tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Musavisa 10.2.11

Ulkona pakkasta 26 ja risat, taivaanrannassa Finskin iltavuoron valot ja Jonze koneen äärellä. Pistetään vielä taustalle gdradio.netistä 1979-11-25, niin olosuhteet raportoinnille ovat otolliset.

Tarinan aiheena on siis musavisan toinen kierros viime torstailta. Poikakuoron Mikkovee jatkoi joukkueen Mikkojen edellisenä torstaina alkanutta tuomarointiputkea. Ensimmäisellä kierroksella matkattiin Jamaikalle ja sehän lämmitti mukavasti viileän talvi-illan tunnelmaa. Hyvin mennyt kierros lämmitti muutenkin, kun aiheina olivat reggaeversiot tutuista pophiteistä. Parin ensimmäisen kysymyksen Desmond Dekker ja Peter Tosh nyt menivät osin päin palmua, mutta loppupuolella alkoi pisteitäkin irrota esimerkiksi Inner Circlen Police-coverista sekä maantietobonuksen Jamaikasta Kingstoneineen. 15 pistettä ja ekan kierroksen kärkisija meille.

Toisella kierroksella soi sitten valkoinen rappiopunkki. Santa Esmeraldaa ei tiedetty, mutta seuraava Pennywise kylläkin. Stand by me-lainabiisi avitti myös kakkoskohdan muissa kysymyksissä ja kolmosen Clash oli myös kohtuudella hallinnassa. Nelosen esittäjä meni ohi korvieni, mutta biisi oli kuitenkin Van Morrisonin Brown eyed girl. Tiedetään nyt sitten sekin, että heppu on kunnianosoituksena ikuistettu postimerkkiin. Kumminkin 11 pistettä tästä kierroksesta ja finaalipaikka irtosi kärkipisteillä.

Finaalin aluksi Amoc räppäsi inarinsaameksi. Kraftwerk-kysymys meni suvereenisti putkeen ja Thin Lizzystäkin löytyi kohtuudella tietoa. Opiksi tästä, että Gary Moore soitti tasan yhdellä kokonaisella Lissu-albumilla.
Lopuksi soi aina yhtä viileä Underworldin Born slippy-jytkyttely viileästä Trainspotting-leffasta. Lopun äkkikuolemakysymyksessä piti muistella leffassa lausuttua choose sitä ja tätä-lorua, mutta sillä ei sitten ollut lopputuloksen suhteen vaikutusta. 17,5 pistettä oikeutti leppoisan visan pronssisijaan E. Bathoryjen ja Esso Cornerin jälkeen.
Onnea heille kaikille ja kiitos Mikolle hauskasta visasta! Torstaihin taas!

Ei kommentteja:

Top-5

1. Perjantai 2. Piimä ja näkkileipä 3. Ilta-aurinko 4. Hiljaisuus 5. Olut (alkoholiton) Minulle kelpaa alkoholiton olut, myös kaikkein halvi...