Epitafi

Lou Reed.

R.I.P. Gregory Isaacs 15.7. 1951 – 25.10. 2010.

Tänään on siis kulunut kolme vuotta jamaikalaisen kultakurkun, Gregory-sedän kuolemasta. Siinä oli setämies, joka osasi hommansa. Nimittäin laulelun ja mimmien mehustuksen suorastaan jumalaisen suvereenisti. Tässäpä tällainen vajaan tunteroisen kestävä tyylinäyte vuodelta 1984 Brixtonista. Melkeen tulee tippa linssiin itelläki. Ei muutako taustalle soimaan ja ottaan chillisti. Tässä on kaikki klassikot.

Will Lee Official "Get Out Of My Life Woman" Video

Scorpions - Still Loving You

Top-5

1.) Lainarummut olohuoneessa
2.) Eilisen heavyrock-demon basso-osuuksien äänittäminen
3.) Ensi viikonlopun Halloween-keikka: Vampires and Demons!
4.) Kuluva pitkävapaa monine menoineen, rientoineen ja tapahtumineen
5.) Huomisen sunnuntain kuumottavat flashbackit, jos käy kuten olen ounastellut

Yöpöydällä levyjä ja musiikkikirjoja, jääkaapissa samppanjapullon vieressä ihanalta vieraaltani jäänyt espanjalainen parsakaali. Teen siitä huomenna ruokaa, jahka kylpyhuone hohtaa puhtauttaan. Olkoon se osapalkkio.

Kohta kaksi tarkemmin: kromaattinen juoksutus, melodinen molliasteikko, sooloa komppaava fryyginen riffi sekä väliosan rinnakkaiskvintit + hemmetin outo lasku toonikasta onko se nyt submedianttiin vai mikälie, ihan sama mutta outoa halloween-musiikkia yhtä kaikki - toivottavasti onnistuu!

Hiphopparin ikäkriisi

Eilen tajusin Musavisassa, että Ice Cuben You Know How We Do It on jo KAKSKYTÄ VUOTTA VANAHA PIISI SAATANA!!!! Kun se siis eilen soi. Samoin Souls of Mischiefin '93 til Infinity. On yhtä vanhaja soi eilen. Ja minä muistan, kuinka sain Cuben Lethal Injectionin joululahjaksi ja diggailin. Souls of Mischiefiä tuli ensin lauantaisin fiilisteltyä Yo! MTV Rapsistä ja sitten mentyä räppipäissään lähikauppaan elämää suuremmissa housuissa huppu syvällä päässä 16-vuotiaan late bloomerin kuikelon itsevarmuudella, jolle kukaan ei aukonut päätään - todennäköisesti huvitukseltaan, vaikka olin ehkä silloin toista mieltä asiasta. Kasvoin nimittäin pitkäksi vasta seuraavana vuonna ja urheilija musta tuli vasta kahdenkympin kieppeillä, plus miinus kolme vuotta. Sen levyn sain kaverilta sitten ceedeeltä äänitetyllä c-kasetilla. Ei ollut edes ämpeekolmosia vielä intternetti väärällään, Spotifysta puhumattakaan. Kouluunkin mentiin kävellen puolitoista kilometriä ja partiossa nukuttiin laavulla yötä talvellakin, perkele.

Kids these days...nyt setä kertoo kauhujutun, kun meni niinkin pitkään, kuin varmaan kaksi vuotta, kun mun ainoat räppilevyt olivat kasetille paikallisradion montteeraamossa asiantuntevasti mikserin kautta itseäänitetyt Public Enemyn Fear of A Black Planet ja It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back. Ite piti niihinki kirjoitella biisien nimet, samoin kuin muihinkin kasetteihin. Sitä kansitaidetta tuli harrastettua muuten paljon, graffitien piirtelyn lisäksi, kun niitä kavereilta ja kirjastosta äänitettyjä räppikasetteja oli. Joitain on vieläkin tallella. Se, miksi mä äänitin ne paikallisradion montteeraamossa on henkilökohtainen juttu, eikä se kuulu muille. Eikä se, montako graffitia mä oon maalannut ja jäinkö niistä kiinni. Mun kuviksen numero oli muuten ysi ja menin taidekouluun, joten do the math sen suhteen, hukkasinko nuoruuteni.

Nykyinen räppikin tuntuu olevan pääosin paskaa, tai vähintäänkin haukkaavan paskaa, vaikka ei se silloin kakskytä vuotta sitten ollut näin. Tai oli se silloinkin oikeasti osin näin, mutta mä olen halunnut ja onnistunut unohtamaan monta huonoa räppäriä, vaikka Vanilla Ice ja Will Smith vielä kummitteleekin jossain kellareissa. Ne monet vanhat sedät tekee muuten vieläkin v***n hyvää räppiä, yhtään vähättelemättä monia hyviä nykyräppäreitä.

Omaperäistä ja poskensoittoa. Wau!

Seuraavana pieni interaktiivinen blogipostauksen muodossaoleva luento kierrätyksen merkityksestä hiphopissa. Klikkailkaa noita linkkejä.

Tää ois niinku se, josta ripattiin. Okei, kärryillä?
Sit tää ois se joka rippas ja jota ripattiin lisää. Mukana vielä?
Ja sitten riittää, kun annatte tämän alkutahtien soida 12 sekuntia. Sangen originaalia. Wihtu.
Ei tuota cheekkiä tai sen tuottajaa nyt sinällään huonosta biittimausta auta syyttää sentään.
Eikä sitä voi baittauksestakaan syyttää, kun ei sillä ole hampaita, liekö ees sydäntä.

Robert Quine

“He was fanatic for what grabbed him though. He had many many albums that he kept because of a single track, often a single twenty-five-second solo, or for only a single musician, like James Burton on Ricky Nelson tunes, John McVie’s bass playing on Fleetwood Mac records, Joe Osborne’s bass on even the worst cornball pop, or Grant Green’s guitar on a lot of pretty trashy material. (…) Quine was an angry guy and the anger came from his being maltreated and dismissed by morons and thugs and tight-assed social conservatives, including his parents.” (s. 185) Rakkaus tulee spurtteina ja soolo.

Anita Mui 梅艷芳 10.10.1963 - 30.12.2003

Tänään fanit ympäri maailmaa muistavat 50 vuotta sitten syntynyttä kantonpopin ja valkokankaiden supertähteä Anita Muita. Anitaa muistetaan myös tulevan joulukuun 30. päivänä, jolloin on kulunut 10 vuotta hänen poismenostaan vakavan sairauden murtamana.

Anita Mui 梅艷芳 - 胭脂扣 (Rouge)

Musavisan syyskausi 2013 alkaa!

No se on Mikko Poikakuorosta terve!

Ite tein kaikki. Tämänkin tässä iltapuhteina ja aikataulutkin olen kattonut valamiiksi. Aletaampa visaamaan nyt torstaina 10.10.2013 klo 20 tuolla Rovaniemen Kauppayhtiöllä, niin tulukaahan paikalle, kun me Kauppayhtiön Empun kanssa värkätään teidän iloksi aloitusvisa. Ja parempi jakaa ja näkyä kaikkien.

Mukava yllätys!

Kappas, Lindsey Buckingham on keikkaillut Little Big Townin kera. Kelepaa! 

Toka päivä

Bändit taisivat esiintyä paremmuusjärjestyksessä, vika oli paras eli kylän omat pojat täräyttivät sellaisen shown, että oksat tippuivat harakoineen päivineen. Jussi varsinkin oli ihan vitun hyvä. Sitä paitsi tuli kunnon hiki, kun tanssipartnerini oli niin kuuma!

Eka päivä

Yllättävän hyvä keikka molemmilta bändeiltä, tosin jälkimmäisen special guest oli aika...vastenmielinen. Tänään vaihdetaan areenaa, loistava laulaja tiedossa.

Vasta nyt...

...alan tottua 9-kieliin. Koko helahoito on mennyt vuodessa uusiksi. Soundi alkaa vihdoin löytyä!

Top-5:

1.) Viikonloppu
2.) The Long Run, Don Henley
3.) Buukattu Halloween-keikka
4.) E:n vinkkaama kirja Dude ja Zenmestari
5.) Duo-äänitysten viimeinen yllätysraita, erityisesti sen soolo
  

Helviä

Lakkaa vereni vuotamasta, surmanhaavani muuttuu lumeksi.