1990-luku

Tänään olen kuunnellut muutamia sellaisia levyjä, joita hankin kokoelmaani kymmenen vuotta sitten. Tuli outo olo. Sellainen, että tässä on aikaakin jonkin verran päässyt kulumaan. Osaa levyistä en ollut käyttänyt soittimessa vuosikausiin. Esimerkkejä:

Annie Lennox: Medusa (1995)
Robbie Robertson: Music for the native americans (1994)
John Hiatt: Walk on (1995)

Hassua, että pidän levyjä edelleen jotenkin uusina, koska ostin ne tuoreeltaan niiden ilmestyessä levykauppojen hyllyille. Ensimmäinen ostamani cd-levy on tämä. Kuuntelin sitä jo vuonna 1989, mutta itselleni hankin sen vasta 1993 kun sain vihdoin cd-soittimen. Koska jutusteluni on niin kiinnostavaa, kerron vielä yhden asian ennen kuin menen puhdistamaan tekohampaitani ja silittämään pyjamaani iltaa varten: minä kuuntelen juuri nyt David Bowien Tonight-levyä, ensimmäistä Bowie-äänitettäni (kasettina, seuraava oli Diamond Dogs vinyylinä - ja vuosi taisi olla 1984). Ei, mutta nyt minun täytyy jo rientää.

Gaala, finaali ja teatteri

Palasin juuri erikoisesta gaalasta ehtiäkseni pakkomielteeni pariin. Gaalassa jaettiin palkintoja ja kunniamainintoja. Erikoinen siksi, koska paikalla oli myös musavisailijoita: yleisön joukossa, lipunmyyjänä, tuomaristossa, palkittuina kilpailijoina, epäonnisena tekniikkavastaavana - jopa serbialaista mustalaismusiikkia ohjelmanumerona laulanut Jaakko on musavisalainen; hän kuului Poikakuoroa edeltäneeseen legendaariseen Skoptilaiset-joukkueeseen ja on usein toiminut tuomarina.

Jouduin lähtemään kesken kaiken pois, koska:

Minä, televisioni herra ja isäntä, katson tänään klo 21:00 alkaen Survivor-ohjelman finaalijaksot. Niistä saan johdatusta kolmeen viimeiseen musavisa-koitokseen. Teatteriin en aio mennä, koska olen heikkokuuloinen, enkä saa koskaan selvää mitä lavalla sanotaan. En, vaikka siellä kuinka karjuisi Tiina Lymi. Sitäpaitsi Karhu-baarissa on tiistaisin taatusti enemmän draamaa tarjolla kuin leipääntyneen laitosteatterin näyttämöllä.

Senkin julkku

Verkkohesarista löytyy peli, jossa pitää tunnistaa julkisuuden henkilöitä.
Tulos: Olet tasoltasi ummikko (en tunnistanut jotain aerobic-tähteä).

R.I.P.

Tällä paikalla oli idea, joka ei olisi onnistunut.

Laulu

Roots-Antin vihje oli hyvä, ellei jopa merkittävä. Josh Rousea kannattaa kuunnella. Albumilta 1972 löytyy eräs hienoimmista 2000-luvulla levytetyistä lauluista: James.

--------

Mietin pitkään, mutta en keksi laulusta muuta sanottavaa kuin: kuunnelkaa.

Kirjallisuutta

Rock-henkistä menoa ja meininkiä:

Voiko yhtä maailman kuuluisimmista levymerkeistä johtaa vodkan ja huumeiden suurkuluttaja, joka aloittaa aamunsa karjumalla krapulantuskaa asuntonsa parvekkeelta, hajottaa raivonpuuskassa vaimonsa sängyn ja jatkaa päiväänsä vetämällä parturintuolissa sieraimet täyteen kokaiinia?

Kysymyksessä on CBS-moguli Walter Yetnikoffin räväkät muistelmat.

Hyvä olo

Synnytimme hirviön. Ajattelimme, että itsesääli olisi hauska juttu, mutta nyt se alkaa levitä muihinkin joukkueisiin. Onneksi löytyi kokoelma motivoivia kuvia.

Tuntuuko pahalta? Nämä kuvat tuovat lohdun: 1, 2, 3, 4.

Rootsilaisten vakiomielipide tuomareista.

Ja sitten vielä silmänruokaa naisillekin. Näkemiin, kiitos ja anteeksi. Sitten löytyi vielä minullekin ikioma.

Rovalan puput

Voittotuopit kannettiin Poikakuoron pöytään muutaman viikon tauon jälkeen. Alright!

Kieltämättä pop & jazz-linjan pupupoikien sisällöllinen painopiste oli tanakasti heidän omassa musiikkimaussaan. Se teki visasta hivenen yksipuolisen, kuten SatuäSHä analyysissään totesi - ja Jaska omassaan. Totuuden nimessä on kuitenkin myös muistettava, että Karhu-baarissa kuultiin eilen englanninkielisen rockin lisäksi bluesia, jazzia, poppia, heavya ja jotain ihmepulputusta. Sitä paitsi tuomarit onnistuivat tekemään visasta erittäin tiukan, niin pienet olivat piste-erot kolmen kärkijoukkueen välillä. Tätä kirjoittaessa uunot ja rootsit eivät ole kommenoineet eillistä visaa lainkaan. Visaväsymystä?

Hyvää huomenta!

Olipa leppoista kävellä töihin aamulla auringonpaisteessa; linnut lauloivat ja vastaantulijat näyttivät hauskoilta ja hyväntuulisilta. Jopa liikenne vaikutti levolliselta. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä. Jostain kaukaa olin kuulevinani kiurujen ja uuttukyyhkyjen kevätkujerrusta.

Loppukiri

Illalla on koko joukkue mukana. Koska olemme jättäneet taaksemme nillittämisen, haemme nyt tiukasti uutta ilmettä. Vaikeuksia voi silti tulla, sillä emme voittaneet viimeksikään pupuliimojen tuomaroidessa. Jos oikein muistan, silloin joukkueestamme puuttui Pekka, pupuliimamusiikin ekspertti. Itse otan tärpiksi tällä kertaa brasilialaisen naislaulajien musiikin. Tälläkin hetkellä kuuntelen Jussara Silveiraa. Hänen äänensä pehmeä keinunta tuo mieleeni viettelevän parfyymin. Se saa miehen sekaisin.

Töks

Edellisen postauksen linkit toimivat epävarmasti. Korvikkeena maantietotikkakisa. Minä sain tulokseksi 1700 km, melkolailla miinusta tuli kun mielisairauskohtauksessa sekoitin Kiovan ja Minskin keskenään. Nyt hävettää, mutta kuuluukin hävettää.

Poikakuoron epäseksikkyys

Voi olla korjattavissa, tilataan netistä stailit kamppeet. Aika menevä kuva, vai mitä? Neanderthalilaiset elivät näköjään vielä 70-luvulla. Toisaalta keväisen värikäs tyyli näyttäisi houkuttelevan myös tyttöjä, kuten menestys yleensäkin.

Tukka hyvin, kello näkyviin ja baanalle!

Tyttökuvia

Siis kokoelma niitä eikä tällä kertaa mitään anorektikkoja. Ja onhan siellä silmänruokaa naisillekin. Sopii printattavaksi jääkaapin oveen. Jos alkoi kiinnostaa, selaa myös kontakti-ilmoitukset.

Vähän maistiaisia.

Muuten kuin supersize-osastolta: sivulla Finnsleaze esitellään suomalaisia miestenlehtien kansia menneiltä vuosikymmeniltä. Tiesittekö, että 70-luvulla todellakin ilmestyi lehti nimeltä Nyrkkiposti?

Finnsleazen löytymäblogi on Phinnweb, jota pitää tamperelaisen sähkömusiikkialakulttuurin suuri nimi. Huomaa blogin aistikas ulkoasu eli leiska.

Tsägä

Noonen Juhalla on käynyt muuttopuuhissa hyvä tuuri. Itselleni on kerran käynyt lähes samalla tavalla. Varusmiesaikanani soittokunnassa (1994) silloinen musiikkikapteeni päätti yllättäen lahjoittaa minulle nipun vanhoja Love Records -vinyylejä. Kelpasivat. Kannatti opetella ampumaan saksofonilla.

Val-casting

Minulla raukalla ei ollut mahdollisuutta mennä kuuntelemaan Jukkaa, siispä käytän loppuillan mietiskelyyn. Koska olen jo toisaalla mietiskellyt Val Kilmerin urotöitä, voin keksiä niitä täällä lisää. Siispä ehdotan Kilmeriä seuraaviin rooleihin:

a) Robert E. Lee
b) Captain America
c) Dolly Parton
d) George W. Bush
e) Abe

Jos Abe ei suostu, niin sitten Johnny Cash.

On Line

Making Movies voitti aamupalamusan valinnassa, mutta erään keskustelun siivittämänä kuuntelen aamupäivän siivousmusana Kinks-yhtyettä. Kiinnostavaa, eikö totta?

Olen nähtävästi täysin riippuvainen tästä blogista. Eräs harrastukseni onkin erilaiset pakkomielteet. En paljasta kuitenkaan niistä tämän enempää, sillä eräät seuraavat kirjoitteluani. Yritän vääntää kontribuutiotani toiseen suntaan ja kirjoittaa enemmän musavisailuun liittyviä asioita.

Musavisa-tuomaroinnissa ollaan selvästi siinä pisteessä, että hyviä ja tuoreita kysymyksiä on enää vaikea keksiä. Kaikkien kannattaa siis pohtia jo seuraavaa kautta, miten musavisaa voitaisiin edelleen kehittää. Ehkäpä puuhapapereissa on tulevaisuus. Viisi biisiä kullekin kierrokselle ja muutamia hauskoja, helpohkoja (mutta kierros kierrokselta vaikenevia) lisätehtäviä on takuulla ihan toimiva konsepti. Ensimmäisen kierroksen kannattaa mielestäni tehdä aina tosi helpoksi, jotta joukkueiden kilpailumotivaatio ja Sinikan oluenmyyynti pysyvät korkealla. Vaikka tuomari tekisi kuinka helppoja kysymyksiä tahansa, aina saadaan joukkueille eri pisteet, jyvät erottuvat akanoista ja kilpailu huippujoukkueiden kesken jatkuu tasaisena.

Höpinää

Pölynmakuista asiaa. Ei mitään Musavisaan liittyvää, joten voitte lopettaa lukemisen tähän.

Vähän arkailen kuitenkin kysyn, saako Dire Straits -yhtyeestä tykätä? Tänään raskaan työpäivän (ei naureta siellä!) viritin levysoittimeeni wanhan suosikkilevyni (1979) ja nukahdin Jörn Donner - tyyppisille päiväunille. Siinä unten mailla tunsin syyllisyyttä kahdella tasolla: a) kuuntelemalla otsahikipantamusaa b) laiskottelemalla sohvalla kuin mursu.

Hetken pohdittuani olin samaa mieltä itseni kanssa ja päädyin seuraavaan: a) Dire Straits oli ennen Love Over Goldia (1982) hyvä ja kiinnostava yhtye, b) jos Jörkka nukkuu, minäkin nukun; päiväunet ovat ruokatunnin ohella arkisen työpäivän kohokohta.

Nyt menen katsomaan alkuillasta huonosta syystä keskeytyneen klassikkodokumentin loppuun. Huomenna aloitan aamuni joko tällä tai tuolla. Lisäksi menen uimaan ja syömään sekä soittelemaan. On vapaapäivä.

Euroviisut 2005

Minulle alkaa valjeta, mikä on meininki tänä vuonna:

Sveitsi: Vanilla Ninja
Venäjä: Natalia Podolskaya
Kreikka: Helena Paparizou
Albania: Ledina Celo

jne.

Viitoittiko viime vuoden voittaja Ruslana tietä? Äh, tuollaistahan se on aina ollut. Mikäpä siinä. Suomi voisi lähettää ensi vuonna pitkästä aikaa Veskun vastaiskuksi - ja totta kai Huilun kanssa.

Päivän ratoksi

Kuulin huhun, että The Rolling Stones esiintyisi tänään Karhu-baarissa. Lämmittelijänä toimii suomalainen Sillä silmällä-viisikko, joka esittää kivoja hääleikkejä. Hieno homma, taidankin peruuttaa viikonlopuksi suunnittelemani automatkan Vatikaaniin. Siellä olisi ollut lauantaina mukavat rukousiltamat Paavi Johannes Paavali II:n ja Michael Jacksonin puolesta. En kuitenkaan ota riskiä, vaan menen kuuntelemaan Mick Jagger Bandia yhdessä ystäväni kanssa.

Meta4 tyhjensi pajatson

Eilinen kamarisinfoniakonsertti (III) huipentui heti alussa, kun loistokkaan Brittenin Sinfoniettan jälkeen Meta4-jousikvartetti päästi Sostakovitsin seitsemännen jousikvarteton ilmoille. Aivan mahtava sävellys ja esitys! Huomio kiinnittyi erityisesti viulisti Minna Pensolan eläytymiseen ja vartalonkieleen. Juuri tämän takia klassisen musiikin konserteissa on kiva käydä; jotta näkisi taitavien, ankaran institutionaalisen koulutuksen saaneiden soittajien kamppailevan vaativien sävellysten kimpussa. Kvarteton jälkeen kuultu Taneli Kuusiston pikkusievä Andante (In memoriam) meni aivan ohi, eikä sen jälkeen edes Kari Kriikun klarinetti koskettanut juuri lainkaan. Astor Piazzollan Café 1930 oli puolestaan orkestroitu selvästi tukkoon. Jossain välissä kuultiin myös kamariorkesterin puhallinkvintettiä. Esityksen aikana mietiskelin käyrätorven isäntämäistä positiota hentojen puuhapuhaltimien keskellä. Karl Amadeus Hartmannin pysähtelevän mietteliäs kamarikonsertto oli hieno päätös illalle. Konsertti kuullaan ykkösradiossa sunnuntaina klo 19.00. Virittäkää radionne.