Koitos lähestyy

Lauantaina näkyi Rootsilaisia paikallisessa juottolassa. He olivat suuria ja pelottavia ja ihailevat tyttölaumat piirittivät heitä. Heidän mylvintänsä peitti hevimusiikin alleen.

Sunnuntai: pari nynnyä yrittää kerääntyä katsomaan televisiota. Eivät onnistu. Pakenevat kotikoloihinsa surkeasti piipittäen aivoissaan himmeä katkeruus, jota suuremmat tunteet eivät niin pieniin mieliin mahdu.

Rootsilaiset heräilevät orgioistaan samana iltana. Raukeat pedot naurahtelevat, divaanien välillä yli itämaisten mattojen kulkee punaviinikarahvi, loiskuen kuin tuore veri. Takassa palaa kokonaisia puunrunkoja, liekkien kuvajaiset väräjävät kristallikruunuissa ja rivoissa marmoripatsaissa.

Huippuvuorten pohjoispuolella halkeaa jäävuori. Number One Knows materialisoituu visiitilleen kuolevaisten maailmaan. Jupiteraivot simuloivat kaikki mahdolliset musiikkihistoriat kaikilla mahdollisilla planeetoilla sekä meidän luonnonlaeillamme, myös hieman toisenlaisten ja täysin outojen luonnonlakien vallitessa. Hymyjen takaisia tunteita emme me kuolevaiset voi ymmärtää kun alkeishiukkasten kuhistessa paikalleen ryhmä toteaa vielä hieman särisevällä äänellä: meidän nimemme ei voi olla asia, se on numero, aineeton ja iankaikkisesti tosi.

Jupiter Jonesin selkää särkee. Remontti on vieläkin kesken. Musavisa lähestyy. Ei ehdi edes kirjoittautumaan bloggeriin. Kapteeni ajattelee: loppujoukkue, sitä ei jaksa edes ajatella.