"Ostin tänään levyn. Teen sitä harvoin, vain muutaman kerran vuodessa. Mussutin kahvilassa donitsia, tyttäreni lähti viereiseen levykauppaan. Hortoilin sinne.
Levykaupat eivät ole mukavia paikkoja. En jaksa plärätä levyjä, siitä tulee nihkeä ja sekava olo. Vähän sellainen kuin kirjastossa, jonne on mennyt muka hakemaan jotain ja hetken kuluttua unohtaa kaiken mitä oli mielessä ja kulkee niska kenossa hyllyjä selaten seuraavan puoli tuntia. Usein palaan kotiin tyhjin käsin. Tai korkeintaan joku ihme fengshuiopas vasemmassa kädessä.
Niin sinne levykauppaan. Kuljetin katsettani tarjoushyllyissä. Ei näkynyt mitään erityisen mielenkiintoista. Jonkin verran sellaisia melko kiinnostavia oli. Lopulta näin Kentin Du och jag döden. Pidän levyn kannesta. Sitä paitsi kuuntelin sitä joskus menneenä talvena ja pidin kovasti. Mikäpäs siinä sitten, päätin ostaa levyn itselleni äitienpäivälahjaksi. Oikeasti en ajatellut sitä vielä siinä tilanteessa, vasta myöhemmin keksiessäni hyvää syytä heräteostokselleni.
Nyt olen salaa ylpeä itsestäni. Eihän se mikään maailman edullisin ollut, ehkä jossain playcomissa olisin säästänyt muutaman euron. Mutta kun ei ole luottokorttia. Eli pitäisi pyytää apua, sitten joutuu selittelemään miksi haluaa juuri sen levyn, kun on niin paljon parempiakin maailmassa."
-T-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti