Harry Dean Stanton

Huomenna tulee Teemalta "Paris, Texas". Kyseessä on yksi niin sanotuista "elämää suuremmista" elokuvista. Olisinko nähnyt elokuvan jopa pariin kertaan, mutta sen viime näkemisestä tulee minulla kohta kuluneeksi parikymmentä vuotta. Elokuva, jossa ovat pääosissa Harry Dean Stanton ja Nastassja Kinski, ei voi olla muuta kuin täydellinen.

Tunne voi olla pelkkä ajatus

Lehtosen Mikko ei ole aina väärässä. Merkitysten tuottamisen ja vastaanottamisen prosessit kirkastuivat minulle kahdessa päivässä (ti-ke) näissä kolme sävellyksessä ja niiden esittämisessä:

1.) George Michael: Faith
2.) Bob Dorough: Devil May Care
3.) Amy Winehouse: Back To Black

Olin toki aiemminkin ymmärtänyt populaarimusiikin kontekstikeskeisyyden nimenomaan mainituissa merkitysprosesseissa. Poikkeuksellinen paikka, aavemainen tulkinta (tässä laulu), niukka säestys/sovitus ja itse tilannetta kehystäneet kummalliset keskustelut aiheuttivat sen, että todennäköisesti en tule koskaan kuulemaan kyseisiä lauluja ilman omituisen yksityiskohtaisia muistoja.

En ole vielä päässyt ajatuksesta eroon - enkä ole varma, haluanko edes.

Lumi

• Mikon visa on ollut taatusti mielenkiintoinen. Olisikohan arvuuteltu Policea, rap-musiikkia ja palaa klassista?

• Eilinen automatka Sodankylästä Rovaniemelle lumimyrskyssä oli unohtumaton kokemus. Nyt paistaa aurinko. Taidan painua iltapäivällä kolaamaan.

• Päivän äänimaisema: hiljaisuus, ei ollenkaan musiikkia.

• Päässä soi: halvan maukasta laktritsaa, hetkeä aiemmin Speak softly love. Se hiljaisuudesta. Yritän meditoida metelistä eroon.
  

Poppis yms. syystoppis-5

Vähän uutta ja vanhaa tällä hetkellä kolisevaa.

1. The Beatles in Mono-boksi
Viimeinkin tämä on omassa hyllyssä. Viikonlopun ensikuunteluiden perusteella hyvää ja hienoa kannatti todella odottaa. Levyt on masteroitu tunteella ja taidolla: rokit potkivat kunnolla ja slovarit soivat sävykkäästi. Esimerkiksi Yesterdayssa on kerrassaan ihmeellinen intiimin läsnäolon tunne. Sgt Pepperin stereoversiota on nyt myös mukava vertailla boksin monomiksaukseen ja nippua täydentämään ovat vielä tuloillaan Abbey Road ja Let It Be.

2. Richard Hawley: Truelove’s Gutter
Hawley ei taida osata huonoja levyjä tehdäkään. Edelliset kuulemani levyt ovat olleet sen verran timanttista tavaraa, että tämäkin meni ennakkotilaukseen heti, kun tieto ilmestymisestä tuli. Truelove's Gutter on huomattavan tummasävyinen Hawley-levy ja sellaisenaan oivallinen tunnelmapaketti pimeisiin syysiltoihin. Levyllä ei edellisistä poiketen ole reippaita ralleja, mutta pitkästyminen ei silti pääse yllättämään. Nautitaan hämärässä huoneessa hyvistä stereoista.

3. Sonata Arctica: The Days of Grays
Elokuun keikalla saatiin jo parin biisin verran esimakua uudelta albumilta ja pitihän se sitten ilmestyttyään mennä ostamaan eteläruotsalaisesta levykaupasta. The Days of Grays on huomattavan raskas levy eikä se pidä sisällään kahmaloittain tarttuvia yleisönlaulatuskertsejä, tiukkaa riffittelyä sitäkin enemmän. Perinteisempää Sonataa edustaa oikeastaan vain singlebiisi Flag In The Ground. Kunnianhimoista pakettia ovat Tony Kakko ja joukkionsa kasailleet ja hyvin on myös onnistuttu. The Days of Grays ei ole taustamusiikkia huushollisiivoukselle eikä edes arki-illan astianpesulle, vaan sitä pitää erikseen istua kuuntelemaan. Kannetkin ovat hienot!

4. Gdradio.net
Tätä on mukava kuunnella niin arjen kuin vapaa-ajankin taustalla. Yöt ja päivät läpeensä Grateful Deadia seuraajineen. Mukana ovat GD:n lisäksi Jerry Garcia bändeineen, The Dead, The Other Ones, Phil Lesh & Friends, Ratdog yms.
Ohjelmissa tulee tuon tuostakin vastaan laadukasta settiä, jota tekee sitten mieli hommata omaankin hyllyyn.

5. Ensilumi
Hieman valoa pimeyteen, which is nice.

Kokoontumisajot.

Top-5

• Markon innoittamana tässä oma musiikkitoplista. Vähän epäselvä, mutta se johtuu siitä, että se on kerätty vähän pidemmältä ajalta.

1. Suomalainen huumorimusiikki

Kuulin kaverillani Uffaffaa-levyä, joka myi platinaa vuonna 1986. Huomasin, että levy on oikeastaan hyvin laadukas, sävellykset ovat kai Aarno Ranisen. Vanhoja suosikkejani ovat tietenkin olleet Aki ja Turo, Trio Erectus ja muu Pulttibois-musiikki, Hukkaputki-levy sekä Kake Singers. Samaan linjaan menevät Veikko Lavin ja Mikko Alatalon kupletit. Tämä kaikki on tullut kuin suurena valaistuksena, sillä musiikki on paitsi hauskaa, myös hyvin taitavaa ja kekseliästä. Sketsit vanhenevat nopeasti mutta musiikki pitää hauskuutensa. Ehkä siinä on runouden suuruus. Tämä kaikki on minulle kuin kadonnut parempi maailma, sillä tästä taiteesta puuttuu minua nykykulttuurissa niin ärsyttävä tosikkomaisuus ja sentimentaalisuus.

2. The Orb

Olen ennenkin hehkuttanut KLF:n levystä Chill Out, ja vaikka tarkentaisin top-listaa kuinka, se keikkuu kuitenkin (mielestäni) maailman parhaiden levyjen joukossa. The Orb, elektronisen musiikin Pink Floyd, sanotaan, jatkaa samaa linjaa. Ei ehkä aivan samalla intensiteetillä, mutta kuuntelen tätä paremman puutteessa.

3. Vanha Rolling Stones

Vanhat stonesit ovat kärsineet arvostukseni puutetta siksi (tajusin nyt), että olen kuunnellut sitä lähinnä vain kokoelmista, joissa soivat aina ne samat puhkikuunnellut renkutukset. Kiitos Spotifyn, nyt voi kuunnella itse levyjä, ja nehän ovatkin hienoja ja vivahteikkaita, toisin kuin luulin. Taide on yleensäkin parasta kun siinä on riittävästi osaamattomuutta ja räpellystä. Tämä on rokkia aikana, kun ei oikeastaan vielä aivan tiedetty millaista rokin kuuluisi olla. Tuore ote ja ennakkoluulottomuus antavat hohtoa, jota ammattitaito ei voi koskaan korvata.

4. Zen Wall

Pääasiallinen taustamusiikkini on tämä hieno virtuaalisten buddhakoneiden kokoelma. Alan olla sitä mieltä, että ambientin ydintä ei voi tavoittaa musiikilla, joka jakautuu kappaleisiin joilla on alku ja loppu. Kokeilkaa itse!

5. Itse rämpyttely

Soittelen joskus itse kitaralla tai oikeastaan tapailen tai hapuilen. Lähinnä seuraavia kappaleita:

• King Crimson: Cadence and Cascade, Islands, Formentera Lady
• Noosha Fox: More than Molecules
• Bowie: Memory of a Free Festival, After All
• Led Zeppelin: Down by the Seaside

Siis tuollaista vetelää ja hippimäistä musiikkia. Sopii kai arkielämääni.

Bubbling under: Tässä olisi kai pitänyt olla yksittäisiä kappaleita. Lisään perään yhden, jonka nerokkuus kaikessa yksinkertaisuudessaan jaksaa piristää. Kuuntelen sitä harvoin ja silloin kuin pastillina. Tyrannosaurus Rex: Oh Harley.

ps. Blogger väittää, että tämä on Poikakuoron blogin juttu numero 1969. Far out, man!

Top-5

1.) Laura Sippola & Tuki: Morse for Nature.

Käykää äänestämässä Lauran loistavaa karsintakappaletta. Säkeistön melodia on oudolla tavalla tenhoava. Tottumattomat korvat saattavat kuulla sen kummallisena ja jopa vääränä.

2.) Ike & Tina Turner: Workin' Together.

Kiitos H & J. Lahjalevy on näkyvillä ja tehokuuntelussa. Amerikkalaiseen populaarimusiikkiin ratkaisevasti vaikuttanut Ike pitäisi ehdottomasti rehabilitoida. Häijy mies, mutta juoruilu saisi olla jo menneisyyttä. Proud Mary on mielestäni yksi parhaimmista cover-versioista ikinä. Iken stemmaa olen jo vuosia yrittänyt laulaa. Aina menee pieleen!

3.) Jean Sibelius: sinfonia nro 1, e-molli, op. 39.

Ajattelin kuunnella pitkästä aikaa kipsipään sinfonisen tuotannon kokonaan. Tälläkin kertaa ensimmäinen osa oli jäänyt parhaiten muistiin. Alun patarummut ja sooloklarinetti luovat jännittävän tunnelman. Tuli eräs äänenjohtaja mieleen.

4.) Robert Crumbin tuotanto.

Oli hauska esitellä lauantaina ystäville Crumbin sarjakuvia ja musiikkia. Meni vähän selittelyksi (puolusteluksi), mutta onhan se vaan mielenkiintoista matskua. The Book of Genesis on tilauksessa.

5.) Tiistain ja keskiviikon "keikat" Ivalossa ja Sodankylässä.

Sanasta keikka tulee nopeasti mieleen a) raahelaiset pikkurikolliset b) ruotsinsuomalaiset tanssiorkesterit c) keski-ikäiset wanna-be -rokkarit d) entisen työväentalon bändikatselmukset e) Kullervo Kivi & Gehenna-yhtye f) basistivitsit.

Kollaa Kestää - Syksy

Viisauden sanoja

"Brändiguru" Jonathan Sands Lapin Kansassa 30.9.09 (s. 3):
"Kilpailu kovenee, eikä siinä pärjää enää vanhoilla konsteilla. Muusikko Jerry Garcia sanoikin osuvasti ettei pidä yrittää olla parhaista paras vaan ainoa lajissaan."

Kyseinen idea taitaa olla kuitenkin peräisin Bill Grahamilta, joka luonnehti Grateful Deadia seuraavin sanoin:
"They're NOT the best at what they do, They're the only ones that do what they do."

Vaikka löytyisihän Garcialtakin paljon soveltamiskelpoisia ajatuksia: a), b)

Syksyn soundeja.

M.D. Dark Magus: Live at Carnegie Hall 1974.
Soulsavers: Broken.
Bbc 6 Music Don Letts.
Kim Thayil.
Clipea.
Minä Cheeta :D
Diamond Hoo Ha.
Spitfire.

Keikkaraportti

Akustinen kerho: Rentoa, Crumb-henkistä stringband-ilakointia. Myös Delbertit ja Djangot viuhahtivat. Uutuutena rummut, joka toi tarvittavaa ryhtiä varsinkin swing-paloihin.

Väärä Raha: Tiukka kuin nunnan huulet sunnuntaina. Rummut, kontrabasso, haitari, trumpetti ja laulu toimivat mahtavasti. Laulu Sivutien toimipisteestä jäi erityisesti mieleen, samoin Troikan dionyysinen laukka.

Ilta sujui muutenkin hienosti. Hyvää ruokaa ja musiikkia & erinomaista seuraa. Kyllä kelpasi!

Kirjoitan seinään

Otsikko on paljon velkaa Sensuurille.

Crom!

Kuvernööri Schwarzneggerilla (menikö oikein?) on komea paperiveitsi. Vanha juttu, tiedän, mutta me kimmerialaiset kunnioitammekin menneisyyttä.

Illan menovinkit

Tänään Holvissa Akustinen kerho (klo 21.00), jonka jälkeen voi sujuvasti siirtyä Grandeen kuuntelemaan Jaakon Väärä Raha -orkesteria.

Lopuksi ajankohtainen vihje keskiaikaisista mysteerinäytelmistä kiinnostuneille. Ilmoittautuminen on jo päättynyt, mutta eiköhän mukaan mahdu vielä.

Hurriganes animation - Kanes!

Humppa on hanurist!!!!!!

Syyskauden avaus 30.9.2009

No niin, tuleepa sitä raporttia, kun ensin selvitään porvarillisten velvoitteiden ääreltä kotiin. Homman nimi oli siis syyskauden ensimmäinen musavisa. Poikakuoro oli läsnä allekirjoittaneen, Mikon, Jahin sekä special guestin voimin. Ensimmäinen kierros oli teemaltaan ”tyttömusaa”. Madonnaa ja 22-Pistepirkkoja käsitelleet kysymykset selvitimme kohtuudella. Kolmosen Röyksopp olikin sitten osaamattomuutemme ydinaluetta eli säilytimme miehekkään katu-uskottavuutemme tämän kohdan osalta. Neloskohdan Niilo Nuori oli kuitenkin selvää kamaa, kuten myös lyhyen puuhaosion yhdistelytehtävä. Ykköskierroksen kokonaissaldo 11- oikeutti tässä vaiheessa neljänteen sijaan.

Kakkoskierros olikin jo vaikeampi. Ykkösen Radiohead tunnettiin jotenkuten. Kakkoskysymys meni nollille, enkä muista mistä siinä oli edes kysymys. Seuraavaksi tunnistimme Alice in Chainsin, mutta miehistötrivia jäi perin hämäräksi. Nelosen proge olikin E.L.P. eikä Yes. Biisin sentään osasimme tunnistaa. Viitosen Sigur Ros ei ollutkaan Sigur Ros vaan läntisen naapurimaamme Cult of Luna. Hikiseltä kierrokselta meidät pelasti kuiville hyvin mennyt rumpalipuuhis. Pisteet riittivät pääsyyn finaaliin, joka menikin jo paremmin.

Kierroksen alkajaisiksi allekirjoittanutta onnisti yllärikysymyksessä, jonka jälkeen oli aika perehtyä itse finaaliin. Tunnistimme alkajaisiksi Eleanoora Rosenholmin ja sen jälkeen Mikko bravuurasi hip hop- ja GTA-osastolla. Anssi Kela oli myös hallinnassa, kuten myös Charles Manson. Kun vielä YUP-kysymyskin tuntui menneen hyvin, jäimme odottelemaan viimeistä tuomiota.

Tuomarien ahkera työskentely tuotti tulosta ja lopulliset saldot julistettiin. Voiton avausvisassa vei Elsku Mäy Mäy. Kakkosen identiteetti pääsi livahtamaan ohi korvieni, mutta se kirjattaneen aikanaan tulostauluun. Poikakuoro avasi kauden pronssisijalla, joten aivan kelvollisesti ilta kaiken uurastuksen jälkeen sujui. Tuomarit Petri ja Pupuliima-Tuomas ansaitsevat kiitokset sujuvasta ja haastavasta illasta.

Kiitti, kuitti ja hyvää yötä!