Perusteluna oli, ettei kitaraa. EI KITARAA!? MITÄ VITTUA?! Varsinkin Run DMC:llä - ja muutenkin Rick Rubinin tuottamilla kasariräppäreillä - oli kitaroita aika riskisti mukana. Samoin Public Enemyllä
Toisekseen, eivät ne kaikki taustatkaan ole pelkkiä naksuvia luuppeja ja sämplejä, vaan oikeita studiomuusikoita on käytetty jo kauan soittamassa taustoja. Jännää, kun ei se Beastie Boysin valinnasta nillittänyt, vaikka ei nekään aina soittaneet kitaraa.
Ja mitähän se sanoo sitten, kun The Roots aikanaan valitaan tuonne? Kitaroiden puutteeseen ei ainakaan voi vedota. (En mä siltikään ole lopettamassa Kissin kuuntelua, se on ihan hyvä pändi)
Kysehän on enemmänkin kunnianosoituksesta elämäntyön tekemisestä rock n rollin eli afroamerikkalaisperäisen rytmikkään populäärimusiikin parissa. Toki lähtökohdat ovat hyvin kaupalliset, mutta niinhän se koko musiikinala on muutenkin sitä. Silti sinne kuuluu ihan oikeutetusti myös Public Enemy.
No, makunsa kullakin, mutta minulle tulee tuollaisesta patsastelusta mieleen Sakari Kuosmanen mylvimässä Finlandiaa Hifkin paidassa tai se sarjakuva, missä noita oli pannut ansaansa sudenpennuille syötiksi ämpärillisen kunniamerkkejä. Minun nuoruudessani rokkarit halveksivat auktoriteetteja ja sentimentaalista juhlallisuutta, mutta ymmärrän jos levy-yhtiöt käskevät kaikenmaailman kissanristiäisiin mukaan kun levymyyntikin kuolee waretukseen.
Muuten kuulumisista, että täällä jokin aika sitten Dr John tuntui olevan jotenkin muodissa. Yritin kuunnella ensimmäistä levyä koska varhaistuotanto on parasta, mutten saanut kiinni. Kaikki tietävät, että olen jo lukuisten yritysten jälkeen luovuttanut ymmärtämästä Bob Dylania, mutta jos joku on kuunnellut ja tykännyt Van Morrisonin levystä Astral Weeks, osaisiko hän kertoa miten se on jotenkin parhaita koskaan?
Onko sillä Moondance ja Crazy Love? Ne ovat hyviä ralleja joita olisi kiva myös soitella.
Dylanista olen viime vuosina ajatellut, että hänellä on aina ollut hyvää raakamateriaalia muiden jalostettavaksi. Tosin tykkään kyllä myös monesta originaalistakin.
Dr Johnista en ole juuri sen kummemmin piitannut. Sen ääni on joskus Dylanin tapaan rasittavaa kuultavaa. Vanin äänestä sen sijaan olen aina tykännyt. Sielukasta tulkintaa.
7 kommenttia:
Chaim Witz..
Perusteluna oli, ettei kitaraa. EI KITARAA!? MITÄ VITTUA?! Varsinkin Run DMC:llä - ja muutenkin Rick Rubinin tuottamilla kasariräppäreillä - oli kitaroita aika riskisti mukana. Samoin Public Enemyllä
Toisekseen, eivät ne kaikki taustatkaan ole pelkkiä naksuvia luuppeja ja sämplejä, vaan oikeita studiomuusikoita on käytetty jo kauan soittamassa taustoja. Jännää, kun ei se Beastie Boysin valinnasta nillittänyt, vaikka ei nekään aina soittaneet kitaraa.
Ja mitähän se sanoo sitten, kun The Roots aikanaan valitaan tuonne? Kitaroiden puutteeseen ei ainakaan voi vedota. (En mä siltikään ole lopettamassa Kissin kuuntelua, se on ihan hyvä pändi)
Miksi kukaan edes haluaisi sinne? Sikäli kun ymmärrän, tuollainen pönötys on niin kaukana rockhengestä kuin vain voi päästä.
Kysehän on enemmänkin kunnianosoituksesta elämäntyön tekemisestä rock n rollin eli afroamerikkalaisperäisen rytmikkään populäärimusiikin parissa. Toki lähtökohdat ovat hyvin kaupalliset, mutta niinhän se koko musiikinala on muutenkin sitä. Silti sinne kuuluu ihan oikeutetusti myös Public Enemy.
No, makunsa kullakin, mutta minulle tulee tuollaisesta patsastelusta mieleen Sakari Kuosmanen mylvimässä Finlandiaa Hifkin paidassa tai se sarjakuva, missä noita oli pannut ansaansa sudenpennuille syötiksi ämpärillisen kunniamerkkejä. Minun nuoruudessani rokkarit halveksivat auktoriteetteja ja sentimentaalista juhlallisuutta, mutta ymmärrän jos levy-yhtiöt käskevät kaikenmaailman kissanristiäisiin mukaan kun levymyyntikin kuolee waretukseen.
Muuten kuulumisista, että täällä jokin aika sitten Dr John tuntui olevan jotenkin muodissa. Yritin kuunnella ensimmäistä levyä koska varhaistuotanto on parasta, mutten saanut kiinni. Kaikki tietävät, että olen jo lukuisten yritysten jälkeen luovuttanut ymmärtämästä Bob Dylania, mutta jos joku on kuunnellut ja tykännyt Van Morrisonin levystä Astral Weeks, osaisiko hän kertoa miten se on jotenkin parhaita koskaan?
Kissinristiäiset.
Astral Weeksin pyhyydestä osaisi varmaan aikalaiset parjaiten puhua.
Onko sillä Moondance ja Crazy Love? Ne ovat hyviä ralleja joita olisi kiva myös soitella.
Dylanista olen viime vuosina ajatellut, että hänellä on aina ollut hyvää raakamateriaalia muiden jalostettavaksi. Tosin tykkään kyllä myös monesta originaalistakin.
Dr Johnista en ole juuri sen kummemmin piitannut. Sen ääni on joskus Dylanin tapaan rasittavaa kuultavaa. Vanin äänestä sen sijaan olen aina tykännyt. Sielukasta tulkintaa.
Rap on mun korviin myös rasittavaa kamaa, mutta kyllähän se kuuluu Hall Of fameen siinä missä Kissikin. Mun mielipide.
Lähetä kommentti