Jotenkin aika sanattomaks vetää kyllä. Täytyy myöntää et en kattonu euroviisuja silloin kun Loordi oli siellä mut nyt on ihan pakko. Vanhana punk-rock diggarina ..... ei hitto ihan superia.
Muistaakseni Walleniuksen aikalaiskirjassa Punk - rokkishokki joku sanoo siihen suuntaan, ettei sellaisella, joka istuu tuntikausia päivässä asteikkoja harjoittelemassa, voi olla mitään kiinnostavaa sanottavaakaan.
On muuten jonkin verran ihmisiä, joita kutsuisin punk-hipstereiksi. Käytännössä heidän käsityksensä kulttuurista on mennä pussikaljojen kanssa kuuntelemaan jotain kotikutoista kohellusta, koska kaikki muu on kuulemma liian kaupallista. Totesin joskus sellaiselle, että tuo on ainakin melko kustannustehokas tapa päteä. Toisaalta kyllä ihailen jotenkin heidän estetiikkaansa, koska siinä on kaikenlainen hifistely pannassa myös siten, ettei ylenpalttista triviaalitietoutta tai paneutuneisuutta arvosteta. Bändikin on "riittävän hyvä" jos sen mökä jotenkin kuulostaa punkilta, ja enemmän vaatimista pidetään epäilyttävänä erikoisuudentavoitteluna.
Punk-hipsterit, ne on kyllä teennäisin ryhmä jonka tunnen. Ja jonkusen tunnen.
Enemmän PKN bändillä on jonkinlaista poliittis-eettistä merkitystä kuin musiikillista. Tai no... se on yks euroviisujen sivupolku ollu monesti.
Mut kyllä tolla bändillä on mahdollisuudet päässä kärkikahinoihin. Pääsihän Piippuvillekin heviksi naamioidulla lastenlaululla larppaajan vehkeet päällään voittoon.
Kyllähän PKN on oikeista lähtökohdista nousevaa punkkia. Ei ole mitään keskiluokkaistuneiden perheiden jälkikasvun hyvinvointipunkkia.
Minua ne hipsterit eivät häiritse, kuten eivät yleensäkään ihmiset, jotka eivät ota identiteettiään liian ryppyotsaisesti. Silti en voi olla ajattelematta, että he ovat vain päättäneet alkaa pitää varattomuuttaan tyylivalintana (vrt. 80-luvun alun uusromantikkojen tyyli on köyhän perusoikeus.)
Pohjimmiltaan rock on tyhmien ihmisten yksinkertaista musiikkia. Sen voimavaroja ovat yksinkertaisuus ja teeskentelemättömyys. Hyvä esimerkki on, että minusta Kari Aallon oma käännös kilpailukappaleesta on taiteellisessa mielessä tosi hyvä. Siinä, että tehdään mitä ensimmäisenä mieleen pälkähtää, paljastuu syviä asioita yksilön ja kollektiivin alitajunnasta. Siksi kunnon popparia ei koskaan tule akateemisten suuntautumisvaihtoehtojen suorittajista.
Punkin yksi idea on vapaus ilmaista itseään muodoista välittämättä ja ilman tarvetta kouluttaa ja muuttaa itsestään ensin jotain haluamansalaista. Se on syvästi linjassa länsimaisen kulttuurin ikivanhan sisältö ennen muotoa -ajattelun kanssa.
Nykynuoren pitää ostaa roolivaatteet ja hankkia pari asianmukaista rankkaa kokemusta ennen kuin uskaltautuu lavalle. Alkuperäisen punkin idea oli mennä sinne kummemmin valmistautumatta juuri niissä verkkareissa tai ruutupaidassa, joka sattui nyt olemaan päällä. Amerikkalaisessa parinkymmenen vuoden takaisessa hardcore-liikkeessä tämä vietiin jokseenkin äärimmäisyyteen, ja kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa pidettiin poseeraamisena.
Ei minuakaan hipsterit häiritse. Jollain mittatikulla katsottuna myös minä olen sellainen.
Tyyli on köyhän perusoikeus, hyvä kun muistutit tuosta sloganista. Tuostahan tehtiin dokkari (http://fi.wikipedia.org/wiki/Timanttikoirien_vuosi_1984 ) , mistä tykkäsin kovastikin. Piemeää ja hämärää tuotiin osittain valoon.
Aika rajua, rock on tyhmien ihmisten yksinkertaista musiikkia. Heh. Tuollaisen ajatuksen kanssa jos eläisin, joutuisin käyttämään aika stydiä lääkitystä.
5 kommenttia:
No onpas vaan hiljasta sakkia bloginlukijoissa. Ihan sama, evvk, poliittisesti korrektia, liberaalia....
Ei mitään kommenttia tulevasta euroviisuvoittajasta.
Sori, olin viikonlopun irti netistä.
Nyt kun punk on noussut puheenaiheeksi, olen huomannut, että nuoremman sukupolven on näköjään mahdotonta ymmärtää, mitä arvoa on musiikilla, jonka soittamiseen ei tarvita lahjoja eikä taitoa.
Muistaakseni Walleniuksen aikalaiskirjassa Punk - rokkishokki joku sanoo siihen suuntaan, ettei sellaisella, joka istuu tuntikausia päivässä asteikkoja harjoittelemassa, voi olla mitään kiinnostavaa sanottavaakaan.
On muuten jonkin verran ihmisiä, joita kutsuisin punk-hipstereiksi. Käytännössä heidän käsityksensä kulttuurista on mennä pussikaljojen kanssa kuuntelemaan jotain kotikutoista kohellusta, koska kaikki muu on kuulemma liian kaupallista. Totesin joskus sellaiselle, että tuo on ainakin melko kustannustehokas tapa päteä. Toisaalta kyllä ihailen jotenkin heidän estetiikkaansa, koska siinä on kaikenlainen hifistely pannassa myös siten, ettei ylenpalttista triviaalitietoutta tai paneutuneisuutta arvosteta. Bändikin on "riittävän hyvä" jos sen mökä jotenkin kuulostaa punkilta, ja enemmän vaatimista pidetään epäilyttävänä erikoisuudentavoitteluna.
Punk-hipsterit, ne on kyllä teennäisin ryhmä jonka tunnen. Ja jonkusen tunnen.
Enemmän PKN bändillä on jonkinlaista poliittis-eettistä merkitystä kuin musiikillista. Tai no... se on yks euroviisujen sivupolku ollu monesti.
Mut kyllä tolla bändillä on mahdollisuudet päässä kärkikahinoihin. Pääsihän Piippuvillekin heviksi naamioidulla lastenlaululla larppaajan vehkeet päällään voittoon.
Kyllähän PKN on oikeista lähtökohdista nousevaa punkkia. Ei ole mitään keskiluokkaistuneiden perheiden jälkikasvun hyvinvointipunkkia.
Minua ne hipsterit eivät häiritse, kuten eivät yleensäkään ihmiset, jotka eivät ota identiteettiään liian ryppyotsaisesti. Silti en voi olla ajattelematta, että he ovat vain päättäneet alkaa pitää varattomuuttaan tyylivalintana (vrt. 80-luvun alun uusromantikkojen tyyli on köyhän perusoikeus.)
Pohjimmiltaan rock on tyhmien ihmisten yksinkertaista musiikkia. Sen voimavaroja ovat yksinkertaisuus ja teeskentelemättömyys. Hyvä esimerkki on, että minusta Kari Aallon oma käännös kilpailukappaleesta on taiteellisessa mielessä tosi hyvä. Siinä, että tehdään mitä ensimmäisenä mieleen pälkähtää, paljastuu syviä asioita yksilön ja kollektiivin alitajunnasta. Siksi kunnon popparia ei koskaan tule akateemisten suuntautumisvaihtoehtojen suorittajista.
Punkin yksi idea on vapaus ilmaista itseään muodoista välittämättä ja ilman tarvetta kouluttaa ja muuttaa itsestään ensin jotain haluamansalaista. Se on syvästi linjassa länsimaisen kulttuurin ikivanhan sisältö ennen muotoa -ajattelun kanssa.
Nykynuoren pitää ostaa roolivaatteet ja hankkia pari asianmukaista rankkaa kokemusta ennen kuin uskaltautuu lavalle. Alkuperäisen punkin idea oli mennä sinne kummemmin valmistautumatta juuri niissä verkkareissa tai ruutupaidassa, joka sattui nyt olemaan päällä. Amerikkalaisessa parinkymmenen vuoden takaisessa hardcore-liikkeessä tämä vietiin jokseenkin äärimmäisyyteen, ja kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa pidettiin poseeraamisena.
Ei minuakaan hipsterit häiritse. Jollain mittatikulla katsottuna myös minä olen sellainen.
Tyyli on köyhän perusoikeus, hyvä kun muistutit tuosta sloganista. Tuostahan tehtiin dokkari (http://fi.wikipedia.org/wiki/Timanttikoirien_vuosi_1984 ) , mistä tykkäsin kovastikin. Piemeää ja hämärää tuotiin osittain valoon.
Aika rajua, rock on tyhmien ihmisten yksinkertaista musiikkia. Heh. Tuollaisen ajatuksen kanssa jos eläisin, joutuisin käyttämään aika stydiä lääkitystä.
Lähetä kommentti