... tai pinnan alla. Uutispäivän hittibiisi:
U96: Das Boot
tiistaina, huhtikuuta 28, 2015
lauantaina, huhtikuuta 18, 2015
maanantaina, huhtikuuta 06, 2015
Bachia pääsiäisenä V
Aaria Saget, saget mir geschwinde Pääsiäisoratoriosta BWV 249. Andreas Scholl (kontratenori), Collegium Vocale Gent, joht. Philippe Herreweghe.
sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2015
Bachia pääsiäisenä IV
Brandenburgilainen konsertto nro. 3 G-duuri BWV 1048. Münchener Bach Orchester, joht. Karl Richter.
lauantaina, huhtikuuta 04, 2015
perjantaina, huhtikuuta 03, 2015
Bachia pääsiäisenä II
Koraalialkusoitto Jesus Christus, unser Heiland, der den Tod überwand BWV 626 kokoelmasta Orgelbüchlein BWV 599−644. Gilberto Guarino.
torstaina, huhtikuuta 02, 2015
Mistä kana kusee?
Vuoden kovin räppibiisi on tässä. Kovempaa ei vain voi tulla enää. Ei voi. Videolla on sinistä ja punaista ja Kendrickin päällä sinistä, takana punaista. Sanoitusten syvyyttä voitte opiskella genius.comissa, mikäli kiinnostaa.
Bachia pääsiäisenä I
Kantaatti Aus der Tiefen rufe ich, Herr, zu dir BWV 131. Lothar Odinius (tenori), Klaus Mertens (basso), The Amsterdam Baroque Orchestra & Choir, joht. Ton Koopman.
keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015
Suomiräpin suurin lyyrikko on poissa
Suomiräpin suurimpana lyyrikkona pitämäni Edorf on poissa. Sana kiiri minullekin sosiaalisen median kanavia pitkin yhteisiltä ystäviltä jo ennen tiedotusvälineitä, vaikka henkilökohtaisesti en miestä tuntenutkaan. Vaikutuksen teki kuitenkin jo aikanaan Kelohonka-battlessa hänen sanavarastonsa ja tekninen taituruutensa, vaikkakaan battleräppi ei ehkä sellaiseen syvällisyyteen ole kaikkein otollisin tilaisuus. Sen koko battlenhan voitti Jodarok muuten suvereenisti, mutta kyllä Edorfkin minut vakuutti. Kyse ei ollu tmistään mikkitsekkaajasta, vaan aidosta sanataiturista, joka tiesi, miten sanat laitetaan toistensa perään. Levyjä kuunnellessa ne lyyriset hienoudet tulevatkin paremmin esiin. Samoin vaikutuksen teki jo aikoinaan Edorfin henkinen vahvuus, joka käy ilmi myös tästä YLEn haastattelusta.
perjantaina, maaliskuuta 13, 2015
Perjantaita Kristallijärveltä
Perjantai 13. päivä. Viikonpäivä, joka saa kansan käyttäytymään hermostuneesti ja jolloin jokin menee taatusti pieleen. Päivän iltaa kannattaa siis viettää Sean S. Cunninghamin vuoden 1980 Friday the 13th-klassikkoslasherin parissa, joten levy vain soittimeen, olohuone pimeäksi ja sohvalle löhöilemään.
Ohjaaja Cunninghamin lähtökohta elokuvalle oli harvinaisen vilpitön: tarkoitus oli tehdä pienellä budjetilla mahdollisimman tuhti nippu taalereita. Kuten hyvin tiedämme, projekti onnistui yli odotusten ja elokuvasta muodostui pitkä ja suosittu sarja. Jatko-osissa monsterivastuun ottaneesta lätkämaskimies Jasonista tuli myös eräs tunnetuimmista kauhuhahmoista.
Friday the 13th alkaa teinijoukon saapumisella kunnostustöihin Crystal Laken vanhaan leirikeskukseen. Pian selviää, että paikassa on jotain vialla, kun joukko alkaa mystisesti harventua.
Friday the 13th on mukava ja pienimuotoinen slasherjännäri, jossa osaset tuntuvat budjetin puutteista huolimatta istuvan paikallaan. Tom Savinin käsityönä toteuttamat tehosteet ovat edelleen tehokkaita ja osoittavat, kuinka lateksimaskit ja tekoveri peittoavat kehnon tietokonegrafiikan. Elokuvan ääniraidalla soivan lajityypin perinteitä kunnioittavan musiikin on säveltänyt Harry Manfredini.
Nykyisellä mittapuulla Friday the 13th on melkoisen mietoa katsottavaa. Valtakunnan televisiossa tulee illasta toiseen rankempaa kamaa. 1980-luvulla elokuvalle kuitenkin sateli kielto- ja leikkaustuomioita. Eurooppalaisten katsojien iloksi vuoden 2003 dvd-julkaisulle päätyi viimein elokuvan muutamia kymmeniä lisäsekunteja sisältävä unrated-versio. Elokuvan ikään nähden Friday the 13th-dvd on hyvälaatuinen. Ainoat miinukset tulevat amatöörimäisen suttuisesta kansitaiteesta. Aina sitä vain pitää kummastella, kuinka klassikkoelokuvien dvd-julkaisujen kansiin ei tahdota laittaa yleensä taidokkaasti toteutettua alkuperäistaidetta.
Ohjaaja Cunninghamin lähtökohta elokuvalle oli harvinaisen vilpitön: tarkoitus oli tehdä pienellä budjetilla mahdollisimman tuhti nippu taalereita. Kuten hyvin tiedämme, projekti onnistui yli odotusten ja elokuvasta muodostui pitkä ja suosittu sarja. Jatko-osissa monsterivastuun ottaneesta lätkämaskimies Jasonista tuli myös eräs tunnetuimmista kauhuhahmoista.
Friday the 13th alkaa teinijoukon saapumisella kunnostustöihin Crystal Laken vanhaan leirikeskukseen. Pian selviää, että paikassa on jotain vialla, kun joukko alkaa mystisesti harventua.
Friday the 13th on mukava ja pienimuotoinen slasherjännäri, jossa osaset tuntuvat budjetin puutteista huolimatta istuvan paikallaan. Tom Savinin käsityönä toteuttamat tehosteet ovat edelleen tehokkaita ja osoittavat, kuinka lateksimaskit ja tekoveri peittoavat kehnon tietokonegrafiikan. Elokuvan ääniraidalla soivan lajityypin perinteitä kunnioittavan musiikin on säveltänyt Harry Manfredini.
Nykyisellä mittapuulla Friday the 13th on melkoisen mietoa katsottavaa. Valtakunnan televisiossa tulee illasta toiseen rankempaa kamaa. 1980-luvulla elokuvalle kuitenkin sateli kielto- ja leikkaustuomioita. Eurooppalaisten katsojien iloksi vuoden 2003 dvd-julkaisulle päätyi viimein elokuvan muutamia kymmeniä lisäsekunteja sisältävä unrated-versio. Elokuvan ikään nähden Friday the 13th-dvd on hyvälaatuinen. Ainoat miinukset tulevat amatöörimäisen suttuisesta kansitaiteesta. Aina sitä vain pitää kummastella, kuinka klassikkoelokuvien dvd-julkaisujen kansiin ei tahdota laittaa yleensä taidokkaasti toteutettua alkuperäistaidetta.
keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2015
Top - Femma
1. Uus bändi jossa soitan ja treeninauhoituksien soundi jonka saan mukavan svengaavaksi uudella Cubase 7 päivityksellä.
2. Tuleva indonesiaan suuntautuva reissu.
3. PKN
4. Marjasmoothiet
5. Eihän lista olisi mikään jos ei mainitsisi kahvia ja eritoten tummaa paahtoa.
6. Venturesin 66 Japanin keikan livelevy.
maanantaina, maaliskuuta 02, 2015
Ihan **tun sikakova juttu.
Jotenkin aika sanattomaks vetää kyllä. Täytyy myöntää et en kattonu euroviisuja silloin kun Loordi oli siellä mut nyt on ihan pakko. Vanhana punk-rock diggarina ..... ei hitto ihan superia.
perjantaina, helmikuuta 27, 2015
20 Feet from Stardom.
Tänään teemalta tulee palkittu dokkari. Erittäin vaikuttavaa kerrontaa ja rajuja tarinoita. Eikä se haittaa jos vähän silmät hikoilevat katselun aikana, ei.
torstaina, helmikuuta 26, 2015
Päivän huumori-osastoo
Ei jumatsuikka mikä runpali. Tyylit ja tekniikka hallussa. Heh aivan hervotonta ilotulitusta :D
keskiviikkona, helmikuuta 25, 2015
Telsu, top-jotain
1. True Detective. Woody Harrelson ja etenkin Matthew McConaughey vetävät kyllä niin miehekkäät ja elämänmakuiset roolit että kättä lippaan vaan siellä siistiä sisätyötä tekevät miehenretaleet.
2. Kaukasia 30 päivässä. Voisin jopa väittää että Haapasalon paras "30 päivässä" sarjoista, rentoa ja kuitenkin poliittisesti ottaa kantaa. Katellaan nyt kuitenkin loppuun asti.
3. Manitbois/Bulttibois uusinnat. Aake Kalliala on suomen törkein kyykyttäjä, tylyttää peteliuksen roolihahmoja 8-2. Clint Eastwood jää kakkoseks. Toisinaan noi on PulttiboisManitbois jaksot ihan kohtuuttoman kökköä mut sit kun osuu maaliin niin wautsi waude.
4. Rouva Ministeri. Mukavan kepeesti käsiteltyä poliittista juonittelua. Téa Leoni:n roolin kehittymistä on rentouttava katsella ja hänen taustajoukoissakin on muutama vekkuli persoona.
5. Kingi. Kaikkien nykypäivän laulukilpailuohjelmien ilkeä serkku joka näyttää mitä tänäpäivänä merkitsee käsite rosvosektori noin niinku tuossa formaatissa.
Top-5
1.) Lähestyvä talviloma ja lähimmäisten näkeminen.
2.) Hedelmällinen yhteistyö saienssin parissa.
3.) Gretschien soittaminen aamunavaukseksi.
4.) Arangelo Corellin concerto grossot.
5.) Appelsiinituorejuusto.
tiistaina, helmikuuta 24, 2015
Uutisia sieltä ja täältä.
Rumpaleille tärkeää infoa. Vain Rovaniemellä tämäkin on mahdollista. Tässä sivusto joka jokaisen itsetietoisen ja nälkäisen populaarimusaharrastajan olisi hyvä ainakin osittain ottaa haltuun. Sillä eihän sitä tiedä mitä musavisassa saatetaan kysyä.
Jep.
Lahjattomat päivät.
Telsusta tuli aikaa sitten dokkari tästä suomen ainoasta euroviisuvoittajasta. Mä olin jotenkin hämmentyny kun katoin sitä. Se toi mieleen Anvil dokkarin. Samantyyppistä naivia satanen lasissa uskomista omaan juttuun. Koskettavaa, vereslihalla oloa, jopa omakohtaisuutta. Läheltä liippaa.
Tottakai rokkihommiin kuuluu häröily, sekoilu, satasella sukeltaminen ja eksyminen pimeyteen. Sieltä kumpuaa hienoja löytöjä ilon ja eksistentialismin kautta, parhaimmillaan neroutta huonommillaan rajummanluokan todellisuuspakoa, tekotaiteellista paskaa ja markkinapönötystä.
Mutta jotenkin tähän dokkarin pääkohteeseen oli jäänyt asumaan jotain todella surullista, josta joku psykoanalyytikko käärisi sievoiset summat jos vain saisi kyseisen artistin sohvalleen piippua tupruttelemaan.
Anvilin jätkät kävi duunissa ja oli ajoittain ns. normaali arjessa kiinni. Anvilin jätkät olivat hilpeitä veikkoja ja heillä oli toisensa ja tietenkin kavereita joilla oli kompetenssia (Lemmy, Slash..) jota hyödynnettiin.
Piippuvillellä arki on härmässä toisin. Koiria, mökkiä, äippää, colaa, kuorosotaa, hännystelijöitä.... kaikenlaist pikku harmii.
Häkellyttävintä oli kuitenkin se kun uusia biisejä "sävellettiin". En ole aikoihin kuullut miten biisin osia ja tunnelmia kuvailtiin noin yksioikoisin sanoin. Viimeiksi kuulin vastaavanlaista terminologiaa biisiaihioista kun olin 16-18v. Hämmentävää.
Joku sanoikin siinnä dokkarissa että Piipuntupruttelija on kuin Peter Pan. Jännitti pirusti miten se dokkari loppuu, velkaa ja bändin rivit rakoilee. Hieno lopetus, keikkoja alkoi tulla ja sen suhteen tilanne ei ollut niin toivoton. Hienoa. Siis oikeesti hyvä ja paljastava dokkari. Diggasin, siis niinku artistikuvana, musa on täyttä skeidaa edelleen. Lastenlauluja valmistuu niitä halajaville. Vähän kun joulupukki lahjoineen :D
Tottakai rokkihommiin kuuluu häröily, sekoilu, satasella sukeltaminen ja eksyminen pimeyteen. Sieltä kumpuaa hienoja löytöjä ilon ja eksistentialismin kautta, parhaimmillaan neroutta huonommillaan rajummanluokan todellisuuspakoa, tekotaiteellista paskaa ja markkinapönötystä.
Mutta jotenkin tähän dokkarin pääkohteeseen oli jäänyt asumaan jotain todella surullista, josta joku psykoanalyytikko käärisi sievoiset summat jos vain saisi kyseisen artistin sohvalleen piippua tupruttelemaan.
Anvilin jätkät kävi duunissa ja oli ajoittain ns. normaali arjessa kiinni. Anvilin jätkät olivat hilpeitä veikkoja ja heillä oli toisensa ja tietenkin kavereita joilla oli kompetenssia (Lemmy, Slash..) jota hyödynnettiin.
Piippuvillellä arki on härmässä toisin. Koiria, mökkiä, äippää, colaa, kuorosotaa, hännystelijöitä.... kaikenlaist pikku harmii.
Häkellyttävintä oli kuitenkin se kun uusia biisejä "sävellettiin". En ole aikoihin kuullut miten biisin osia ja tunnelmia kuvailtiin noin yksioikoisin sanoin. Viimeiksi kuulin vastaavanlaista terminologiaa biisiaihioista kun olin 16-18v. Hämmentävää.
Joku sanoikin siinnä dokkarissa että Piipuntupruttelija on kuin Peter Pan. Jännitti pirusti miten se dokkari loppuu, velkaa ja bändin rivit rakoilee. Hieno lopetus, keikkoja alkoi tulla ja sen suhteen tilanne ei ollut niin toivoton. Hienoa. Siis oikeesti hyvä ja paljastava dokkari. Diggasin, siis niinku artistikuvana, musa on täyttä skeidaa edelleen. Lastenlauluja valmistuu niitä halajaville. Vähän kun joulupukki lahjoineen :D
Rockland
Selitä tenaville se tunne, kun pyöräilee postiin hakemaan tilaamansa uutta lp-levyä ja pistää sen kotona sitten soimaan. Tuoretta maitokahvia mukissa. It's only rock 'n roll but I like it.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)