keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Yksi pikkuruinen piste

Eilinen visa sujui hienosti kahden ensimmäisen kierroksen osalta. Paperit täyttyivät Peteliuksesta, Gallista, diskopalloista, Jyrkkäkoskesta ja monesta muusta nippeli- ja tunnistustiedosta. Musiikki oli mukavan vaihtelevaa Black Sabbathista Tapio Rautavaraan. Puuhapaperit olivat hauskoja, varsinkin tehtävä, jossa piti tietää V.A. Koskenniemen Finlandia-hymnin puuttuvat sanat. Menimme finaaliin tukevassa pistejohdossa. Minua alkoi kuitenkin huolettaa. Jonze verbalisoi huolen osuvasti: "Pöytäämme kannetaan hetken kuluttua kottikärryllinen kryptoniittia."

Finaali menikin sitten tosi huonosti. Emme tienneet, mitä Craig David tekee levynkannessa, unohdimme merkitä homosotilaan, emme osanneet nimetä chiaoscuro-mestaria, vaihdoimme Wigwamin ja Tasavallan Presidentin paikkoja ja päätimme juustoisen soiton perusteella, että Jukka Tolosen täytyy sittenkin olla Rekku Rechardt. Saimme kaiketi vähiten pisteitä koko Tupsussa, jotain 0.31244. Onneksi säännöt ovat kuitenkin sellaiset, että surkeinkin joukkue saa yhden pisteen mukaan. Häveten puimme vaatteemme ylle ja haihduimme pois. Hajaannuimme kukin tahoillemme; yksi lähti kotiin nettipornon ääreen, toinen lähti paskalle, kolmas muuten vaan tumputtamaan, neljännestä ei ole tietoa, viides jäi Tupsuun ryyppäämään.

6 kommenttia:

Mackan kirjoitti...

Jonze taisi napata kuitenkin yksilöpalkinnon. Hieno homma!

Illan kokoonpano oli: Jonze, Satu, Jah, Tuomo ja Marko.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, että jättäydyin eilen niin mitään sanomattomaan tapaan pois, mutta vapaana agenttina voinen niinkin joskus tehdä. Jonze kyseli kyllä mukaan päivällä, mutta onnisuin poistamaan viestinsä ennen kuin ehdin tallettamaan numeroaan saati vastaamaan siihen.

Btw, se on chiaRoscuro, eteerinen valohämy, ja Mona Lisa -maalaus on ahdettu sitä täyteen. Kerrankin olisin ollut hyödyksi! Jossain muualla renasanssieurooppaa sitä tosin nimitettiin myös jollain toisella nimellä, mitä en kuitenkaan rimaahipovalla taidehistorian arvosanallani pysty muistamaan. Sitäpaitsi, miksi musavisa muutenkaan haluaa laajeta sellaisille alueille, missä kaiken maailman taidehomot voivat jälkiviisastella?:) Ja Satuko jäi ryyppäämään?

-Matti

Anonyymi kirjoitti...

Oliko teillä etkoja tai jotain?

Terveisiä täältäkin, tänään melkein menin musavisaan, mutta kun ei ole joukkuetta, aikaa eikä rahaa, jätin vielä väliin.

PooliBoolissa on kuitenkin keskiviikon musavisassa kahdeksan visan sarjoja, joita voittamalla varmaan saisi jotain.

Stag's Headissa aivan lähellä on musavisa, jonka koeajoin kesällä. Se ei kuitenkaan muuten ollut mikään kovin juhlava, kymmenen kysymystä ja taustamusiikkia.

Anonyymi kirjoitti...

... eikä sitä paskaakaan sitten loppujenlopuksi tullut, saati sitten unta.

- Jah Relainen -

Mackan kirjoitti...

Matti: kysymyspaperissa luki chiaoscuro...

Tommi: etkoja ei ollut. Olemme sopineet, että teemme keväällä ekskursion Tampereelle.

Jah: uneton yö ja ummetus? Otan osaa. Saippua oli hellävaraista ja vesi lämpöistä.

Anonyymi kirjoitti...

...satu meni kotiin nettiporren ääreen.

Top-5

1. Brittiläiset rikossarjat 2. Oma rauha 3. Kemuherkut 4. Työhuone 5. Opiskelu Olin tänään töissä. Koska muita ei ollut, sain paljon aikaise...