tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Loiristapitämättömyystunnustus

Tajusin juuri kuullessani Spotifyn välimainoksena uuden levyn mölinää, etten ole koskaan pitänyt yhtään mistään mitä Loiri on tehnyt. En huumorista enkä varsinkaan ei-huumorista. 60-luvun spedefilmeissäkin, joita muuten arvostan suuresti, tunnelma laskee ja hermot kiristyvät kun tämä esiintyjä tulee ruutuun.

On kaksi syytä, miksi tämä ei ole tullut mieleeni: ensinnäkään hänen tuotoksiaan ei ole yksinkertaisesti ole voinut välttää tässä maassa viime vuosikymmeninä, joten kriittinen asenne olisi, kuten vastarinta, ollut turhaa.

Toisekseen joku poppari tai vastaava julkkisjuoppo sanoi haastattelussa, että Vesku on mukava mies. Mitäpä turhaan mollaamaan jos toiset kuitenkin tykkäävät.

2 kommenttia:

mackan kirjoitti...

"koskaan pitänyt yhtään mistään"

Ensin ajattelin, että liioittelet, mutta sitten muistin minäkin: olemme usein naureskelleet Loirin tapauksessa vastaanotolle ja tahattomuudelle.

Entäpä Jussi Pussi (1970)?

Minä puolestani tunnustan pitäväni Loirista ja koko ilmiöstä, mutta en erityisen intohimoisesti. Loiri on poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen artisti, joka on aina liikkunnut taitavasti matalasta korkeaan, syteen ja saveen, oikein ja väärin sekä kaikkea siltä väliltä.

Nyt Loiri tekee taidetta vanhenemisestaan ja viimeistelee myytin.

tommi kirjoitti...

Loirin laaja-alaisuutta ja poikkeuksellista lahjakkuutta ei kukaan voi kiistää. Minua vain edes hänen vitsinsä eivät ole huvittaneet. Puhumattakaan sitten vakavammasta tuotannosta, koska huumoria kannatan ihan vain siksi, että totisuutta on vähintäänkin tarpeeksi tässä maailmassa ja sentimentaalisuutta järjettömästi liikaa.

Tuo Jussi-Pussi oli tietenkin aika ok, koska siinä hän esitti käytännössä vain samaa hahmoa mitä Spede oli esittänyt muutamassa aiemmassa elokuvassa.

Popkulttuurissa muuten sekoitetaan jotenkin omituisen säännöllisesti se, pitääkö jonkun tuotoksista siihen, pitääkö hänestä ihmisenä. Hyvänä esimerkkinä nyt se, miten Les Paul nousi kuollessaan käytännössä täydestä unohduksesta jokaiseen historian parhaat kitaristit top-kymppiin. (Puhumattakaan sellaisista neron asemaan nostetuista oikealle paikalle oikeaan aikaan sattuneista rallattelijoista kuin Ray Charles, James Brown, Johnny Cash ja Stevie Ray Vaughan.)

Vakavammin puhuen Loirin komiikassa ja yleensäkin esiintymisessä on varmaan jokin komponentti, joka ei pure minuun mutta joka puree selvästikin suureen osaan levyjä ja elokuvalippuja ostavaa yleisöä. Olisi mielenkiintoista tietää mikä se tarkalleen ottaen on.

Top-5

G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...