Amerikkalainen herkkupala.
Ajelin eilen parin tuntia lumisateessa ja kuuntelin samalla huvikseni radiota. Pressiklubissa oli vieraana Alpo Rusi, kommentaattoreina Voiman Susanna Kuparinen ja Aamulehden Matti Apunen. Kaikki olivat suustansa nokkelia ja loihtivat esiin varsin lohduttoman kuvan suomalaisesta yhteiskunnasta. Edes Pohjois-Koreassa ei kuulemma ole tällaista.
Vaihdoin kanavaa ja aloin kuunnella Radio Suomipoppia, jossa kaikilla on ikävä, rakkaus rinnassa puristaa, eikä aina tiedetä "kuka mä oon, saati miten tätä elämää eletään". Kanavalla soi sellainen musiikki, joka pakottaa kuuntelemaan sanoituksia - s.o. arkaaisen, muistinvaraisen runolaulun perintöä. Antropologit puhuvat sopeutumisesta. Olisin miettinyt oligarkia-Suomen ja Sokie-Miihkalin maailmaa enemmänkin, mutta tasapainoilu pimenevässä illassa liukkaalla maantiellä jyrsi keskittymistäni. Ohittajia piisasi.
Lopulta saavuin perille sinne, missä ihmisen on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti