perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Visa Semaforissa 3.5.

Tulimme visapaikalle tipoittain. Ensin Hanna ja Juha-Matti, sitten minä, sitten Ari ja viimeisenä Jorma. Yli puolet jälleen MacDonaldsin kautta. Korvasin tällä kertaa toisen juustohampurilaisen El Maco juniorilla, joten ruokailukustannukseni nousivat 50 %. Huomasin El macon jälkeen, että Mäkkärin juustohampurilaisessa on erikoinen makea maku keskivaiheilla, melkein kuin hunajaa. Suosikkiravintolani jaksaa tuottaa iloisia ja mielenkiintoisia yllätyksiä kerran toisensa jälkeen.

Tuomarina oli jälleen toissakertainen volyymiin ja heviklassikoihin viehättynyt tapaus. Onneksi pioneeriryhmä oli valinnut pöydän tilanteen mukaisesti.

Kysymyksiä oli edellisen viikon tavoin viisitoista:
  1. Reg Dwightin tunnetumpi nimi
  2. Mikä Paul (listalta mainituista) oli Viktoria ja hänen husaarinsa -operetin säveltäjä
  3. Jamie Cullumin kotimaa
  4. Joe Cockerin syntymävuosi
  5. Evitan säveltäjä
  6. Kappaleen ja sen esittäjän tunnistus
  7. Minä vuonna Nightwish on perustettu
  8. Minkä 70 ja 80-luvuilla suositun yhtyeen takana oli Frank Farina
  9. Kuka suomalainen muusikko tunnetaan nimellä K-system
  10. Kappaleen esittäjä
  11. Minä vuonna Kari Peitsamo julkaisi hittinsä Kauppaopiston naiset
  12. Miljoonasateen perustamisvuosi
  13. Kumpi Abban naisista on vanhempi
  14. Dave Lindholmin lempinimi
  15. Yhtye, kappale ja minkä vuoden euroviisu

Voitimme visan, kuulemma täpärästi. Saimme jälleen pizzakuponkeja. Minun piti lähteä aikaisin kotiin, koska perjantaina aamulla on vessan purkukatselmus (meni ihan hyvin, kiitos kysymästä) mutta kyllähän se vähän venähti.

Googlettajajoukkue sai yleistä pilkkaa, jopa tuomarilta itseltään. Voi olla, että tämän takia kappaleentunnistuskysymyksiä on enemmän kuin ennen.

Loppuilta puhuttiin työasioista (yritettiin välttää), haluaako omistaa musiikin esineinä vai ei (minä en, muut kyllä), mp3-kirjaston järjestelemisestä, teema-albumeista sekä pitkän hännän ilmiöstä.

Lähdin kotiin nukkumaan. Muut arvatenkin viettivät yön hirvittävissä orgioissa ja bakkanaaleissa.

Ei kommentteja:

Top-5

1. Mustikat ja vaniljakastike 2. Discografioiden kuuntelu 3. Tampere 4. Kevät 5. Alut Pitkästä aikaa. Innostuin kirjoittamaan, kun kaverini ...