perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Brothers & sisters

Musavisassa taas. Poikakuoro oli läsnä duona eli paikalla ahkeroivat allekirjoittanut ja Jah. Mackan ja Mikko jakoivat illan oikeutta.

Ensimmäinen kierros sujui kahden hengen joukkueeltamme mainiosti. Turnerin Tinat (artistin oikea nimikin), Jannat ja Taj Mahalit tunnistettiin. Kierrokselle oli rakenneltu mukavan vaihtelevia eikä suinkaan aina täysin suoraviivaisia kysymyksiä, joista erityisesti tuo Taj Mahal-kompa herätti hilpeyttä. Herralle taustoja lauloi Pointer Sisters. Mistä lienemme senkin poimineet, itse kun en ainakaan kuullut heidän nimeään mainittavan kappaleen lopussa. Texasin pääkaupunki oli hukassa (muistetaan nyt sitten jatkossa, että Austinhan se on). Joka tapauksessa saimme kierrokselta mukavat 12 pistettä ja kärkipaikan. Tilastoon kirjattakoon ainoastaan yksi korjaussuttu.

Kakkoskierros alkoi Temptations-yhtyeen esityksellä. Orkesteri tunnistettiin suurinpiirtein selkäytimellä, kuten myös heidän jäsenmääränsäkin. Vuosilukuarvuuttelu meni perinteisesti pieleen. Shaft-kysymys meni sekin oivallisesti, joskin emme muistaneet Isaac Hayesin lempinimeä. Pisteitä kertyi myös Men In Black-tunnariin liittyvästä triviasta ja jopa TLC-aiheinen kysymys tuotti pari hajapuolikasta. Viimeinen rapkysymys meni tuttuun tapaan nollille. Kierroksen tuotto oli kuitenkin mainiot 16 pistettä ja finaaliin mentiin. Lähellä hönkivät kuitenkin Bathoryt ja Toistaiseksi eli jännitystä jäi vielä varastoonkin. Korjaussuttuja kaksi.

Viikon finaali osoittautui jännittävän tasaiseksi. Aluksi John Coltrane soitteli tuttua My Favorite Things-musikaalisävelmää. Kysymys oli hyvin hallinnassa, ainoastaan pianisti McCoy Tyner jäi tunnistamatta. Pisteitä tuli myös Layryn Hillin tunnistamisesta ja kolmoskysymyksen haasteellinen Jimi Hendrix-biisikin oli joten kuten hanskassa. John Lee Hookeria käsittelevä neloskysymys sisälsi jo runsaasti lukutriviaa, jossa oli jo turvauduttava veikkauksiin. Niissähän ei lentävästä lauseesta huolimatta aina voi voittaa, joten saaliimme jäi pisteen puolikkaaseen. Viitoskysymyksestä tuli jälleen perinteinen hip hop-nolla, joten finaalikierroksen saldo oli 8 pistettä. Haasteellisesta kierroksesta kertoivat myös paperin neljä korjaussuttua. Kierros oli tiukka ja kahdeksikkomme riitti pronssisijaan. Illan voittajina juhlittiin Elizabeth Bathoryja (onnea onnea!) ja iloisesti hopealle sijoittui Avohylly (myös heille onnea onnea!). Kokonaisuutena ilta oli kuitenkin mukavan rento ja viihtyisä, josta tietenkin kiitoksensa ansaitsevat myös säntillisesti työskennelleet tuomarit Mackan ja Mikko.
Kiitos ja ensi kertaan!

6 kommenttia:

JahRelainen kirjoitti...

Isac Hayes:n lempinimeksi veikkasimme "Iso pitkä", jota emme kuitenkaan paperille tohtineet laittaa.
Saatiinkos me kuitenkin illan paras kokonaispistesaldo?

Mikkovee kirjoitti...

Jåå, jotakuinkin. Se kokonaispistesaldo teillä oli jo kahelta eka kierrokselta reippaat 28 muistaakseni. Melko ylivoimainen pistesaalis kuitenkin jo tuossa vaiheessa. Ainakin. Markolla on ne pistetulokset. Mä en muista finaalin pisteitä niin tarkkaan PK:lta(kaan).

Mikkovee kirjoitti...

Kiitos Jonze raportista. Mä jo oottelinki (kauhulla) notta mitä oman joukkueen pojat raportoi visasta, mutta ilmeisen tyytyväisinä me Mackanin kans saatiin jengi piettyä visassa.

Anonyymi kirjoitti...

No emmäny tiiä ylivoimaisuudesta ku meilläkin oli 2 eka kiekan jälkeen 27. Mut pisteen ero silti.

Mikkovee kirjoitti...

Ach joo. Muistini petti. Ekalla kierroksella se oli vielä ylivoimainen ja takaraivooni jäi jyskyttämään pelko oman joukkueen voitosta, jota tuomari ei yleensä toivo.

Anonyymi kirjoitti...

Leppoista oli kopissakin. Toistaiseksi-Pekka kyseli aiheelliskrittisesti visan jälkeen tuosta lukutriviasta. On totta, että niitä on aina arveluttavaa kysyä. Mutta muuten!

Kiitokset raportista:)

Pistän pisteet blogille illalla.

Bachia pääsiäisenä II

Carl Philipp Emanuel Bach: Joha nnes-passio H. 785: Leibste Hand! Ich kusse dich Elisabeth Scholl,  altto Basel Baroque Chamber Orchestr...