lauantaina, tammikuuta 11, 2014

1984

Tänään kuulemma katsotaan Waspia, tuttavallisemmin W.A.S.P.

Mikäpä siinä. Ehkä opin taas jotain uutta ja jotain vanhaa tulee mieleen. Muistoja pulpahtelee jo nyt.

Waspin debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1984. Osaksi sen innoittamana perustin naapurinpojan kanssa bändin nimeltä Bask. Minä soitin Landolaa ja P hakkasi aluksi tyynyjä, myöhemmin oikeaa rumpusettiä. Kun teimme demoja, minä istuin mahdollisimman lähellä mankkaa, jotta skeban soundi erottui rumpumölystä. Luokkakaverini oli demostamme niin innostunut, että lainasi kasetin, äänitti sen kotonaan ilman halki ja väitti serkulleen, että soitti itse siinä. Parhaan laulumme nimi oli Baby, sanat menivät näin: "Baby!".

Mainittakoon ylpeydellä, että muinainen luokkakaverini on tätä nykyä erään maineikkaan heavy rock-lehden päätoimittaja. Naapurinpoika puolestaan on oopperassa duunissa, ja minä lainaan edelleen pennuille heviä.

2 kommenttia:

tommi kirjoitti...

Panin soimaan minäkin youtubesta. Minun piireissäni Tampereella Waspia pidettiin lasten yhtyeenä (kuten Kissiä ja myöhemmin Twisted Sisteriä) mutta se keräsi selvästi eniten mediahuomiota ja paheksuntaa, ja siksi sitä ei suoraan väheksytty. Jonkinlaista lasten ja lähiöjunttien mainetta nauttivat myös Mötley Crue, Ratt ja vastaavat. Judas Priest, AC/DC, Iron Maiden ja Accept olivat kosher. Mutta nykyihmisiä voi järkyttää, että luokkakaverin äänitti minulle 90-minuuttiselle Maxell XLI -kasetilleni kaksi uutta levyään: Metallican Ride the Lightning ja Meat Loafin Bad Attituden!

Wasp oli läpikaupallinen yhtye ja keräsi kaikki elementit, joilla saattoi kauhistuttaa kauhistelijoita. Muistan, että minun silmissäni sen arvoa nosti, että tarinan mukaan soittajat pitivät peruukkeja ja olivat keränneet bändin ilmoituksella pornolehdessä. Nuoremmat eivät ehkä tiedä, mutta kasarilla arvostettiin kaupallisuutta ja ovelia kusettajia.

Waspista tulee mieleeni levykaupoissa jaettu Heavy Heaven -lehti, jossa oli hyvin kattavasti sen ajan levyjä arvosteltuna. Ensimmäinen numero oli mustavalkoinen. Toisessa numerossa oli värikannet ja taisi olla värillisiä sivujakin, ja sen pääjuttu oli juurikin Waspista. Numerossa kirjoitettiin, että lehti muuttuu maksulliseksi. Kolmannesta numerosta minulla ei ole mitään mielikuvaa.

Mackan kirjoitti...

WASP-keikkataltioinnin perusteella (2000-luvun alusta) bändi on rosoista, kehnosti soitettua heavy-katurokkia New Yorkista. Kauhutemput olivat surkuhupaisia, mutta muuten show oli yllättävänkin tenhoava. Muutamissa kappaleissa oli paljonkin ideaa ja jopa tarttuvaa.

En kyllä jaksaisi katsoa toistamiseen.

Bachia pääsiäisenä II

Carl Philipp Emanuel Bach: Joha nnes-passio H. 785: Leibste Hand! Ich kusse dich Elisabeth Scholl,  altto Basel Baroque Chamber Orchestr...