tiistaina, marraskuuta 30, 2010

25.11.2010

Huhhahhei ja kourassa kolmen kierroksen paperit. Viime torstain musavisa oli hauska ja haasteellinen. Pöydässä Mikko, Mikkovee, Jonze ja guest star.

Alkukierroksen aluksi soi Genesis ja siitähän tiedettiin kaikki oleellinen ja seuraavana soineesta Mastodonista tarpeeksi. Hyvin jatkui kierros myös Springfieldin Dustyn ja Gary Numanin myötä. Haastetta oli kyllä mausteena, siitä todisti pistesaldo 9+/16 jolla olimme plussan verran kärjessä ennen E. Bathoryja.

Toisella kierroksella keskityttiin ns. superbändeihin. Hetkittäin tuntui hankalalta, mutta onneksi olimme koko ajan ainakin hieman jyvällä. Tuntuvat mokomat vain kuulostavan kaikki aivan samanlaisilta. Ei siinä mitään, oli siellä jotain etäisesti tuttuakin, kuten Creamilta kuulostanut BBM, Them Crooked Vultures, Red Hot Chili Peppers jne. Pidimme tälläkin kierroksella illan tasomme kokonaissaldolla 8,5. Finaaliin siis...

Finaalikierroksen alku oli Poikakuoroa parhaimmillaan. Jotain kautta kiertämällä löytyivät ensimmäiseen kysymykseen Harmaja, J-P Leppäluoto, Charon ja Northern Kings. Kakkoseen löytyi myös Kumikameli, vaikka Mikon sankarillinen listaus heppuihin liittyvistä muista bändeistä ei mennytkään läpi.

Loppujen kysymysten arvuuttelujen tuottamat hajapisteet eivät antaneet aihetta kauheaan rehentelyyn, mutta ykköskohdan menestyksellinen yhteistyö piti päämme pinnalla. Viikkovoitto lämmitti kummasti hyistä talvi-iltaa tiukan visaillan jälkeen. Kiitos ja kumarrus ensi torstaita odoteltaessa.

Ei kommentteja:

Top-5

1. Perjantai 2. Piimä ja näkkileipä 3. Ilta-aurinko 4. Hiljaisuus 5. Olut (alkoholiton) Minulle kelpaa alkoholiton olut, myös kaikkein halvi...