perjantaina, maaliskuuta 21, 2008

Musavisa 19.3.2008

Saavuin keskiviikon musavisaan hyvissä ajoin ja istahdin pöytään. Kello oli kymmentä vaille kahdeksan. Päivä oli sujunut mainiosti, takana oli mielenkiintoinen luento ja fiilis oli erinomainen. Asetuin kirjan ja lämmittävän kaakaolasin äärelle. Kirjassa alkoikin mielenkiintoinen Battle of Britainia käsittelevä luku. Sen parissa odottelu sujui rattoisasti samalla, kun naapuripöytiinkin alkoi ilmaantua visailijoita.

Illan tuomarit aloittivat minuutilleen kello yhdeksän ja tajusin edelleen istuvani yksin. Kummallakin puolella oli jo hyvän aikaa järjestäydytty visaa varten. Joukkue jos toinenkin oli saanut muotonsa kokoon. Kello yhdessätoista ilakoi Toistaiseksi, kello yhdessä Säästöinvaasio ja kello kolmessa istui aina yhtä jämäkkä Dead Parroots. Epäusko ja hämmennys alkoivat hiipiä pöytäseurakseni. Sain kuitenkin tuomareilta ystävällisen luvan aloittaa itsekseni eli menoksi sitten vaan!

Visailu yksin osoittautui jokseenkin mahdottomaksi tehtäväksi. Punnerrettuani turhaan varsinaisen kysymyspaperin kanssa päätin vaihtaa strategiaa. Pikainen syöksykäännös ja uusiin asemiin. Keskityin ensimmäisen kierroksen loppuajan poppariparisuhdepuuhiksen ratkomiseen. Kierroksen lähestyessä loppuaan huomasin oikealta lähestyvän tutun hahmon. Inksu saapui ja sain heti arvokasta apua puuhapaperin ongelmakohtiin ja korjauksia vääriin veikkauksiini. Puuhapaperin pisteet laskettiin vasta toisen kierroksen jälkeen, joten katastrofi oli kuitenkin edessä. Yksinäisen kierroksen puolella pisteellä sai ainakin hyvät aplodit.

Kakkoskierroksella tulikin sitten pöytään kasoittain kryptoniittia. En ala vaurioraporttia tarkemmin analysoimaan, mutta kohtalokkaat osumat tulivat akselilta Streets, Koneisto, Röyksopp ja Knife. Tarharyhmän tunnistimme, kuten myös suurimman osan sen jäsenistä. Inksu muisti lisäksi nimimerkki Think-Inkin taakse kätkeytyneen Jori Sjöroosin. Miehen bändi Magenta Skycode ei sen sijaan mieleemme tullut. Matti Johannes Koivun ja hänen Irwin-levynsä muistimme, mutta se ei riittänyt enää oikaisemaan syöksykierrettä. Putosimme finaalista.

Kaikesta huolimatta jäimme urheasti varjofinaaliin. Se olikin hilpeästi coverkierros. Alkuperäiset esittäjät oli helppo tunnistaa, mutta coveeraajat ja niihin liittyvät yksityiskohdat jäivät hämäriksi. Cake, Eagles Of Death Metal, Queens Of The Stone Age ja kumppanit olivat ilmeisesti löytäneet tiensä muihin papereihin, koskapa voittaja löytyi sillekin illalle. Siipiään iloisina keikuttivat onnittelut ansainneet Säästöinvaasion jäsenet, jotka samalla ponnahtivat kokonaistilanteessa hulppeahkoon johtoon.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Soitettiinko siellä oikeasti taas sitä perkeleen Knifea?

JahRelainen kirjoitti...

Täytynee tulla ensi kerralla.
Eiköhän tässä ole miksauspöydän nappuloita jo säädetty aivan tarpeeksi.

Jonze kirjoitti...

Knifen laulaja vieraili Röyksoppin kappaleella.

Anonyymi kirjoitti...

"Knifen laulaja vieraili Röyksoppin kappaleella."

Niinpä tietysti.
Eikö Sigur Rósia soitettu lainkaan? Se on niin ihana bändi. Islantilainen , vähän niinku Björk.

Bachia pääsiäisenä II

Carl Philipp Emanuel Bach: Joha nnes-passio H. 785: Leibste Hand! Ich kusse dich Elisabeth Scholl,  altto Basel Baroque Chamber Orchestr...