...ja niinhän siinä kävi, että wappuhittikin siitä syntyi.
lauantaina, huhtikuuta 30, 2011
maanantaina, huhtikuuta 25, 2011
Bachia pääsiäisenä V
Konsertto kahdelle viululle d-molli BWV 1043 "kaksoiskonsertto".
1. Vivace
2. Largo ma non tanto
3. Allegro
Yehudi Menuhin ja David Oistrah.
1. Vivace
2. Largo ma non tanto
3. Allegro
Yehudi Menuhin ja David Oistrah.
sunnuntai, huhtikuuta 24, 2011
lauantaina, huhtikuuta 23, 2011
Bachia pääsiäisenä III
Sinfonia kantaatista "Ich steh' mit einem Fuß im Grabe" BWV 156. Heinz Holliger, oboe.
perjantaina, huhtikuuta 22, 2011
torstaina, huhtikuuta 21, 2011
Bachia pääsiäisenä I
Johannes-passio BWV 245: Ich folge dir gleichfalls mit freudigen schritten. Midori Suzuki.
torstaina, huhtikuuta 14, 2011
tiistaina, huhtikuuta 12, 2011
Musavisa 7.4.2011
Pelaajapula iski Poikakuoroon viime viikon Musavisassa. Pöydässämme oli kuitenkin allekirjoittanut sekä alkukierrosten ajan kaksi guest staria, joten ei kun menoksi.
Sotahistorialla aloitettiin. Rautavaaran Tapio lauloi aluksi Oolannin sodasta, joka toi täydet pisteet, kun sain tarkennettua kyseisen selkkauksen kuuluneen Krimin sotaan. Siitähän se Iron Maidenkin Trooperissa laulaa ja sen innoittamana on tullut kuluneena talvena aiheesta lueskeltua. Pisteitä tuli myös Waterloon sijoittamisesta oikeaan karttapaikkaan sekä Black Sabbathin War pigs-klassikosta. R&B:t yms. jäivät luonnollisesti pimentoon, eli jatketaanpa seuraavalle kierrokselle.
Rauhanasiaa. Depeche Modea ei ollut vaikea tunnistaa, mutta vuosiluvut menivät jälleen hieman pieleen. Vanha kunnon Aquarius-hippeily oli jotenkin hallinnassa, mutta Thom Yorke ei. Kaikki nämä kuulostavat sitten niin samoilta... Megadeth sentään jytää komeasti ja onneksi oli tullut luettua Hesaria, kun bändi vieraili viime kuussa Suomessa ja Dave Mustaine promoili siinä ohessa kirjaansa.
Finaalikierroksella oli tarjolla erinäisiä herkkuja. Aluksi Jon Spencer yhtyeineen serveerasi hapanimelää. Tätä seurasivat tutut varpaisiintuijottelijat The Jesus & Mary Chain. Melkein muistin kummankin Reidin veljeksen nimetkin ja se levyhän oli klassinen Psychocandy. Seuraavaksi soi 1950-luvun karkkihitti Lollipop ja siinä hoettujen tikkareiden määrä meni kolmella huti. Madonna on puolestaan muuten tuttu, paitsi se iänikuinen syntymävuosi ja Sticky & Sweet Tour, joita ei sitten millään tahdo muistaa... Viimeisenä soinutta Warrantia en sitten tuntenut. Veikkasin Cinderellaa, kun hiuslakkansa tuoksahti niin samalta. Tulihan kappaleen nimestä kuitenkin puolikas piste...
Siihen päättyi oma finaalini ja jäin kausipiste taskussa odottelemaan, kuinka tasapisteisiin päätyneet Elskut ja Bathoryt selvittäisivät tuomareiden laatimat ylimääräiset tehtävät.
Kiitokset Satu ja Marjo Bathorylle illan tuomaroinnista, onnea Jouni Bathorylle iltavoitosta ja tsemppiä kaikille pian koittavaan kausifinaaliin!
Sotahistorialla aloitettiin. Rautavaaran Tapio lauloi aluksi Oolannin sodasta, joka toi täydet pisteet, kun sain tarkennettua kyseisen selkkauksen kuuluneen Krimin sotaan. Siitähän se Iron Maidenkin Trooperissa laulaa ja sen innoittamana on tullut kuluneena talvena aiheesta lueskeltua. Pisteitä tuli myös Waterloon sijoittamisesta oikeaan karttapaikkaan sekä Black Sabbathin War pigs-klassikosta. R&B:t yms. jäivät luonnollisesti pimentoon, eli jatketaanpa seuraavalle kierrokselle.
Rauhanasiaa. Depeche Modea ei ollut vaikea tunnistaa, mutta vuosiluvut menivät jälleen hieman pieleen. Vanha kunnon Aquarius-hippeily oli jotenkin hallinnassa, mutta Thom Yorke ei. Kaikki nämä kuulostavat sitten niin samoilta... Megadeth sentään jytää komeasti ja onneksi oli tullut luettua Hesaria, kun bändi vieraili viime kuussa Suomessa ja Dave Mustaine promoili siinä ohessa kirjaansa.
Finaalikierroksella oli tarjolla erinäisiä herkkuja. Aluksi Jon Spencer yhtyeineen serveerasi hapanimelää. Tätä seurasivat tutut varpaisiintuijottelijat The Jesus & Mary Chain. Melkein muistin kummankin Reidin veljeksen nimetkin ja se levyhän oli klassinen Psychocandy. Seuraavaksi soi 1950-luvun karkkihitti Lollipop ja siinä hoettujen tikkareiden määrä meni kolmella huti. Madonna on puolestaan muuten tuttu, paitsi se iänikuinen syntymävuosi ja Sticky & Sweet Tour, joita ei sitten millään tahdo muistaa... Viimeisenä soinutta Warrantia en sitten tuntenut. Veikkasin Cinderellaa, kun hiuslakkansa tuoksahti niin samalta. Tulihan kappaleen nimestä kuitenkin puolikas piste...
Siihen päättyi oma finaalini ja jäin kausipiste taskussa odottelemaan, kuinka tasapisteisiin päätyneet Elskut ja Bathoryt selvittäisivät tuomareiden laatimat ylimääräiset tehtävät.
Kiitokset Satu ja Marjo Bathorylle illan tuomaroinnista, onnea Jouni Bathorylle iltavoitosta ja tsemppiä kaikille pian koittavaan kausifinaaliin!
lauantaina, huhtikuuta 09, 2011
Onko tässä yksi elämän suurista kysymyksistä?
Kuuntelin äskettäin pitkästä aikaa Pet Shop Boysin kappaleen West End Girls - tai siis oikeammin kuulin sen radio Säteilystä. Mieleeni tuli taas vanha kysymys, joka on minua askarruttanut jo vuosikaudet.
In every city, in every nationMitä ihmettä tuo Finland station tuossa tekee? Mitä ihmettä Neil Tennant on sanoja kirjoittaessaan aikanaan vetänyt? Pulkkaa? Puhuuko se Suomen Espoon Westendistä? Saadaanko tähän koskaan selkeää vastausta?
from Lake Geneva to the Finland station
(How far have you been?)
perjantaina, huhtikuuta 08, 2011
Coming soon!
Beastie Boyssilta on tulossa uutta matskua pian, ja kun sellaiset nimet, kuten the Rootsin ?uestlove hehkuttavat jo videon traileria Twitterissä, voi sanoa, että kyseessä on todella huomionarvoinen mediatapahtuma. Nyt on jotain, jota todella kannattaa odottaa. Hot Sauce!
Kovan määrittelystä
Toisaalla inttervepsin sosiaalisen median kanavilla kirvoittui keskustelu kovuuden määrittelystä tai sen käytöstä musiikin arviointimääreenä. Mainittakoon, että keskustelussa oli mukana myös JahRelainen, jolle antaisin keskustelun katalyytin arvonimen. Minä en voinut olla osallistumatta allaolevalla kommentillani (typot korjattu):
Tämän jälkeen minua luonnehdittiin kielipoliisiksi, johon nopeasti vastasin:
Ja mikä parasta, mitä minulle sanottiin:
Kova on niinku semmonen, että se lyö turpaan ja potkii päähän vähän joka kuuntelulla. Sen ongelma vain 99% tapauksista on, että se ei koksaan varsinaisesti avaudu kontekstissaan muille, kuin saman genren medrunkkareille.
Niille muille voi sitten sanoa, että ihan vitun paskaa, tai vitun hyvää, tai ihan perseestä. "ihan paska" on muuten parempi kuin "ihan hyvä" - palautteena siis, koska eihän 'ihan hyvä' oikeasti kerro yhtään mitään. Palautteena 'ihan hyvä' on siis ihan perseestä.
Sitten on myös ilmaisu 'hyvää shittiä', 'shittiä' ja 'the shit'. Noistakin jokainen tarkoittaa vähän eriä.
Tämän jälkeen minua luonnehdittiin kielipoliisiksi, johon nopeasti vastasin:
Kieli??!! Vitun rokkipoliisi mä olen.Sitten sain kuulla minua luullun hoppipoliisiksi tjsp. Toki olen myös sitä. Sehän on minun erikoisalani. Ugh.
Ja mikä parasta, mitä minulle sanottiin:
mikä v***n rokkipoliisi? tyypillä on huppari ja hölttäpöksyt ja lankit naamassa!Ilmeisesti se osa keskustelua päättyi toistaiseksi siihen, kun sanoin:
Katos plainclothes.Chuuurch!!!
torstaina, huhtikuuta 07, 2011
maanantaina, huhtikuuta 04, 2011
sunnuntai, huhtikuuta 03, 2011
Loistava bändi.
Suomen ekan keikan näiltä näin vuonna Koivu&Tähti. Tältä bändiltä kertsit pölähtää niin että iho menee kananlihalle, edelleenkin ja se kuulkaas merkkaa jotain. WAUUUU!!
Ois kyllä pikkasen kiva nähdä livenä.
lauantaina, huhtikuuta 02, 2011
Klargfa'ithh Cthulhu
Ennen visaa kovasti pohdin, pitäisikö laittaa corpsepaintit naamaan tai kokeilla suonensisäisiä huumeita, itsensä viiltelyä, kirkonpolttoa ja juoda 4 senttilitraa Jack Danielsiä edes kerran elämässään. Tuumasin, ettei se ehkä sittenkään kannattaisi, vaikka vaimoni Noitakuorosta olikin pitämässä visaa pikahälytyksellä. Siihen puolen oktaavin ördäilyn maailmaan en pääsisi sisälle tuota(kaan) kautta, enkä ole varsinaisesti masokisti. Päätin siis jättää oluetkin juomatta poikkeuksellisesti.
Visa ei alkanutkaan bläkyllä, vaan No Doubtilla, vaikka laulajan sooloksi esittäjän vastasimme. Misandrisen feministivideon emansipaatiokeinoistakin tiesimme 2/3. Slayerin veikkasimme Tooliksi ja muutenkin perseelleen. 3 Doors Downin kryptoniittimarinasta saimme pari hajapistettä, vaikka Alice in Chainsiksi luulimmekin. Anthraxin sentään tunnistimme ja jotain kohtuudella tiesimmekin, vaikka ei ollutkaan niitä kivavitunbiisejä, joita minullakin on levyllinen bändiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki saldona, olimme kolmannella sijalla. 3/4-synkkyydestä huolimatta kierroksen teemana oli muuten elämä. Hämmentävää. Voin sanoa ymmärtäväni sitä Jack Daniel'sin juontia nyt edes jotenkin.
Jonze vetäisi pöytäämme yhden pikavoiton, ennenkuin intron toinen tahti oli vaihtunut kolmanteen Perjantai 13. -elokuvan Jason Vorheesin tietäessään. Repesimme. Toisen kierroksen teema oli duaalisesti kuolema. Vähänniinku jin ja jang. Tai niinku Majakka ja Perävaunu. Whatever. "Tapan kaikki" oli minunkin asenteeni aina Unreal Tournamenttia pelatessa. Allmanin veljekset meni suht putkeen meillä, samoin Slipknot ja the Sounds, vaikka kukaan ei myöntänyt pitävänsä niistä. Viimeisenä soinutta Meshuggahia emme tienneet, joten piirsin paperiin 'Gorgoroth' esittäjän kohdalle ja 'Klargfa'ithh Cthulhu' kappaleen nimen kohdalle. Jostain syystä ei tärpännyt, eikä sitä levyäkään sitten oltukaan laulettu kokonaan klingoninkielellä, vaikka olisimme voineet vannoa näin olevan. Hämmentävää. Finaaliin päädyimme toisella sijalla Kream Teamin porskuttaessa kärjessä.
Finaali alkoi jollain Peter Greenaway'n audiovisuaalisten teosten musiikillisella vastineella, joka myöhemmin paljastuikin Sixx AMiksi ja Nikki Sixxiksi. Ohihan tuo meiltä meni suonensisäisine huumeineen. Seuraavaksi meitä kiusattiin ylipatetiaan taipuvaisella Evanescencella, jota kuunnellessa alkoi itsensä viiltelyn houkuttelevuus hiipiä mieleen. Teemana finaalissa oli ikuisuus, ja tämän biisin kohdalla se tuntui sangen osuvalta.Iron Maidenista Jonze tiesi kaiken ja studiolevyjen määränkin, vaikka korjasikin sen vääräksi. Mainittakoon, että ensimmäisen kierroksen misandrisien tehokeinojen lisäksi en koko visassa tiennyt juuri mitään mistään, vaan olin koko ajan lievässä hämmennyksen tilassa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Hämmentävää. Viimeisenä soikin sitten minua brittien Tampereelta kotoisin olevan aina ärsyttävän Oasiksen aina ärsyttävä renkutus.
Hämmennys jatkui tulosten julkistuksessa. Noitakuorohan oli tippunut varjoon, mutta oli tiennyt miltei yhtä paljon, kuin meilläkin oli paperissa, jääden vain puolen pisteen päähän. Luulimme finaalin olleen tiukka, mutta siinä vaiheessa, kun jaetulla kakkossijalla olijat olivat meistä neljän pistettä jäljessä, yllätyimme. Oikeudenmukaisuus oli voittanut, meille ei tämänviikkoinen visa nimittäin ollut mitään erityisen nautinnollista, eikä edes helpon tuntuista, vaikka musiikillisesta annista kuulemma muissa pöydissä pidettiinkin.
Ainiin, voittihan se Kekekin yhden osakilpailun 1982, emme ole vieläkään jinxanneet mitään.
Visa ei alkanutkaan bläkyllä, vaan No Doubtilla, vaikka laulajan sooloksi esittäjän vastasimme. Misandrisen feministivideon emansipaatiokeinoistakin tiesimme 2/3. Slayerin veikkasimme Tooliksi ja muutenkin perseelleen. 3 Doors Downin kryptoniittimarinasta saimme pari hajapistettä, vaikka Alice in Chainsiksi luulimmekin. Anthraxin sentään tunnistimme ja jotain kohtuudella tiesimmekin, vaikka ei ollutkaan niitä kivavitunbiisejä, joita minullakin on levyllinen bändiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki saldona, olimme kolmannella sijalla. 3/4-synkkyydestä huolimatta kierroksen teemana oli muuten elämä. Hämmentävää. Voin sanoa ymmärtäväni sitä Jack Daniel'sin juontia nyt edes jotenkin.
Jonze vetäisi pöytäämme yhden pikavoiton, ennenkuin intron toinen tahti oli vaihtunut kolmanteen Perjantai 13. -elokuvan Jason Vorheesin tietäessään. Repesimme. Toisen kierroksen teema oli duaalisesti kuolema. Vähänniinku jin ja jang. Tai niinku Majakka ja Perävaunu. Whatever. "Tapan kaikki" oli minunkin asenteeni aina Unreal Tournamenttia pelatessa. Allmanin veljekset meni suht putkeen meillä, samoin Slipknot ja the Sounds, vaikka kukaan ei myöntänyt pitävänsä niistä. Viimeisenä soinutta Meshuggahia emme tienneet, joten piirsin paperiin 'Gorgoroth' esittäjän kohdalle ja 'Klargfa'ithh Cthulhu' kappaleen nimen kohdalle. Jostain syystä ei tärpännyt, eikä sitä levyäkään sitten oltukaan laulettu kokonaan klingoninkielellä, vaikka olisimme voineet vannoa näin olevan. Hämmentävää. Finaaliin päädyimme toisella sijalla Kream Teamin porskuttaessa kärjessä.
Finaali alkoi jollain Peter Greenaway'n audiovisuaalisten teosten musiikillisella vastineella, joka myöhemmin paljastuikin Sixx AMiksi ja Nikki Sixxiksi. Ohihan tuo meiltä meni suonensisäisine huumeineen. Seuraavaksi meitä kiusattiin ylipatetiaan taipuvaisella Evanescencella, jota kuunnellessa alkoi itsensä viiltelyn houkuttelevuus hiipiä mieleen. Teemana finaalissa oli ikuisuus, ja tämän biisin kohdalla se tuntui sangen osuvalta.Iron Maidenista Jonze tiesi kaiken ja studiolevyjen määränkin, vaikka korjasikin sen vääräksi. Mainittakoon, että ensimmäisen kierroksen misandrisien tehokeinojen lisäksi en koko visassa tiennyt juuri mitään mistään, vaan olin koko ajan lievässä hämmennyksen tilassa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Hämmentävää. Viimeisenä soikin sitten minua brittien Tampereelta kotoisin olevan aina ärsyttävän Oasiksen aina ärsyttävä renkutus.
Hämmennys jatkui tulosten julkistuksessa. Noitakuorohan oli tippunut varjoon, mutta oli tiennyt miltei yhtä paljon, kuin meilläkin oli paperissa, jääden vain puolen pisteen päähän. Luulimme finaalin olleen tiukka, mutta siinä vaiheessa, kun jaetulla kakkossijalla olijat olivat meistä neljän pistettä jäljessä, yllätyimme. Oikeudenmukaisuus oli voittanut, meille ei tämänviikkoinen visa nimittäin ollut mitään erityisen nautinnollista, eikä edes helpon tuntuista, vaikka musiikillisesta annista kuulemma muissa pöydissä pidettiinkin.
Ainiin, voittihan se Kekekin yhden osakilpailun 1982, emme ole vieläkään jinxanneet mitään.
Säännöistä ja niiden puuttumisesta
Pohdinnoissani insinöörin ja taiteilijan välisissä eroissa mielessäni kiteytyi juuri seuraava asia: insinöörityyppi tarvitsee kaikkeen selkeät strukturaliset rajat ja rajoitukset - säännöt. Rajojen ja sääntöjen puuttuminen kauhistuttaa ja ne luovat kaaosta, jossa luoviminenkin pelottaa, joten jos niitä ei ole, ne täytyy luoda ja määrittää, vaikka luonnonvastaisestikin.
Taiteilijaluonnehan taas ajattelee päinvastoin ja näkee kaaoksen mahdollisuutena, hakee ja löytää siitä järjestystä, poimii virrasta rakennuspalikoita. Yleensäkin improvisoi tekemällä uutta ja miettimällä, miten voisi tehdä asian jotenkin toisin, kuin se on aiemmin tehty.
Jos ihmettelette, miksi minä tämmöisiäkin asioita pohdin, niin syy on varmaan se, että äitini suvussa on paljon insinöörejä ja muita teknisorientuneita tyyppejä ja monta virkamiestä. Äitinikin on insinööri, hänen isänsä ihan diplomi-insinööri, ei ole muusikoita eikä muuten humanisteja sillä puolen ihan lähisuvussa. Ne tulevat isäni puolelta ne muusikot ja humanistit. Eikä minulla kiinnostanut insinöörikoulu nuorena, vaan taidekoulu, jossa pääsi toteuttamaan teknistä lahjakkuutta luovilla tavoilla.
Arvatkaapa huviksenne muuten, kummassa suvussa ne hauskemmat ja vapaamuotoisemmat bileet pidetään ja kummassa mennään kaavamaisemmin ja sääntöjen mukaan? Jep. Touché teekkarit.
perjantaina, huhtikuuta 01, 2011
Dead End 5
1. Palkkapäivä
2. Mitä palkalla saa
a) laskut maksettua
b) ruokaa
c) säästöjä
d) huonoja levyjä, huonoilla soundeilla.
3. Päivän ruokalista
4. Aprillipilat
5. Päivävuorossa
Public Enemy number one
Huh. Papat vaan osaa. BPM* ei ehkä ole alkuvuosien tasoa, mutta osaa se Chuck Dangerous vaan saarnata. Melkein tuli paskat housuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)