keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Vakio ja jokeri

Muistin mukaan allekirjoittanut yritti viime visassa ekaa läpsyä, tunnistaen toki Susanne Vegan, mutta ajatuskatkon takia veikkasin Tom's Diner'iä Lukaksi. Eipä siinä mitään, onnea sille senkin läpsyn vieneelle.

Eka kierros alkoi "Cocaine is a helluva drug" ja "I'm Rick James...bitch!" Rick James'in Superfreakilla, siis sillä, jonka messevällä pohjalla MC Hammer myöhemmin breikkasi ja lanseerasi samalla salihousut muotiin. Temptations lauloi siellä taustalla ja sitäkin olimme arvuutelleet pöydässä, mutta arvaas päätyikö paperiin...naapurimaan Stakka Bo'ta emme tunnistaneet, eikä se mennyt muutenkaan putkeen, niin eipä kakkosbiisistä muuta. Kolmosbiisissä sorruimme ajattelemaan asiaa liian pitkälle, eli Linda Perryn tunnistimme laulavan biisiä, mutta kelailimme bändin soittavan liian hyvin ollakseen 4 Non Blondes. Stank you very much, Ameriikan Busheista sitä vanhempaa se dissaa, mutta ei sitä W:tä. Neljäs biisi: QOTSA, ohi. Viides biisi: ohi, Giorgio Moroder, American Gigolo. Yhteensä 5 pistettä ekan kierroksen saldo ja jaettu 5. sija.

Tauolla meditoimme ja psyykkasimme itsemme uuteen nousuun. Eka biisi: Sylvian, Saramoto, Yksi. Japan, Yellow Magic Orchestra, Yksi. Leffa ohi. Kakkosessa A Tribe Called Quest, yksi, Scenario, yksi. Levyn nimi kaksi. Kolmas rivi, Kaksi. Everybody's Talking, yksi. Harry Nilsson, yksi ja Midnight Cowboy, yksi. Westbam kaksi, Open Your Mind, yksi. Usura olisi ollut yksi, eikä Westbam. Haravalla, ei tulosta. Blade Runner. Nils-Aslak "Ailu" Valkeapää, yksiristikaksi. Kato joikut on hallussa, mutta ei saamelaisleffat. Vanhapellon Mikeäkään ei tunnettu. Toisen kierroksen jälkeen olimme jo ensimmäisinä.

Kaksi. Blue Velvet, yksi ja David Lynch, yksi. Polish Prince who?! Kaksi. Mättö veikattiin lopulta Sepulturaksi, vaikka Panteralla olisi voittanut, kaksi. Nolla pistettä kakkosveisusta kokonaisuudessaan, oikea rivi ohi. Prodigy, yksi. Harava rikki. Puoli pistettä jäsenistöstä, Kotka-Rankki 7, ohutta alapilveä...Bachia paperiin, yksi, Wendy Carlos, yksi. Sukupuolenvaihdos, yksi. Mikä Tron? Joo oli se Aku Ankassakin esiteltynä vuonna 1982, mutta ei ole nähty sitä meidän pöydässä. Viimeinen biisi, kaksi, kaksi, yksi, risti, kaksi. Och Jokerns vinstnumren är...

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Dude, ur a mess.

Mikkovee kirjoitti...

Nah, I prefer the term 'riot'

Top-5

1. Perjantai 2. Piimä ja näkkileipä 3. Ilta-aurinko 4. Hiljaisuus 5. Olut (alkoholiton) Minulle kelpaa alkoholiton olut, myös kaikkein halvi...