keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006

Espanja ulos, Ranska jatkoon

Kun koko maailma - ainakin selostaja Tapio Suominen - on siirtämässä kesken peliä 34-vuotiasta Zidanea eläkkeelle, kuningas itse sillä aikaa rakentelee pallokentällä maalintekotilanteita ja tekee lopuksi (yliajalla!) komean maalin. Lauantaina vastaan asettuu Brasilia. Tulossa on siis klassikko-ottelu. Tiedän, että poikakuorolaiset haluavat tanssia sambaa, mutta minä taidan laulaa Marseljeesia. Veikkaan, että Gallian Kukot nujertavat capoeiran soolotanssiversioon sortuvat brassit tyylikkäästi 2-0.

Elokuun 1. päivänä Pariisin kaupunginjohtaja Bertrand Delanoë junttaa kaupunginhallituksen salaisessa kokouksessa Bastillen aukion Zidane-aukioksi. Kansalaisjuhla järjestetään viikkoa myöhemmin.

3 kommenttia:

Mackan kirjoitti...

Näin on. Unohdit tosin mainita, että Barthezille pystytetään Lavelanetiin suuri kivipatsas, koska hän on käynyt siellä vuosina 1978-1979 apukoulua. Siellä hänet myös pantiin ensimmäistä kertaa maalivahdiksi.

Mutta olen myös iloinen, että MM-kisat järjestetään Etelä-Afrikassa. Se on sentään oikea valtio.

Mackan kirjoitti...

Näin tapahtukoon:)

Suojakänni kirjoitti...

Aammen.

Ja siunatuksi lopuksi muutettakoon Sisu-pastillin nimi poikkeuslailla Zizou- pastilliksi.

Top-5

G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...