Hiphopparin ikäkriisi

Eilen tajusin Musavisassa, että Ice Cuben You Know How We Do It on jo KAKSKYTÄ VUOTTA VANAHA PIISI SAATANA!!!! Kun se siis eilen soi. Samoin Souls of Mischiefin '93 til Infinity. On yhtä vanhaja soi eilen. Ja minä muistan, kuinka sain Cuben Lethal Injectionin joululahjaksi ja diggailin. Souls of Mischiefiä tuli ensin lauantaisin fiilisteltyä Yo! MTV Rapsistä ja sitten mentyä räppipäissään lähikauppaan elämää suuremmissa housuissa huppu syvällä päässä 16-vuotiaan late bloomerin kuikelon itsevarmuudella, jolle kukaan ei aukonut päätään - todennäköisesti huvitukseltaan, vaikka olin ehkä silloin toista mieltä asiasta. Kasvoin nimittäin pitkäksi vasta seuraavana vuonna ja urheilija musta tuli vasta kahdenkympin kieppeillä, plus miinus kolme vuotta. Sen levyn sain kaverilta sitten ceedeeltä äänitetyllä c-kasetilla. Ei ollut edes ämpeekolmosia vielä intternetti väärällään, Spotifysta puhumattakaan. Kouluunkin mentiin kävellen puolitoista kilometriä ja partiossa nukuttiin laavulla yötä talvellakin, perkele.

Kids these days...nyt setä kertoo kauhujutun, kun meni niinkin pitkään, kuin varmaan kaksi vuotta, kun mun ainoat räppilevyt olivat kasetille paikallisradion montteeraamossa asiantuntevasti mikserin kautta itseäänitetyt Public Enemyn Fear of A Black Planet ja It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back. Ite piti niihinki kirjoitella biisien nimet, samoin kuin muihinkin kasetteihin. Sitä kansitaidetta tuli harrastettua muuten paljon, graffitien piirtelyn lisäksi, kun niitä kavereilta ja kirjastosta äänitettyjä räppikasetteja oli. Joitain on vieläkin tallella. Se, miksi mä äänitin ne paikallisradion montteeraamossa on henkilökohtainen juttu, eikä se kuulu muille. Eikä se, montako graffitia mä oon maalannut ja jäinkö niistä kiinni. Mun kuviksen numero oli muuten ysi ja menin taidekouluun, joten do the math sen suhteen, hukkasinko nuoruuteni.

Nykyinen räppikin tuntuu olevan pääosin paskaa, tai vähintäänkin haukkaavan paskaa, vaikka ei se silloin kakskytä vuotta sitten ollut näin. Tai oli se silloinkin oikeasti osin näin, mutta mä olen halunnut ja onnistunut unohtamaan monta huonoa räppäriä, vaikka Vanilla Ice ja Will Smith vielä kummitteleekin jossain kellareissa. Ne monet vanhat sedät tekee muuten vieläkin v***n hyvää räppiä, yhtään vähättelemättä monia hyviä nykyräppäreitä.