Balanssi

• järjestys
• siisteys
• maltti
• rauha
  

Pari muutakin tuli mieleen, mutta näillä jo pärjää. Äkkiseltään vaikuttaa, että kaksi ensimmäistä muodostavat yhden kokonaisuuden, samoin kaksi viimeistä. Viikonloppuna tuli juttua neljästä evankeliumista. Siivosin pitkästä aikaa työhuoneen. PAL - siinä oli kaikki kohdallaan;

Come Together.

Keskiviikon vieras

Tiedoksi, että pöydässämme istuu keskiviikkona kaverini Oulusta. Jos on tilaa, hän pelaa. Muussa tapauksessa keskittyy pelkästään herrastapaiseen naistennaurattamiseen ja verbaalisiin pientaikatemppuihin.

Rääväsuita ei haluta suomeen

Allekirjoita sinäkin adressi Ei Sex Pistolseja Suomeen! (adressit.com)

Kuka haluaa, että tänne päästetään joku rikollislauma, jonka tärkein soitin on mekaaninen äänensärkijä, josta lähtee räkäinen käkättävä ääni?

Historiansiipien "kohinaa".

Iltiksen jutun nappasin suoraan copy-pastella tänne. Onneksi elämme digi-aikaa.

Nauhoitetun äänen historiallisena hetkenä pidetään vuotta 1877, jolloin Thomas Alva Edison tallensi fonografillaan pätkän lastenlaulusta, jonka sanat kuuluvat suomeksi "Maijall' oli karitsa".

Nyt amerikkalaisten äänihistorioitsijoiden ryhmä on kuitenkin onnistunut saamaan kuuluviin jo 17 vuotta ennen Edisonin tallennusta taltioidun pätkän ranskalaista kansanlaulua. Sen tallensi pariisilainen keksijä Edouard-Leon Scott de Martinville 9. huhtikuuta 1860. Tuolloin Ranskaa hallitsi vielä valtion viimeinen monarkki, Napoleon III.

Kymmensekuntinen katkelma laulusta "Au clair de la lune" on Ranskan tiedeakatemian mukaan vanhin ihmisäänestä tehty tallenne.

Keksijältä jäi kuulematta

Keksijä ei itsekään koskaan kuullut tallennetta, koska sen saaminen kuuluviin vaati modernia digiteknologiaa, insinöörejä ja intohimoisia tutkijoita. Scott de Martinville käytti fonautografiksi kutsuttua laitetta, joka raapi ääniaallot öljylampun savun nokeamalle paperille.

Edisonin fonografi 17 vuotta myöhemmin mahdollisti paitsi äänitteiden tallentamisen myös niiden kuuntelun. Edisonin fonografi perustui lieriön ympärille käärittyyn tinapaperiin ja sen toimintaperiaate oli sama kuin kuin gramofonin. Tinapaperin huonon kestävyyden takia Edison kehitti myöhemmin vahasylinterit, joiden kestävyys oli huomattavasti parempi.

Varhaisten äänitysten henkiin herättämiseen pyrkivä amerikkalaisprojekti First Sounds on nyt julkaissut Scott de Martinvillen tallenteen netissä MP3-muodossa. Se on kuultavissa osoitteessa http://www.firstsounds.org/sounds/index.php

Tietoisku!

!!

High Time eli korkea aika palautua asemiin.

Pientä väsymystä ilmassa, joukkueita oli 12 ja muutenkin näytti siltä että osa joukkueista ei ollut täyspäisiä. Meilläkin oli illan skabaan seuloutunut ihan perinteinen luuseri/duunari -osasto eli Jonze the Flash, Inksu Won Drinksu ja vapaustaistelija ja vanha merirosvo Måsse Lårtenssån, joka Pippi Långstrumppan faijan kanssa aikoinaan Rovaniemen syväsatamassa kauhua herätti, kertomalla eriskumallisia kaskuja ja veistelemällä puujalkoja telttakepeistä.

Heti kättelyssä lupauduimme voittamaan tämäniltaisen kisan, meininki oli huge ja kosminen hymy välkehti meidän kolmen silmäkulmista aina korvannipukoihin asti.

Ensimmäinen kevätrulla lähti liikkeelle... Muse, Air, Ronski Beat, Bryan May, Rpinsessa Stefaniiiii, tultiin kakkoseksi. Aika ärtsy startti meiltä, olimme yhtä tyytyväistä hymyä päästä varpaisiin ja korvannipukoihin kasvoivat karvat tuon kierroksen aikana.
Kaljapommina soi Irwin Gooddamnedin tunnetuksi tekemä biisi jonka esitti Marko Haavisto ja Hunks. Olin niinsanotusti H. Moilasena korviini kasvaneista karvoista ja vedin pipoa syvemmälle päähäni.

Toka kierros muljahti käyntiin varsin rasvaisesti. Pari ekaa biisiä oli silkkaa Teppojen kamaa ja aloin jo nuuhkia ilmaa josko Suave:n tai Brylcreme:n döfis leijailisi tuulenhalkojaani. Paskanmarjat, näillä leveysasteilla Teppo-kultturi on katoavaa, vaikka tämä paikka antaisi itseasiassa täydelliset puitteet kellohameisille Betty Pageille, Marilyneille, cooleille James Deaneille ja Elviksille poltella punaista Marlboroa. Kessuttelu harrastuksen parhaimmat tyylit löytyy muuten Humhrey Bogartilta ja Keith Richardsilta, Bryan Ferry tietenkin ikuisena kakkosena. Kolmas biisi oli joku jonka vastaukset olivat a)Tinderstick b)lost boys c) 69 eyes. Neljäntenä kurvasi Misfits kaiuttimista ulos, köyhänmiehenjimmorrison keulilla eli Glen Danzig karjuu niinkuin gootti vain voi ja hyvinhän se voi. Vitos biisi oli jotain elokuvajutskaa jota en nyt ihan tarkkaan muista, Tim Burton oli raapustettu papereihin josta oli + nasahtanut. Toka kierroskin meni meillä tosi hienosti ja lujaa, tosin pisteet menivät ihan päin helvettiä, saimme vain kuppaiset 4+/16 mut finaaliin päästiin. Bonarina oli soittimia ja genrejä jotka piti matsata yhteen, nostatti vähän pistesaldoamme.

Kaljapommia en kuullut koska olin miesten virtseriassa nyppimässä karvoja pois korvista, olihan aikeemme kuitenkin palauttaa Poikakuoro taas kolmen kärkeen. Kommandomme oli siis vielä kesken joten kiikaripotkupalloiluun ei ollut aikaa.

Kolmas kevätrulla pullahti liikkeelle. Danny eli Ilkka Lipsanen - Sysimetsä, lovin' spoonful, cembalo. Toka; Yazoo, Only You, Depeze Mode ja tämän kysymyksen täydellisistä vastauksista meille napsahti pimeässä loistava Papukaijamerkki vasempaan pakaraan, bling bling. Kolmas biisi meni ihan lotto-osastolle eli kaikki pallot vierivät ohi. Nelosessa Taiska, David Hashishoff, näyttelijä. Vitosessa reippaina kävimme reggain alle ja lottoamalla taas kerran pallot vyörivät ohi.

Odotusta... hymymme oli alkanut hyytyä ja pienoinen Esko Epätoivo supatteli olkapäillämme. Odotusta.... ja tulokset; 6. Avohylly 5. Säästöinvaasio 4. Toistaiseksi jaetulla sijalla Jksbvcx ...zörzönzöön kanssa 3. Roiposstiim 2. Parrootsin Dead ja jumantsuikka ME ollaan YKKÖSINÄ!!! Kommandoiskumme oli siis juuri oikein mitoitettu.

Kisan jälkeen koko ravintola tuli juhlimaan pöytäämme. Ilmaista juomaa saimme kipata kaksin käsin ja tarjoilu pelasi. Dead Parootsin pojat äityivät tanssimaan pöydällä ja strippaamaan. Vanha ystävämme Peedro innostui soittamaan Mexicolaisia vapaustaistelulauluja Neil Youngilta lainatulla kitarallaan. Kunnon yhteislaulua ja DP:n poikien strippari esitystä parempaa lahjaa emme olisi muilta joukkueilta voineet saada. Ilta oli aivammahtava ja legendaarinen joka jää takuulla riehakkuudessa kyseisen ravintolan historiaan.

Kirpparikierrokselta voimakuva.

Piipahdin tuossa kirpparilla ja onneks oli kamera mukana. Toimikoon tämä voimakuvana.

Lisää keksintöjä Nipponin pojilta

Edellisen innoittamana laitettakoon näkyville itseäni suuresti huvittanut algoritmimarssi. Tämä versio löytyi eräältä ilmailupalstalta, mutta jatkoyhteyden takaa löytyi myös soolo- ja ninjaversio.

Kaikkea se Nipponin poika keksiikin.

Oisko tässä Olympialaisiin uus näytöslaji.
Tää kuvaa kyllä hyvin Poikakuoron tilaa nykyisin, ihan kun musavisassa yritettäis osua oikeaan.

Bachia pääsiäisenä V

Brandenburgilainen konsertto nro 1 F-duuri BWV 1046: Allegro moderato. Freiburg Baroque Orchestra.

Bachia pääsiäisenä IV

Kantaatti Herz und Mund und Tat und Leben BWV 147: Wohl mir, dass ich Jesum habe. Bach Collegium Japan, johtajana Masaaki Suzuki.

Norsu vetää kärsän täys ja bailaa.

Huh mitä pätkiä löysin. Jotenkin hellyttävää ja hauskaa. Toka pätkä on loistava.

Passions of Läjä Äijälä

Pyynnöstä kerron, kuinka hiljainen viikko alkoi. Se alkoi Terveitten käsien encoreilla.

Edellinen yhdistetty TK näkö- ja kuulohavainto oli kahdeksan vuoden takaa Turusta, joten oli aika päivittää tiedot. Vaikka lähtökohdat olivat enemmän kuin kehnot, siis sunnuntai-ilta + väsymys.

Ennen TK:n osuutta ehti Pro et Contra lopettaa ja Naked Agression -kunnon anarko-punkkarien tapaan- vastustaa valtiota, sotaa, uskontoa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Ei niistä sen enempiä.

TK:n rymistessä lavalle löytyi yleisöäkin, joka oli aiempien esiintyjien aikana piiloutunut keikkapaikan varjoisiin loukkoihin. Äijälä ja alkuperäinen rumpali Peedro, jonka identiteettiä keikan jälkeen arvuuttelimme, olivat äärettömän tiukassa vedossa, eikä muu bändi tahtonut aina pysyä heidän perässä. Anonyymiksi jäänyt kitaristi päästi parit kunnon hevi-tiluliluttelut Gibson SG:llään ja basisti Lene runnoi Rickenbackeriaan hyvinkin miehisin ottein.

Yleisöä hemmoteltiin useilla vanhoilla ralleilla (Kumia ja verta, Musta jumala, Anna mulle piiskaa, Vapaa Pohjola, Ei enää koskaan sotaa….), muutamalla nopealla hiturilla ja uusilla ralleilla – joita ei pahemmin vanhoista erottanut. Ja Äijälä (huom. kohta viisikymppinen) pyöri lavalla kuin väkkärä ja on varmasti kovemmassa kunnossa kuin usea nuorempi kollegansa. Välispiikit olivat oma luku sinänsä... ugh...

Siinäkin mielessä poikkeuksellinen keikka, ettei rahaa kulunut kuin euro narikkaan. Paidan olisin ostanut, mutta jäljellä oli vain tyttöjen kokoja. Oliko keikka sitten hyvä vai ei? No, itse ainakin pidin.

Ja musavisatyyliin voisi lopuksi heittää kysymyksen. Minkä niminen bändiprojekti Läjällä oli Rovaniemellä joskus 80-luvulla ja mistä proggis tod.näk. poimi nimensä?

Kauko ja Riku jäivät toisenlaisista aikeista huolimatta torstaina Bachin Lothar Matthäus Passion jalkoihin, mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Lämmöllä.

Pääsiäismunaa vuodelta 1989

Chain Of Fools

Bachia pääsiäisenä III

Narciso Yepes esittää preludin ja bourréen sarjasta luutulle e-molli BWV 996.

Musavisa 19.3.2008

Saavuin keskiviikon musavisaan hyvissä ajoin ja istahdin pöytään. Kello oli kymmentä vaille kahdeksan. Päivä oli sujunut mainiosti, takana oli mielenkiintoinen luento ja fiilis oli erinomainen. Asetuin kirjan ja lämmittävän kaakaolasin äärelle. Kirjassa alkoikin mielenkiintoinen Battle of Britainia käsittelevä luku. Sen parissa odottelu sujui rattoisasti samalla, kun naapuripöytiinkin alkoi ilmaantua visailijoita.

Illan tuomarit aloittivat minuutilleen kello yhdeksän ja tajusin edelleen istuvani yksin. Kummallakin puolella oli jo hyvän aikaa järjestäydytty visaa varten. Joukkue jos toinenkin oli saanut muotonsa kokoon. Kello yhdessätoista ilakoi Toistaiseksi, kello yhdessä Säästöinvaasio ja kello kolmessa istui aina yhtä jämäkkä Dead Parroots. Epäusko ja hämmennys alkoivat hiipiä pöytäseurakseni. Sain kuitenkin tuomareilta ystävällisen luvan aloittaa itsekseni eli menoksi sitten vaan!

Visailu yksin osoittautui jokseenkin mahdottomaksi tehtäväksi. Punnerrettuani turhaan varsinaisen kysymyspaperin kanssa päätin vaihtaa strategiaa. Pikainen syöksykäännös ja uusiin asemiin. Keskityin ensimmäisen kierroksen loppuajan poppariparisuhdepuuhiksen ratkomiseen. Kierroksen lähestyessä loppuaan huomasin oikealta lähestyvän tutun hahmon. Inksu saapui ja sain heti arvokasta apua puuhapaperin ongelmakohtiin ja korjauksia vääriin veikkauksiini. Puuhapaperin pisteet laskettiin vasta toisen kierroksen jälkeen, joten katastrofi oli kuitenkin edessä. Yksinäisen kierroksen puolella pisteellä sai ainakin hyvät aplodit.

Kakkoskierroksella tulikin sitten pöytään kasoittain kryptoniittia. En ala vaurioraporttia tarkemmin analysoimaan, mutta kohtalokkaat osumat tulivat akselilta Streets, Koneisto, Röyksopp ja Knife. Tarharyhmän tunnistimme, kuten myös suurimman osan sen jäsenistä. Inksu muisti lisäksi nimimerkki Think-Inkin taakse kätkeytyneen Jori Sjöroosin. Miehen bändi Magenta Skycode ei sen sijaan mieleemme tullut. Matti Johannes Koivun ja hänen Irwin-levynsä muistimme, mutta se ei riittänyt enää oikaisemaan syöksykierrettä. Putosimme finaalista.

Kaikesta huolimatta jäimme urheasti varjofinaaliin. Se olikin hilpeästi coverkierros. Alkuperäiset esittäjät oli helppo tunnistaa, mutta coveeraajat ja niihin liittyvät yksityiskohdat jäivät hämäriksi. Cake, Eagles Of Death Metal, Queens Of The Stone Age ja kumppanit olivat ilmeisesti löytäneet tiensä muihin papereihin, koskapa voittaja löytyi sillekin illalle. Siipiään iloisina keikuttivat onnittelut ansainneet Säästöinvaasion jäsenet, jotka samalla ponnahtivat kokonaistilanteessa hulppeahkoon johtoon.

Bachia pääsiäisenä II

David Oistrah soittaa ensimmäisen osan Johann Sebastian Bachin viulukonsertosta a-molli BWV 1041.

Bachia pääsiäisenä I

Matteus-passio BWV 244: Kommt, ihr Töchter, helft mir klagen. Amsterdam Baroque Orchestra ja solistit, johtajana Ton Koopman.

Minna Canth

ja tasa-arvon päivä

Voimavideo

Päivän iloksi ja illan onneksi voimavideo!

Hevi poppia, eli pov....

Kun Poikakuoron hevisiipi on hieman lerpahtanut pitänee minun yrittää tehdä löytöjä tuolla saralla.
Tämän tahtoisin kuulla. Ehkä voisin saada samanlaiset kicksut kuin Moottorilinnuista.

Ostin tokan hevilevyn.

Piipahdimme vk.loppuna Oulussa autolla ja yhdeltä bensikseltä oli pakko ostaa Kimmo Kuusniemi Band: Moottorilinnut cd (5€). Eka hevilevyni oli Möttösen Munien eka, jonka lahjoitin aika pian pois, eräällä hemaisevalle hempukalle joka arvosti suuresti tuota levyä. Onhan toki Moottorihattuja, Sabattia ja Zepukoita joitakin kappaleita levyhyllyssäni mutta luen ne enempi klassiseksi rokiksi jotka majailevat siellä hevisiivessä.
Mutta tämä toinen heavylevyni on jotenskin aika huimaa kamaa, saatana sentään. Eka biisi Metallinen sateenkaari lasauttaa turhat luulot pois heti ekassa säkeistössä. Huh-huh, ei mitään nynnyjen kamaa, ei tosiaankaan. Biisien nimet kertovat oikeastaan kaiken millä alueella liikutaan Kuoleman kauppias, 1000 megawatin totuus, elävien hautausmaa, moottorilinnut, veistoksen ajatuksia, talo, megakone.
Soundimaailma tukee kylmiä tekstejä ihan kybällä, jopa Muskan ja Kirkan yleensä lämpimänhehkuvana tunnetut laulusoundit on rautaisella ammattitaidolla saatu kuulostamaan haudantakaiselta. Tästä levystä riittää kyllä takuulla pitkäksiaikaa hubaa mutta en kuitenkaan vielä tämän levyn myötä uskalla kääntyä hevariksi. Olenkin jokatapauksessa liian nynny omaksumaan kylmää ja vulgaaria heviestetiikkaa.
Ajattelin katsoa jokupäivä kaikki himassa olevat Matrix dvd:t ja se ei muuten liity tähän hevi juttuun mitenkään. Monica Bellucci on vain aika upea donna ja minusta jokaisella blogilla pitäisi aina sillointällöin ilmestyä MB:n kuva, ihan vain maailmanrauhan takaamiseksi.

Muistoja Alhambrasta

Ihan muita juttuja etsiessäni törmäsin tähän: Narciso Yepesin huima tulkinta Francisco Tarrégan kappaleesta Recuerdos de la Alhambra. Kitaristit ja muutkin nauttikaa!

Pellen punk-filosofiaa

Pelle Miljoonaa haastatellaan tämän päivän Metro-lehdessä. Lehti on kai netissäkin, mutta hankalasti pdf-muodossa. Pari valikoitua pätkää.

- Jotenkin mä olen saanut sen leiman otsaan, että se on ihan sama mitä mä teen niin se on aina punk. Mutta sehän on ihan helvetin okei. Punkin alkuperäinen ideahan oli, että se sisältää kaiken, Pelle sanoo.


Miten dokumentin Akupunktion poikien kaltaiset nykypunkkarit suhtautuvat sinuun? Arvostavatko he perinteitä?

- Ei, kyllä ne pitää mua täysin vaarina, niinkuin mä olenkin, hehheh. Nykypunkkareilla on ihan oma juttunsa. Mutta tietääkö ne itsekään mikä se on? Sitähän se punk on, ei sitä voi määritellä.

Sinua saa siis kutsua punk-vaariksi.

- Kyllä saa. Mua saa sanoa miksi vaan.

Nominatiivi, genetiivi, ALTERNATIIVI

Suomi-Kanada-Rovaniemi -ottelu käytiin keskiviikkona Kauppayhtiön taisteluareenalla. Poikakuoropoppoon kokoonpano oli pitkästä aikaa perus, eli Inksu, Satu, Jah, Mackan ja Jonze. Ikävuosien väsyttämä joukkueemme oli extraväsynyt, allekirjoittanut alkoi valua pöydälle jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Opiskelukiireet, musan viilaukset, työn aiheuttamat rasitteet piinaavat jäsentemme luita ja ytimiä. Joka tapauksessa, olotilamme oli kuin lumiukot sohjosäässä.

Olipa tila mikä tahansa, taisteluun oli käytävä. Kovin oli "merkillistä" musiikkia heti ensimmäisestä biisistä lähtien. Eka kierroksella paperille löysivät tiensä harvat oikeat vastaukset: !!! -bändi, Jimi Tenor, Kirka, Thom Yorke kuuluivat niihin. Tuon viimeisenä mainitun duettoparin toinen osapuoli PJ Harveykin tiedettiin, mutta kotimaata jäätiin sitten arpomaan. Oikea maa kyllä oli vaihtoehto, mutta paprulle päätyi väärä vastaus: ei ollu ameriiiikkalainen täti se, vaan ehta britti. Pisteitähän kalastimme 8½, kun tarjolla olisi ollut 14.

Kakkoskierroksella tunnistettiin naislaulajia ja eläimiä. Hmm, hieno kombinaatio. Bonuskysymyksiäkin oli siinä välissä. Kahden eka biisin jälkeen eka bonari kuului: "Mitä yhteistä on kahdella edellisellä artistilla?" En ymmärrä miksi oikeaksi vastaukseksi ei hyväksytty sitä, että molemmat ovat naisia, kun ne oli. Tarkka oikea vastaushan kuului että he ovat kämppiksiä. Edelleen olen sitä mieltä, että vastasimme oikein, kysehän on vain ja ainoastaan kysymyksen muotoilusta. No joo, en sitten viitsinyt lähteä protestoimaan mokomasta, mitäpä tuosta. (Normaalitilassahan olisin varmasti sen tehnyt, mutta lumiukko-olotilani vei voiton.) Kierros jatkui tupakka-korsteeni Joni Mitchellillä, joka löytyi kuin apteekin hyllyltä, ilman Nicotinellea. Toinen bonari tuli tämän jälkeen, ja kolmen eka artistin yhteisyys oli kanadalaisuus. Sitten ne eläimet, Jethro Tull esitti ihan kamalan biisin, jossa lueteltiin jos minkäkinlaista mönkijää. Ja viimeinen kyssä oli sitten jotain samanlaista höpönpöpöä. Pisteitä saatiin 12,5.

Tämän lisäksi arvailimme puuhapaperin bändejä, ovatko kanadalaisia vai ei. Puolet arvauksista oikein, ei tullut lottovoittoa. Nappasimme yhteensä 3 pistettä, jolloin kakkoskierroksen yhteispistemäärä oli 15½, kun tarjolla oli hurjat 27 pojoa. Mutta päästiin tavoitteeseen, eli finaalipaikka aukesi.

Finaalikierros oli lisää höttöä. Perseelleenhän se meni, kun ei tiedetä niin ei tiedetä. Eddie Vedderit, Juliette Lewisit tunnettiin, mutta muut meni jonnekin muualle. Inksu loisti loistavasti finaalikierroksen viimeisessä, kun tunnisti upeasti bändin nimeltä Au Revoir Simone. Inksun erikoisosaamisalueeksi nimettäköön tästä lähtien tuo kyseinen genre, eli ilmeisesti joku alternative? Korjatkaa, jos olen väärässä. Kaiken tietämyksen jälkeen nappasimme finaalissa sijan toiseksi viimeinen, ja monet monet joukkueet olivat parempia. Voittajaksi itsensä kohotti Toistaiseksi, Onnea heille! Lieneekö ollut vain toistaiseksi, sen tiedämme muutaman viikon päästä, kausifinaalissa.

Ensi kertaan.

I'm not waiting on a friend, I'm just waiting on a report

Don't push it or I'll give you a war you won't believe.

Pitkästä aikaa!

Keskiviikko ja voimakuvan taikaa. Nähdään illalla.

"Onko noi tosissaan?"

Syksyn sävelen voittaneen Rikoo on riskillä ruman kommentit ovat pääosin nolostelua ja kauhistelua. Yksi niistä kuitenkin kiinnitti huomioni:

Huumorimusiikki kuolee Suomesta, kommenteista päätellen... Sääliksi käy ikiaikaisen kuplettiperinteemme ja kansankomiikan puolesta.
Eikö nykynuoriso siis enää ymmärrä komiikkaa ja parodiaa? :O

Olen huomannut itsekin, että totisuus valtaa alaa. Tällaista ei pitäisi kehdata kirjoittaa etnomusikologin läsnäollessa, mutta väitän, että suomalainen populaarimusiikki jakautuu kahteen suureen linjaan.

Ensimmäinen ovat nämä kupletit ja huumorimusiikki. Käsittääkseni heti kun äänilevyt tulivat Suomeen ja kupletit pääsivät niihin, ne olivat myydyintä musiikkia. Suomi on myös siitä ihailtava kulttuuri, että täällä rock ja rap elivät ensin parodioina ja piti kasvaa uusi puhdas sukupolvi joka pystyi tekemään niitä muuten kuin pilkaten.

Huumori muistuttaa muiden pienten päähänpotkittujen kansojen kuten juutalaisten tai irlantilaisten huumoria. Esitän myöhemmin arvaukseni mikä on tämän mekanismi.


Suomalainen virallinen melankolia

Toinen linja on tietenkin itkuvirret. Sanotaan, että virallinen kulttuuri katsoo kansaa pappilan ikkunan läpi. On huomionarvoista, että populaarikulttuurista korkeamman tason suosioon on päässyt vain tämä osasto. Siitä kai puheet slaavilaisesta melankoliasta.

Korkeakulttuurin edustajat eivät vain osanneet tai halunneet ymmärtää tarpeeksi tasoja ymmärtääkseen pieruhuumoria ja naamanvääntelyä. Alatalon kappaleen ensimmäinen lause (Oon köÖÖÖYYhä laulaja mä vaan) sisältää jo valtavasti viitteitä ja merkityksiä.

Korkeakulttuuri on jaksanut ymmärtää vain yksitasoista ilmaisua. Se on noteerannut loputtomat hylätyn kaipuun kuvaukset ja totiset oikeassa olijat kuten Hectorin ja vastaavat. Huippuna ehkä suomalainen hiphop, joka sai tässä muutama vuosi sitten ymmärtävät tädit suorastaan raiteiltaan ihastuksesta. (Tosin siinäkin ilmiössä oli sitten vielä vanhan jäänteenä Petri Nygård).

Juice leskistä arvostetaan kun hän ymmärsi juoda itsensä kuoliaaksi. Hänenkin tuotannostaan virallisen hyväksynnän saavat ne kappaleet, joita voi hoilata jätettynä laskuhumalassa ja tippa silmäkulmassa. Suuren mestarin muistosta on karsittu huumorilaulut, joita tarkemmin laskien saattaa olla hänen tuotannostaa valtaosa. Ainakin varhaisemmasta tuotannosta.


Itkupilliä turpaan

Olennaisinta itkuvirsissä oli kuitenkin se, että niitä vihattiin. Vanhaa iskelmää kuunteleva nykynuori ei ehkä tajua sitä syvää inhoa jota tunnettiin näitä tunteilijoita kohtaan. Muistan sen itse, ja oikeastaan hämmästyttää mikä näissä sinänsä aivan sympaattisissa lauluissa oli vikana. Esimerkiksi Hector on perinteisesti ollut myös ylhäältä hyväksytty, mutta olen monta kertaa kuullut, miten häntä pidettiin ällöttävänä ja vollottavana tosikkona.

Luulen, että tuo kursivoitu on mentaliteetin avain.

Suomi on pieni kulttuuri. Täällä on perinteisesti ajateltu, ettei kannata yrittää matkia toisia. Suuressa maailmassa kaikki kuitenkin tehdään paremmin.

Toiseksi suomalaisia on määräilty tai yritetty määräillä vähän joka suunnasta. Siitä tulee epäluuloiseksi. Erityisen allergiseksi tärkeilylle ja paatokselle.

Huumorimusiikki ei ole pienen kulttuurin viesti suureen maailmaan. Päinvastoin se heijastaa suurta maailmaa sisäänpäin pienelle kulttuurille. Erityisesti vahvistaa ja konkretisoi naurettavia piirteitä, jotka suomalainen siinä tunnistaa, mutta joita ei ehkä osaa kaikkia itselleen ilmaista.

Se on filtteri manipuloivan eli suostuttelevan ja uhkailevan ison toimijan ja hänen kohteidensa välilä. Tämän takia tosikkous on niin epäsuosittua. Se samastetaan määräilemiseen ja pelotteluun. Komentelijalta riisutaan auktoriteetti pilamuunnelmilla. Ajatuksena kai se, että jokainen voi ratkaista omat kantansa yksin ja asiapohjalla kun arvovalta hävitetään häiritsemästä.

Sama koskee myös tunteellisuutta. On kai kirjoitettu paljon tangoista ja pariutumiskäyttäytymisestä, mutta harvemmin siitä miten paljon näitä kaikkia "humppia" inhottiin.

Siinä on pohjalla ajatus, että tunteet ovat vain naisten salajuoni, jolla tuhota miehen vapaus. Houkutella hänet naisen käskyläiseksi tienaamaan rahaa ja sietämään tunnepurkauksia. Pahimmillaan joutuu elättämään perhettä.

Tunteellista musiikkia (ja tarkemmin ajatellen koko kulttuuria) ja sen esittäjiä pidettiin turpaanvedon ansaitsevina kätyreinä, jotka toimivat naisten, pomojen ja yhteiskunnan pussiin vapaata miestä vastaan.

Voisi jopa kuvitella, ettei homofobia perustunut niinkään sukupuolitavoille kuin sille, että homojen katsottiin liittoutuneen naisten ja muiden konformismia vaativien auktoriteettien kanssa miesten yksilönvapautta vastaan. Ehkä tämä on vähän pitkälle viety johtopäätös, mutta miettimisen arvoinen.


Huumorin jälkeen

En tiedä tarkkaan miksi tämä on muuttunut. Voi hyvin olla, että jatkuva vastaaninttäminen ja tunne-elämän halveksunta ovat tosiaan olleet syynä joihinkin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, jotka ovat kuulemma tuottaneet suomalaisille miehille harmia. Varsinkin jos konflikti näiden kahden suuren linjan välillä eskaloituu.

Vapautuneempi yhteiskunta poistaa tarpeen jatkuvaan varuillaanoloon, mutta toisaalta tuntuu, että nykyään on ratkaisevasti enemmän pyhiä asioita ja niiden pilkkaamista pelätään enemmän kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten.

Koko virallinen kulttuuri on kyllä tehnyt kaikkensa huumoria vastaan. Ei sitä, missä ääni särähtäen pilkataan porvareita tai natseja tai muita oikeita vihollisia vaan sitä, missä piereskellään hassu hattu päässä. Varmaan siksi, että jälkimmäinen on lopultakin merkittävämpää ja vaikuttavampaa.


Kupletin ja kulttuurin perimmäinen ero

Kulttuuri on itsen ilmaisua. Joko omaa tai oman ryhmän tuntemusten. Se kuvaa ja määrittelee mitä ollaan ja mitä ajatellaan.

Kupletti on ulkomaailman hajottamista. Huumori on identiteetin itsepuolustusta, jolla katkaistaan terä uskottelulta ja painostukselta. Sen pohjimmainen tarkoitus on pitää oma identiteetti määrittelemättömänä, koska muuten tarjotaan systeemille jotain mihin se voi tarttua.

Tavoitteet ovat siis täysin vastakkaissuuntaiset. Tämän takia virallisen kulttuurin on niin vaikea ymmärtää huumoria. Ja toisekseen huumori tarjoaa kovin vähän tai ei ollenkaan niille, jotka elävät toisenlaisissa ympäristöissä.

Virallinen kulttuuri perustuu pätemiseen ja uranluontiin. Siksi se hyväksyy huumorin vain, jos sillä on tendenssi, joka vie siltä huumorille ominaisen monitasoisuuden ja määrittelemättömyyden. Kulttuuri on jotain, mihin jaetaan verovaroja jokseenkin metafyysisin perusteluin ja siksi kaikki mitä ei voi sijoittaa hyvän ja pahan taistelun rintamalinjoihin on pelkästään harmillista.


Huumorimusiikki asenteena

Huumorimusiikin asenne näkyy suomalaisissa popharrastajissa laajemminkin. Erityisesti siinä, ettei kukaan kehtaa olla fani. Jonkun yhtyeen ihailu "tosissaan" on noloa ja lapsellista.

Poikakuoron musailloissa se näkyy selvästi. Jotain Rolling Stonesien levyä voidaan kehua maailman parhaaksi mutta samalla naureskellaan huonoille soittajille. Heviä huudatetaan ja heilutetaan päätä täysin tietoisina siitä, miten totaalisen naurettavia jotkin Kiss, Manowar tai Black Sabbath ovat. Sinänsä vaikuttavan King Crimsonin keikkavideon katselu päätyy a cappella -parodioihin.

Olennaista on se, että irvailevaa suhtautumista pidetään jonkinlaisena laadun takeena. Sellainen joka suuttuu kun suosikkibändiä vähätellään on vain omituinen ja jotenkin viallinen, todennäköisesti heikkolahjainen. Mieltymys ja arvostus voidaan osoittaa uskottavasti jos pystyy tunnustamaan ja nauramaan mukana kohteensä hassuille puolille vähintään yhtä paljon kuin toiset.

Tässä pari päivää sitten kävelin muutaman kirjakaupan ohi. Edessä oli tyttöjonoja (en nähnyt yhtään poikaa!) jotka odottivat uutta Harry Potter -kirjaa. Sen mitä olin kuulevinani osoittaisi, että näköjään muissakin kulttuureissa tunnetaan itseironia. Siksi nämä totiset ja itseironiattomat saarekkeet ovatkin niin silmiinpistäviä.

Suomalaista Gonzoa hienoimmillaan.

Tietystä syystä jouduin vk.loppuna eräänlaiseen ristiaallokkoon ja jouduin poikkeuksellisesti turvautumaan toisenlaisiin selviytymiskeinoihin. Sopiva määrä keittoa ja Madventures dvd.
Avot, kyllä lähti.
Silloin joskus kun Madventures TV:sta tuli en sitä koskaan katsonut, youtubelta pätkiä zuumaillut. Mutta nyt pistin dvd:n koneeseen ja korkkasin viinipullon.
Hämmästyin miten hyvää gonzoa jätkät heittivät. Ei mitään kevyt läppää missä lainavalo loistaa vaan syvyyttä, äykkyyttä ja tilannetajua viljelevää verbaliikkaa. Eettinen puolikin oli huomioitu hyvin ja tyylillä.
Toki monia on ärsyttänyt jannujen stadilainen aksentti, mutta se nyt vaan on .... sanotaanko kulttuuritaustaltaan rokkaavan kansanosan kieli ja ymmärrän toki jos rehupuntit vähän ärsyyntyvät. Hieno sarja ja aion hankkia kaikki dvd:t, gonzoilu ei ole mitään lastenleikkiä.

Metallilankaa

Nyt on viime viikon kysymyspaperit löytyneet ja tässä tulee musavisavuoden ekan kvartaalin viimeinen raportti. Ennen kun mennään itse substanssiin, niin ulkomusiikillisista asioista ekaksi sellainen tärkeä ja merkittävä asia, että Poikakuoroa täydensi tällä kertaa ope Satu Ässät-joukkueesta. Sen kunniaksi pidettiin pienet etkotkin, kiitos niistä! Meidän oma Satu toimi linkkinä Ässien ja Poikakuoron välillä, hän kun on pitkään ollut näiden joukkueiden jäsen. Täydennys tulikin tarpeeseen, sillä Mackan ja Jah eivät joutaneet tällä kertaa visaan.

Visa oli laadittu siten, että punainen lanka oli metallimusiikki. Meillähän on joukkueessa yksi vahva metallilenkki, mutta en tiedä mitä tapahtui. Tuudittauduttiinko liikaa siihen, että Satu kyllä tietää vai mitä ihmettä. Ei mennyt kovin hyvin nimittäin. No, kävipä selväksi meille muillekin ainakin se, että metallimusiikkikin on aika laaja kenttä.

Visassa ensimmäisellä kierroksella kysyttiin asioita sellasten bändien ja artistien musiikista kuin Killswitch Engage, Perry Farrell, Jane’s Addiciton, Sandra Nasic, Guano Apes ja Toby Keith. Näitä jos olis tunnistettu ja tiedetty faktoja, niin olis saatu pisteitä. Mutta kävi niin, että ekalta kierrokselta riivittiin vain 3 pistettä.

Tuomarit oli laatineet jänskän Musadokun välitehtäväksi, ja nyt kisattiin nopeudesta. Böle taisi voittaa tämän osion. Me ei ehditty ollenkaan mukaan, vaikka Sadut kyllä täyttelivät vauhdilla puuttuvia bändilogoja ruudukkoon.

Mutta ei se mitään. Toinella kierroksella vastauksia löyty paremmin. Ekaa kysymystä ei tarvinnut pähkäillä, saati tehdä suuremmin yhteistyötä, kun Jonze lateli a-kohtaan: Iron Maiden, Iron Maiden, Iron Maiden (biisi, artisti, levy). Ja 26.10.2007 bändin laulaja Paul Di’Anno kävi Rovaniemellä keikalla. Sitä Jonze ei kuitenkaan muistanut, että Paul tällä kyseisellä keikalla heittäytyi vallan humoristiseksi ja kutsui bändiään Spice Girlseiksi. No joo, tokaan kysymykseen löyty taas tietoa: Joy Division soi, Curtisista on tehty vastikään elokuva nimeltään Control , jonka on ohjannut Anton Corbjin. Kolmannen kysymyksen kohdalla luotettiin, että kunhan Satu palaa tauolta pihamaalta, niin saadaan vastaukset paperiin. Mutta ei ollut apteekin hyllyllä nyt Sadullakaan tätä bändiä. Se oli Arch Enemy Ruotsista eikä sittenkään mikään suomalainen bändi. Neljäs kysmys käsitteli Patti Smithiä ja me koitettiin kovasti päätellä ja etsiä jotain johtolankaa ja koodia purettavaksi, kun kysyttiin artistin puolison nimeä ja biisin nimen taustaa, eikä onnistuttu. Puoliso oli kitaristi Fred ”Sonic” Smith, jonka kanssa Patti Smith teki levyn Dream of Life. Kierroksen viimeisen biisin alkaessa soida Jonzen kasvot kirkastuivat jälleen, se oli Brother Firetribe.

Pisteitä kerty toisesta kierroksesta niin hyvin, että päästiin finaaliin muitta mutkitta. Siitäkin huolimatta, että yks piste jäi laskutoimituksissa huomaamatta tuomareilta. Yksi piste sinne tai tänne… Finaalista muuten saatiin tasan yksi piste. Mietin, että viitsiikö sitä tänne edes kirjottaa, mutta tosiasiat tosiasioina. Piste irtos siitä, kun laitettiin että Somerjoen Paratiisi on ollut kakkosena Teoston listalla ”Valtakunnallisten radio- ja tv-lähetysten, tanssipaikkojen ja konserttien esitetyimmät 2006”. Parin kysymyksen kanssa oltiin aika lähellä oikeaa, esim. ope Satu tapaili oikeaan suuntaan, kun kysyttiin samaisen listan top kympin ainoaa 2000-luvulla tehtyä sävellystä. Se olis ollut Hard Rock Hallelujah. Eka kysymys käsitteli Northeria, ja sitäpä me mietittiin kauan, vielä ennen ku palautettiin paperi. Metalliasiantuntijamme Satu oli jäljillä, mutta ei niin tarpeeksi, että olis saatu pisteitä kysymyksestä.

Ja mitäs sitä sitten vielä. Ai niin, ne sijoitukset. Me oltiin kolmansia, monien muiden kanssa. Ekan sijan jakoivat Pupuliima ja Dead Parroots. Mentiin siis jatkoajalle. Voittaja ratkaistiin nopeus&tunnistus -kisassa, jonka Pupuliima sitten voitti. Onnea vielä heille!

Tällä viikollahan vietetään hiihtolomaa myös musavisassa. Käykäähän hiihtämässä!

Trio on paras kokoonpano.

Jos löydätte tämän trion sarjiksia niin ostakaa pois ja myykää mulle. Mutta löysin tällaisen pienen pätkän josta saa esimakua tulevasta.