keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Musavisa PoolBoolissa 28.5.2008

Lopultakin pääsimme Pooliboolin legendaariseen musavisaan. Joukkueessamme olivat minä, Marko, Markku "Pulteri" H, Tero ja Hanna.

Tiesimme enemmän tai vähemmän. Visan tahti oli ripeä ja aggressiivinen. Pääsimme lopulta neljänsiksi 23 pisteellä. Visan voittanut joukkue sai peräti 36 pistettä, kakkonen muistaakseni 28. Visassa oli kymmenkunta joukkuetta, eli olimme puolivälin paremmalla puolella.

Jossittelun aiheita tuli, kuten aina. Itse suttasin itse keksimäni Irving Berlinin Cheek to cheekin säveltäjän paikalta kun joku toinen ehdotti Cole Porteria. Mutta niinhän se on aina. Emme keksineet laulajaakaan (Fred Astaire) emmekä elokuvaa (Top hat). Varmasti tuli sutattua vääriäkin vastauksia ja korvattua oikeilla, mutta niistä ei tietenkään pahemmin huudella. Että sellaista.

Omasta tietämyksestäni en enempää kehu, mutta yksi kappale jäi mieleen. Alkoi soida tutun kuuloista musiikkia ja hörisin, että höhöö, The Bandia. The Bandin kuuntelua pidetään tunnetusti erityisen sankarillisena, sillä se on yhtye, josta tytöt eivät tykkää. Siinä lajissa musiikkitieteellisten tutkimustemme mukaan jaetulla ykkössijalla Yngwie Malmsteenin kanssa.

Joku kysyi tiedänkö kappaleen, ja suureksi yllätyksekseni/järkytyksekseni muistin nimenkin: Long black veil. Ehkä minunkin sitten pitää tunnustautua ja ruveta joukkueen jo toiseksi The Band -faniksi. Mistähän saisi bändipaitoja tai edes selkälipun tai rannekkeen? Näihin säveliin, näihin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Top-5

1. Mustikat ja vaniljakastike 2. Discografioiden kuuntelu 3. Tampere 4. Kevät 5. Alut Pitkästä aikaa. Innostuin kirjoittamaan, kun kaverini ...