Gimme Shelter.

Kuuntelin tuossa junamatkojen aikana Stonesien, Jimmy Miller kauden tuotantoa, orientoituessani 1.8. keikalle. Mielestäni tuo on heidän parhainta kautta. Kemiat loksahtivat Millerin ja Stonesien välillä kohdalleen, magneettinauhoille mikrofonit tallensivat jotain ainutlaatuista, joka voisi matematiikan kaaviona olla öpaut näin: 1+1=3. Monen klassisesti kehittyvän rock'n'roll bändin (rummut, basso, laulu, 2 kitaristia) kehityskaari kääntyy jossainvaiheessa siihen pisteeseen että kumarrus tuon aikakauden Miller/Stonesiin on tehtävä. Hyvänä koulu-esimerkkinä tuosta toimii T.S.O.O.L., bändi joka on lämpännyt Stoneseja ja jota Mr. Richards on ylistänyt maasta-taivaaseen. Tulevana vk.loppuna esiintyy Qstockissa tuo T.S.O.O.L.

Itse olen päässyt kitaristina aika lähelle tuota Miller/Stonesia, nimittäin viimeisen Greenhouse AC:n demon aikana. Oisko ollu 2003 jolloin biisejä hinkattiin ja demotettiin. Kahden skeban partio toimi hienosti, Jartsa hyökkäsi oikealta laidalta ja minä vetelin vasemmaltalaidalta lämäreitä ylänurkkaan, Jussin hoitaessa keskushyökkääjän tonttia, Hannu pakkina ja Seppänen veskarina viikset väpättäen. Näin jälkeenpäin demoa kuunnellessa en voi välttyä Miller/Stones mielikuvistani, vapautunutta mutta ryhdikästä soittoa.

Tulevana viikonloppuna on legendaarinen DownByTheKemijärvi-festari, jolla muuten Greenhouse AC esiintyy viimeistä kertaa, tosin 90-luvun grunge kokoonpanon kanssa, joka tietenkin on vähän eri puusta
veistetty kun tuo 2003 line-up. Omasta mielestäni juuri tuo kokoonpano teki GAC:n uran parhaiten soundaavan albumin, Niemelän Tumpin (80-luvun Oulu-soundin yksi keskeinen tekijä) toimiessa äänimiehenä . Menkää ihmeessä joukoinsankoinämpärein katsomaan tuo Greenhouse Ac:n viimeinen keikka.

Itse poistun takavasemmalle 800 kilsan päähän Haminaan, tapaamaan vanhoja lapsuudenajan ystäviäni, juodaan bisseä rannankivillä auringonlaskuun, katsellaan kun laivat lipuvat satamasta, veistellään puujalkavitsejä ja nauretaan, äristään, nauretaan....... ja lauleskellaan "waiting on a friend" biisiä.

Jep.

the stooges

Yeahh!
Hommasin the Stooges:n remasteroidut ja bonus tracks versiot bändin ekasta ja Fun House levystä. Oli aivan pakko hankkia kun vinyylit on jo aivan ruvella. Remasterointi onnistunut loistavasti, kuuluu kaikki pihaukset, mikin heitot ja muut nyanssit tarkemmin kuin koskaan.


Ekan (vas. yllä) levyn bonus cd sisältää "i wanna be your dog:sta" pari aivan loistavaa versiota. Not Right soi myös alternative mixinä mukavan tuhnuna, svengaa paremmin. Itse yritin monesti suositella tätä aliarvostettua klassikkoa (not right) Funhouse 5 settiimme, ei urpoille kelvannut. Fanina tämä bonus cd on aivan must kamaa muuten. Ekaa levyä olen aina digannut valtavasti. Se on jotenkin jazzmaisen huojuvaa menoa ja välillä tuntuukin että kohta soittajat lopettavat soittamasta kokonaan. Huiman hentoa. "there must be not more than 100 words on that album" on Iggy sanonut tuon levyn sanoituksista. Asennetta. Ekaa levyähän myytiin kuppaset muutamasata zibeletta. Mutta, ne jotka ostivat tämän levyn, perustivat myös bändin. Joo joo, john cale tuotti ja oli saada taiteilija sydärin kun stoogesit kanto studioon tupla-marshallit heti neuhoituksien alkajaisiksi.

Ja sitten tämä Fun House levy ja sen boonukset. Boonus cd on jo julkaistu ilmeisesti jonkinlaisena bootleggina tossa muutama vuosi sitten, joten tässä ei fanina sillai mitään uutta löytyny, paitsi että nyt nää on cd:llä paremmat kun bootleg vinyylillä. Down on the Streets:sta pari huikeaa vetoa.

Kumpakin cd sisältää loistavien kansitekstien lisäksi rutosti hienoja kuvia. Mikäs näitä tupla cd:tä on diggaillessa kun uutta matskuakin on pikapuoliin tulossa.