perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Smack part.1.

Katurokkia 80' puolelta vetävä Smack(helsinki) yhtye on jäänyt aivan liian aliarvostettuun asemaan, vaikka Nirvanan grungepojutkin nimesivät tuon bändin yhdeksi vaikuttajakseen.
Hanoi Rocks kyllä muistetaan mutta sen varjoon jää Smack, harmi. Kuitenkin tuo on merkittävä katurock yhtye suomessa ja maailmallakin jonkinasteista kulttisuosiota nauttiva. Törmäsin tähän kun etsin bändin videoita internetin välityksellä. Ensimmäistäkään en löytänyt.

Laulaja Claude hallitsi suvereenisti Jim Morrison maneerit, vain kuriositeettina mainitakseni. Tosin minun mielestä Claude teki satakertaa parempia lyriikoita kuin Morrison. Runokirja nimeltään ”Julmia ovat valvotut unet”, ilmestyi Clauden (Ilari Peltola 23.7.1966-22.9.1996) kuoleman jälkeen, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Bändi oli törkeä ja röyhkeä, itseoppinut, niinkuin katurockbändien täytyykin olla. Stooges, Stones, Mc5 vaikutteille tehtiin kunniaa.

Smack jatkoi Hurriganesin alullepanemaa suomalaista rock 'n' roll perinnettä ja tuon perinteen valovoimaisena jatkajana näen Flaming Sideburnsit. Dekadenttiä maailmankuvaa viljelee myöskin naapurin pojat Norjasta, Turbonegro. Sori olin unohtaa nuo skandinaavisen action-rockin kuninkaat, the Hellacoptersin. Skandinaavinen dekadentti villi katurock elää ja voi hyvin.Vai onko asiat sittenkin toisin?

No nyt en vielä mieti sitä, vaan panen Smack On You levyn soimaan.
Pusu poskelle ja menoksi beibiii.


3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Pakko se on myöntää, että Smack on paljon kiehtovampi bändi kuin Hanoi Rocks ikinä. En kyllä ikinä oikeastaan ole vannonut Hanoin nimeen (nimimerkillä "Mötli rules"), mutta tuohon Smackkiin tekis kyllä mieli perehtyä enemmän.

Tai ei ole edes pakko myöntää.

Mackan kirjoitti...

Blast from the past: Smack soittaa telkkarissa Rollareiden Paint it blackia. Äiti hihkaisee: "tämä on ihana laulu". Me lapset olemme aivan ihmeissämme.

Pari päivää sitten kuuntelin Ballsin ensimmäistä miniälppäriä. Bassossa Rane.

Btw: Voitin hetki sitten vedonlyönnissä 100 euroa!

JahRelainen kirjoitti...

100 euroa.. no eiköhän joukolla rokata ne rahat?

Bachia pääsiäisenä II

Carl Philipp Emanuel Bach: Joha nnes-passio H. 785: Leibste Hand! Ich kusse dich Elisabeth Scholl,  altto Basel Baroque Chamber Orchestr...