lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Dirty Punx

Keskellä Metsä-Suomeakin tapahtuu joskus jotakin. Eilen pukkasi keikkaa joka tuutista. Yksi kuitenkin oli ylitse muiden:

Aika:1.12.

Paikka: Lutakko

Tapahtuma: JKL-Punk-HC-Sessions

Esiintyjät: Deathbed, Deadsunrise, Hero Dishonest

Arjesta irtautuminen alkoi omassa kiikkustuolissa tällä sekä illan tunnelmaan virittäytyminen
tällä
.

Sitten seurasi siirtyminen ensimmäiseen etappipaikkaan, joka jäi myös viimeiseksi.
Soittolista oli seuraavanlainen: Bo Diddley, The Fall, joku Keijolta lainattu kasetti, Sparks, GodfaTHErs, Yello ja Maukka Perusjätkä.

Pari viikkoa sitten vastaavassa tilanteessa kävi hiukan nolosti, kun olimme keikkapaikalla myöhässä ja oma lemppari oli ehtinyt jo settinsä soittaa. Nyt siis piti skarpata ja reippain askelin harpoimme kohti tanssisalia. Olimmekin juuri sopivasti paikalla. Ehdimme tsekata levymyyntipöydän ja käydä noutamassa virvokkeita, kun illan ensimmäinen akti jyräytti settinsä alkuun.

Bändin aloitettua tuli järjestysihminen vetelemään hihasta kehottaen viemään takin narikkaan. Turha siinä oli selitellä, ettei minulla ole takkia. Myös toinen seurueemme jäsen joutui järjestysihmisen ahdistelemaksi. Tämä aiheutti hampaiden kiristelyä ja pientä kiehumista.

Eka bändi oli kuitenkin erinomainen, toinen hieman tahmean alun jälkeen hyvä ja Hero Dishonest älyttömän hyvä. Menovinkki itsenäisyyspäivälle

Kohta olivatkin keikat ohi ja aika lähteä pois. Sitten kadunvarrella pohtiessamme seuraavaa siirtoamme, alkoi yläilmoista kuulua tuttu rynkytys. Suoritimme nopean käännöksen vasempaan ja ehdimme juuri kuulemaan Melrosen keikan lopputahdit sekä viimeiset encoret. Viimeisimpänä tuli heidän versionsa tästä rallista.

Vielä piti poiketa viereisessä bistrossa sekä naureskelle taksijonossa seisojille. Lopulta poistuessamme ja ohittaessamme erään yökerhon kuului taas tuttuja säveliä. Eikähän siinä ollut yhdelle illalle rokkia. Tulevaisuuden jytänderejä odotellessa...

Tämän illan ohjelman on tarkoitus toimia särkylääkkeenä ja on peräisin illalta ennen ajanlaskumme alkua.




Ei kommentteja:

Top-5

1. Perjantai 2. Piimä ja näkkileipä 3. Ilta-aurinko 4. Hiljaisuus 5. Olut (alkoholiton) Minulle kelpaa alkoholiton olut, myös kaikkein halvi...