tiistaina, syyskuuta 10, 2013
Valerie June - You Can't Be Told
Valerie June rulettaa, yksinkertainen on puhuttelevaa. Samaten D-A-D jaksaa pistämään mun punttiin tutinaa yhä uudestaan ja uudestaan. Docventuresin keskiviikko vedot on kans olleet aika hyviä. Eagles dokkarin ekan osan katoin ja arvostus sitä paskabändiä kohtaan nousi mut ei kuitenkaan niin paljon et oisin kakkos-osan tsekannu. Davod Bowien 5 vuotta doku oli kans aika.... viihdyttävä. Jäbä on parhaimmat jutut duunannu aikamoisessa pölyssä ja sidekickit oli päästetty ääneen paitsi Stevie Ray Vaughan. Pikkasen petyin dokkariin. Depeche Mode on lähteny kiertueelle, se pitäis mennä katsomaan ens talvena jonnekin. Mua ihmetyttää toi Röyhkän&Nartun hypettäminen, oikeesti. Ja toisaalta mua ihmetyttää myös miten tää Peltonen kirjottaa niin kuvottavan huonoja levy-arvioita Lapin Kansaan ja miks ne niitä yleensä julkaisee.
Mä voisin jopa yrittää osallistua tänä syksynä musavisaan, jossain joukkueessa, ehkä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Top-5
G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...
1 kommentti:
Minua jostain syystä kiinnostaa lukea tai katsoa dokkareita bändeistä, joiden musiikki ei kiinnosta pätkän vertaa. Eagles kuuluu tähän sarjaan. Katsoin dokkarin kummatkin osat yllättävänkin suurella mielenkiinnolla. Arvostus bändiä kohtaan ei tosin kohonnut yhtään, mutta dokkari oli yllättävän hyvä. Loppua kohden meno kävi tietysti tylsemmäksi.
Mielenkiintoista oli kuitenkin sekin, että herrojen Frey ja Henley 80-luvun tekemisiä käytiin kiitettävästi läpi. Tiettyjä pätkiä oli hauska nähdä pitkästä aikaa. "Out on the road today, I saw a DEADHEAD sticker on a Cadillac A little voice Inside my head said, "Don't look back. You can never look back" on kanssa minusta ihan oikeasti parasta rock(?)-lyriikkaa ja alkaa soida päässä aina, kun kesän viimeisinä päivinä käy uimassa tyhjällä rannalla ("sipsi pileet!).
Lähetä kommentti