"Syksyn tyylikkäin trendi"

"Bändipaidan voi yhdistää melkein minkä vaatteiden kanssa tahansa. Yksi syksyn tyylikkäimmistä asuista on nilkkurit, minihame ja nuhruinen bändipaita. Rakkaan paidan voi pukea jakun alle - erittäin pätevä palaveriasu! Sen kaveriksi voi kietaista myös pitkän kaulaliinan tai hapsuhuivin." lähde ja koko juttu p.s. Hitsi, kun hapsuhuivi unohtui (eikä ole bändipaitaakaan päällä).

How low can you go?

Tänään näin omin silmin, kuinka seura tekee kaltaisekseen. Erityisesti spurguissa on sellainen ominaisuus. Hyi helvetti.

Tänään pidetään...

Toisin sanoen.

Musta Barbaari

Meitsi diggaa. Oikea itseriittoisen ironinen asenne ja mitä sitten, vaikka olisikin Ruudolfin ghostwraittaama ja Aksimin tuottama ja kertsaama. Ei tuloksii ilman duunii, ei hyötyy ilman kipuu.

Ricky Tick Big Band

Tästäkin räppifuusiosta mie tykkään. Ihan oikee bändi takana. Tää sama jamppa joka tos Dalindeossa toimii moottorina on kyl pikkasen nero kun tällästä pystyy hanskaamaan. Ois makeeta nähä livenä.

Sini Sabotage - Levikset repee ft. VilleGalle

Härmäläistä räpätystä, hyvä kertsi. Ja kavereita on video täynnä, fiittaaks ne vai muuten vaan tuutta. Mitäs sanoo meidän sivistystä vaaliva HipHopMikko tästä stygestä?

Mualima

Cheek vastasi Arhikselle

Cheek vastasi Arhinmäelle uudella biisillään. En nyt sanoisi, että hirveetä sontaa, mutta puhukoon nyt se puolestaan, että en laita upotettua videota. Omalla vastuulla. Minä kun diggaan ja edustan sitä hiphopin genrehaaraa, joka kasvoi musiikillisesti erilleen tuosta Cheekin edustamasta haarasta jo 90-luvulla. On niillä eroa muuten. Esimerkiksi Mobb Deep on/oli aina uskottavampaa matskua, vaikka jäbät taidekoulussa tapasivatkin ja tuon ajan videoissa ne kultaketjut heiluvatkin. "Four mics on stage a motherfucking four pound"

Johnny, olehan kiltisti

Kaikkien rokki- ja räppikukkojen isoisä Chuck Berry on tulossa Ouluun keikalle. Poikakuoro harkinnee delegaation lähettämistä paikan päälle kunnioittamaan rokkivaarin esiintymistä.

Illan viimeinen biisi

The Alan Parsons Project: Don't Answer Me.

Gösta Sundqvist Kaksilahkeisten kaistapäiden puhelintoivekonsertti

Göstaa muisteltu radioissa ja lehdissä, hieno juttu.

Battle ilman taustanauhoja.

Ei mitään satoi tonnei tienaavia.

Peli syvenee

Aallot lyövät jo Suomeenkin tässä uusimmassa räppidraamassa. Tai siis Rekami haastaa ja nimeää biisissään suomiräpin kärkinimiä. Lisää, lisää.

Top-5

1.) Lähiomaisten vankkumaton tuki
2.) Herkulliset salaattilounaat loistoseurassa
3.) Syyskuun kalenterinäkymät
4.) Stephen Fryn Koppava kloppi
5.) Singapore

Kuka v... kertoi Aatulle?

Siis siitä aiemmin mainitsemastani Lamar Kendrickin versestä?

Kesän kolinat

1. D-A-D:n Tavastian keikka. Rehellistä rokkia suurella sydämellä.
2. Dalindeo, kaikki 3 lättyä jotka omistan
3. Radio Suomen Kissankehto ohjelma
4. Mökkimijöön linnuston tarkkailu
5. 10-20€ valkkarit
6. Oma balanssi.
7. Halloumi.
8. Folk/country buumin feidautuminen. Liikaa tekotaiteellista paskaa. Pikkupojat/-tytöt jollottelee puutaheinää vanhojen miesten/naisten sielulla.
9. Ravi's Sitar pedaali.
10. Pimenevät elokuun yöt.

Kovin juttu hiphopissa kymmeneen vuoteen!

Jopa Rumbakin on hereillä, vaikka ei kerrokaan, miksi se Kendrick kaivaa verta nenästään. Tällä studioräppäreiden aikakaudella, jolloin emceet eivät haasta toisiaan, vaan keskittyvät ns. getting paid, on tämä tilanne enemmän kuin tervetullut. Näin paljon sähköä ei ole ollut ilmassa kymmeneen vuoteen. Itse asiassa tämä on viihdyttävämpää, kuin se aiempi skaba NYCn kingiydestä, jota Nas ja Jay-Z vetivät levyillään turhan monta vuotta. Hiphop-ummikoille tilanteen syvällisempi ymmärtäminen saattaa vaatia hieman perehtymistä termiin nimeltä battle, jota en jaksa aukikirjoittaa, vaan wikipedian suppea oppimäärä saa riittää.

Kaikki kuitenkin toivon mukaan ovat kärryillä sen suhteen, että hipedihoppi-jutut saivat alkunsa pienessä New Yorkin kaupungissa, ookoo? Sen pitäisi kuulua ihan perusjantterinkin yleistietoon nykyaikana, kun niin moni muukin Los Angelesin ja New Yorkin kaduilta peräisin oleva ilmaus on pesiytynyt jokapäiväiseen yleiskieleen jopa täällä Lapissa.

Mutta. Se jutun ydin. You don't just claim the throne of New York City and expect to get away with it. Especially, if you from Compton. You better be ready to put up. Eli toisella kotimaisella: New Yorkin kruunua ei noin vain vaadita itselle, ei varsinkaan, jos on Comptonista. Parempi pistää kaikki peliin tai lähteä kotiin silloin. New Yorkin (metaforinen eli vertauskuvallinen, tosikoille, neliöille ja urpoille selvennykseksi - capisce?!) kuninkuus kun ei rapin omassa mielikuvitusmaailmassa tarkoita ainoastaan ko. kaupungin herruutta. Eikä itärannikon. Se on vähän niinkö koko maailman herruus, lapset ja noobit. Sitä se on. Kelatkaa nyt. Ja se miksi sitä ei yleensä haasteta muualta, kuin New Yorkin sisäpuolelta, on selitetty ja aukikirjoitettu mm. vuonna 1998 ilmestyneessä Gang Starrin New York Strait Talk -veisussa. Toki monessa muussakin kappaleessa, mutta tuossa se on niin selvästi, kuin voi olla.

"[...]True if you can make it here, you can make it anywhere
That means a lot of rappers, they should stay away from here
cause we still care, about the total artform
Niggaz could sell more records but they still can't flip a live forum[...]"

Valottiko vähän? Hiphoppologian tohtori lopettaa luentonsa tähän. Ja kuunnelkaa nyt sen Kendrick Lamarin pätkän lisäksi ainakin Joell Ortizin vastine, jumalauta! Ja ajatuksella. Ne sanat, ne sanat. Niitä satoja muitakin kynnelle yrittäviä voitte kuunnella, New York Citystä on kuulemma yhtäkkiä vaikea saada studioaikaa, sikäli, kuin se asiaan liittyy.

"Sori, katoppa ku kävi nii, että..."

Juoppojen ja vastaavien selityksistä saisi hyvän kirjan. 

R.I.P. Haji (barbarella catton)

Enpä oikein tiedä

Pilvikartasto. En ole lukenut kirjaa, mutta elokuvan katsoin ja vieläpä vallan erinomaisessa seurassa. En oikein osaa analysoida, pidinkö näkemästäni vai en. Sen tiedän, että tuskin jaksan ainakaan muutamaan vuoteen katsoa tätä lähes kolmituntista sekamelskaa uudelleen. Tätä kirjoittaessa päälimmäiseksi tunteeksi nouseekin aavistus, että aikanaan raina näyttäytyy melkoisen falskina yrityksenä tehdä jotain suurta. Pilvilinna on tarkoitettu klassikoksi, mutta sitä statusta se ei tule koskaan saavuttamaan, ainakaan minulle.

Mutta annan vielä elokuvan vaikuttaa. Kirjoitan, jos muutan vielä mieltäni...

Toimii!

Iltalevynä uutta Daft Punkia. Näin on!

American Hustle

Tommy

Ehkä Tommy on kuitenkin vähän...ööö...kömpelö tai jotain. Tosin huippuhetkiäkin piisaa, kuten liki kymmenminuuttinen instrumentaali Underture.

Positiivinen yllätys

Hemmetti, eihän It's Hard (1982) ole mitenkään huono levy! Täysin syyttä olen sitä vältellyt. Townshendkin kehui sitä kirjassaan, eikä suotta. Tykkään jopa kannesta. Tyylikästä ajankuvaa. 

The Who!

Mahtavaa kuunnella pitkästä aikaa The Whota! Quadrophenia on minulle edelleen ykkönen, kakkosena tulee Who's Next ja pronssia nappaa Live At Leeds. Tuorein kolahdus on Sister Disco, ja nimenomaan treeniversio. Ei haittaa, vaikka rummuissa ei olekaan Mooney.

Road Trip Top-5

1.) 71° 10° 21°N
2.) Jäämeren tuoksu
3.) Vuonojen rannat ja meren värisävyt
4.) Pykeijan rannalla nautittu erikoinen lounas
5.) Laksefjordenin ja Porsangnerfjordenin välinen tieosuus

Kävin pohjoisessa