitikö pölliä kaverinkin kaljat. Tiedä häntä.

Musiikista ja sovituksista vastaa jälleen Jaakko Salo. Periaate on sama kuin Koskis-a-go-go -levyllä, mutta tällä levyllä hänen sovituksensa ovat edellistä riehakkampia. Kitaristi on löytänyt wah-wah -pedaalin ja perkussionisteista otetaan kaikki ilo irti. Sovitukset ja saundi tuovat muistumia Uuno Turhapurojen musiikista. Kekkosen ajan Suomea pidetään yleensä tylsänä ja harmaana aikana, mutta jos tuolloin tuotettiin tällaista musiikkia, niin ainakin jälkipolville tuosta ajasta välittyy erittäin hilpeä kuva. Kyllä ne pidot kaikesta huolimatta paranivat.

Levyltä on myös lohkaistu 7"-sinkku tai ep, joka mainosti öljy-yhtiö Texacoa.

("Front cover photo courtesy of instrumentarium OY, Metos-production, Kerava (Metos Sisu sauna heaters/Metos Sius saunaöfen). Back cover photo courtesy of the brewery of Oy Sinebrychoff Ab, Helsinki)

Klasarikansi-a-go-go

Seuraavaksi sukellamme suomalaisuuden syövereihin, muutamien meille hyvin keskeisten symbolien kautta, kun syväanalysoimme muutaman klassikkokannen. Näin perjantai-iltana pohjoinen go-go -kansa korkkaa varmasti yhden jos toisenkin pullon Koskista, Kossua tai Koskenkorvaa. Suomi-a -Go-Go -trilogian (?) ensimmäinen julkaisu oli Koskis-a-go-go (Scandia 197?).

Kuten oheisesta kuvastakin näemme on ”Koskis” oleellinen osa suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria tai näin ainakin antaa ymmärtää. Levyä on nimittäin ilmeisesti hyödynnetty Suomi-kuvan markkinoinnissa,
(”Cover photos at the brewery of OY SINEBRYCHOFF AB (KOFF) in Helsinki.”)
koska sen takakanteen on painettu perinneruokareseptejä saksaksi ja englanniksi. Voimme siis kokata musiikin tahdittamana esim. Scweinefleischsossea ta Finnische Biersuppea. Ei kun bissesoppa hellalle kiehumaan! Ainakin haluttiin kertoa meidän olevan ruokakulttuurikansaa.

Levyn musiikillinen anti ei ehkä kulinaristia innosta, jos kerrotaan levyn sisältävän ikivihreitä iskelmiä ja kansanlauluja lyhyiksi potpureiksi sovitettuina. Tunnelma kohoaa heti, kun huomataan, että asialla on Jaakko Salon orkesteri ja kaikista sovituksista vastaa herra Salo itse. Saundeiltaan levy tuo lämpimän tuulahduksen 70-luvulta, sävyn ollessa vielä hyvin iskelmällinen. Tempo on kuitenkin kautta levyn reipasta. Tästä eivät pidot parane!

Kansiklassikko

Parhaimmillaan äänilevy on kokonaistaideteos, kuten kaikki tietänevätkin. Älppäri voi olla myös visuaalinen kokemus. Hyvän levyn kohdalla on usein panostettu myös sen ulkoasuun, koska omaperäinen kansi erottuu ja myös jää elämään.

Francoise Hardyn "Francoise Mon Amour" (Marble Arch, 1969) kannessa on Francoise pistetty laatikkoon. Näin hän täyttää koko kannen olemuksellaan. Samaa teemaa on hyödynnetty myöhemminkin, mutta tämä on ainakin omalla kohdallani mieleenpainuvin esimerkki.
Tummiin pukeutuneen laulajattaren silmät, nenä ja huulet ovat kannen fokus. Eikä levyn musiikkikaan ole yhtään hullumpaa.

4. heinäkuuta

Tänään on Maapallon parhaan maan itsenäisyyspäivä.

Happy Birthday, America!

Heinäkuun skebacorner: Danelectro Sitar Swami, yami yami.

Joo-o, tulipas ostettua uusi purnukka kitaran ja vahvistimen väliin. Danelectron: Sitar Swami, joka siis tuntuu jakavan käyttäjät kahteen leiriin, schaissea tai inspiroiva spedu. No. Vähän aikaa pällistelin tuota purkin grafiikka ja tuumasin että : Jos tämä spedu löytyisi kassista kun menisi jenkkeihin niin takuuvarmasti tullimiehet tai skoudet ottaisivat normaalia tarkempaan syyniin spedun ja spedun haltijan.

Purkki on tukevaa tekoa. Vaikka meikäläski linttaa kengällä päälle niin kestää hyvin ja paksu kumipohja pitää purkin paikalla vaikka pienessä hönössäkin polkisi. Simppeli käyttää, kaks nappulaa, level ja EQ. No niissä nappuloissa onkin sitten säätövaraa, pieni liike tekee jo muutoksen soundiin. Aski reagoi älyttömän hyvin kitaran tone/vola säätöihin ja yleensäkin atakkiin kun kieltä lipastaan lujempaa/hiljenpaaaa, dynamiikkaa löytyy siis.

Ja se soundi.... ei kyllä muistuta kuin etäisesti Sitaria. Swamin soundi muodostuu pienestä säröstä + että se heittää oktaavin ylös ja alas + joku flangerin tapainen pieni häntä + pieni slap tyyppinen kaiku. Teoriassa siis varsin hämmentävä, mutta käytännössä aivan mieletön vempain, metallinen venyvä soundi. Aivan kuin olisin saanut yhden soittimen lisää... hämmentävää ja hauskaa, tällä tötsällä pääsee hyvin musiikimatkalle, mielikuvitus rajana. Niin tosiaan, sointuja tällä ei voi ottaa, oktaavi osio arpoo sen jälkeen aikamoista rutinaa. Yksittäisiä ääniä, venytyksiä varovasti. Pattereita toi väpätin syö kovasti.

Swami tarkoittaa pitkäääääälle edennyttä jogia, mestaria (oikaiskaa jos väärässä olen).

Oom Shanti.....