Mackanin Top 15

Järjestys: Lapsuudesta nykypäivään.

Abba: Arrival (1976)
Totta kai, kun kerran Ruotsissakin asuttiin. Tillsammans.
Elvis: Aloha From Hawaii Via Satellite (1973)
Vanhempieni ainoa rokkilevy. Myöhemmin hoksasin myös Burtonin. Also Sprach Zarathustra!
Kiss: Kiss (1974)
Edelleen ainoa uskontoni. Voisin puhua Kissistä koko illan. Ambivalenttia diggailua.
Genesis: Genesis (1983)
Olen aina tykännyt Genesiksen välivaiheesta. Toinen jalka progessa ja toinen popissa. Synasoundit. Home By The Sea eli Talo meren rannalla.
Deep Purple: Machine Head (1971)
Tätä kuunneltiin jatkuvasti kotona, kirjastossa sitten Fireballia ja Made In Japania. Hiukan myöhemmin niitäkin kotona. Perfect Strangers oli ilmestys ilmestyessään.
Israel Philharmonic Orchestra: Jupiter/Haffner (Mozart)
Ymmärsin pitäväni oikeasti myös ns. klassisesta musiikista. Jupiterin fuugaa ollaan myös riehuttu Poikakuoron etkoilla.
Rolling Stones: Let It Bleed (1969)
Aiheuttaa edelleen käsittämättömät fiilikset. Gimme Shelter! Live With Me! Ja mikä on musiikissa tärkeämpää kuin fiilis? Sisäpussin pienet valokuvat olivat pitkään ainoat kuvat, mitä näin bändistä. Jostain syystä erityisesti Brian Jones vaikutti niissä kiinnostavalta. Around And Aroundin kansikuvaa meditoin lapsena loputtomiin. Puvut näyttivät jotenkin niin viileiltä. Samoihin aikoihin aloin tutkia kirjaston blues-levyjä.
Beatles: Valkoinen tupla (1968)
Levy, jonka otan varmasti mukaan autiolle saarelle. Oli uskomatonta kuulla levy ensimmäistä kertaa niiden lälläribiisien jälkeen. Palaset loksahtelivat paikoilleen, toiset sijoiltaan. Teen edelleen pitkiä löytöretkiä levyn sisälle.
Led Zeppelin: The Song Remains The Same (1976)
Lapsuus loppui, kun pistin lankomieheni äänittämän livetuplan soimaan. Päätin samantien ruveta rokkijätkäksi. Kokeilin noihin aikoihin ensimmäistä kertaa sähkökitaraa. Sinne meni poikuus. Zeppelinin nelonen kuuluu samaan ajanjaksoon myös. Kuten vanha kaverini Riekki sanoo, Zeppelin on kenties ainoa bändi maailmassa, joka on säilyttänyt mielessä jonkinlaisen mystisyyden.
Kauko Röyhkä: Maa on voimaa (1985)
Röyhkä on kenties syypää siihen, etten oikein koskaan ole kuunnellut vakavissani mitään muuta suomenkielistä rokkia - ainakaan niin intensiivisesti teksteihin ja sointiin samastuen. Sukellan taivaalle, Joo joo joo, Talven valoa ja muut kappaleet ovat henkistä omaisuuttani, minusta lopullisesti erottamattomia.
Miles Davis: Kind Of Blue (1959)
Kun jazz kolahti, se vaikutti - valitettavasti - ihan kaikkeen. Asenteeseen, kävely- ja puhetyyliin, vaatetukseen. Nice...
Clash: London Calling (1980)
Vähän kuin valkoinen tupla, myös tämä on varsinainen runsauden sarvi, josta ammentaa loputtomiin. Elokuussa 1990 oli Oulussa aivan pirun kuumaa, ja kuuma oli tämä levykin. Edelleen kestokuuntelussa.
Red Hot Chili Peppers: Blood Sugar Sex Magic (1991)
Kovin jysäys ikinä. Oltiin bändin kanssa hakemalla haettu juuri tuollaista soundia ja tuollaisia biisejä. Oli suorastaan maagista kuulla sitä "oikean" bändin esittämänä.
Robert Johnson: The Complete Recordings (1990)
Olen kuunnellut tätä niin jumalattomasti, että myytti on muuttunut lihaksi. Johnson piti minulle kerran yksityisen soolokeikan kesällä 1999, Tampereen Peltolammin Reinolassa.
J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006)
Riemukas ja känninen levy, musiikillisen kotiinpaluun tai pikemminkin perillepääsyn tuntua. Väitän ymmärtäväni tismalleen, mitä Karjalainen tavoittelee näillä nykyhommilla. Uuden levyn Charley Pattonin Shake it and break it eli Natisuta hetekata on ollut jo viikkoja tehokuuntelussa. Kuten Tapani Kansan Rokkivaari Hotanen. Tutkimattomia ovat musiikkimakujen maailmat.

Melkoisen lapsuus- ja nuoruuspainotteinen listasta tuli, mutta sellaistahan se on. Kyllä klassikoita syntyy edelleenkin, esim. tuorein suurkolahdus on Robert Plantin ja Allison Kraussin loistava Raising Sand (2007).

Mutta jatketaan tästä. Listasta jäi puuttumaan Hendrixit, Beethovenit, Welchit, Townesit, Crumbit, Sabbathit, Parliamentit, Grimaudit ja kumppanit Berrysta puhumattakaan, mutta kaikki listan laatineet ymmärtävät haasteen mahdottomuuden. Eräs mahdollisuus olisi rakentaa viileän imago-listan, mutta poikakuorolaiset ovat tunnetusti rehtiä porukkaa. Ei keekoilla eikä erikoistavoitella. Mutta kieltämättä pienoista painetta laatiessa tunsi.

I alla fall: Kuten Jah meinasi, puhutaan kymmenien, ellei satojen yhtä tärkeiden ja merkittävien levyjen massasta. Keep it simple, stupid.

15 levyä

Aakkosjärjestyksessä.

Accept: Breaker tai Restless and Wild
Kasetilta kasetille kopioitiin ja taisivat olla saman kasetin eri puolilla. Onnistuminen kopioinnissa oli melkein yhtä iso juttu kuin itse musiikki. Vein Fast as a Sharkin koulun levyraatiin. Kiss voitti. Opettaja taisi kuitenkin tykätä.
Black Flag: The First Four Years
Kokoelma, joka kyllä rytisi joskus pimeimpänä talvena 18-19 vuotta sitten. Skeittaritutulta löytyi tämä ja monta muuta SST-levyä, jotka olivat aivan yhtä hyviä. Mahtui sopivasti 60 minuutin kasetin toiselle puolelle. Rytisee yhä.
Cramps: Stay Sick!
Tuli kuultua aika tuoreeltaan, hieman Ramonesmanian jälkeen. Eikä moinen levy voi olla vaikuttamatta ihmisen kasvuun ja kehitykseen. Vaikutus oli pidemmällä tähtäimellä kovempi kuin samoihin aikoihin kuunnellun Story of the Clashin. Ehdottomasti kiellettävää musiikkia. Eikä pidä unohtaa levyn kantta ja niitä videoita.
Duran Duran: 7 and the Ragged Tiger
Jostain kai on aloitettava. Videoiden vaikutus oli merkittävä. Veljen kasetti on vieläkin omassa telineessä. Myöhemmin kuunneltuna Rio ja eka ovat kuitenkin parempia. Enkä vieläkään tiedä mitä tuo levyn nimi meinaa.
Fairport Convention: Liege & Lief
Tämä nyt vaan on niin hieno ja täydellinen levy. Vuodenaika: pääsiäinen.
Grateful Dead: Live/Dead
Vitsinä ostin, kun ei ollut kallis ja biisit kestivät 23 minuutista alle minuuttiin, mikä tuntui vallan hupaisalta ajatukselta. Dark Starin kolahtamiseen meni hieman pidempään kuin nuo 23 minuuttia, mutta kolina jatkuu yhä. Ensimmäinen GD-levy tosin oli What a Long Strange Trip It’s Been-kokoelma, mutta se pääsi vähäksi ajaksi unohtumaan. Piti sekin sitten kaivaa hyllystä.
Joy Division: Closer
Tämä oli uusien juttujen hakemista hevikauden jäätyä taakse. Taisin jopa kuunnella levyä kirjastossa. Vuodenaika elo-/syyskuu.
Vieno Kekkonen: Tuliharja/Niin rakastunut sinuun 7”
Radiosta tuli kai tämäkin kuultua ekan kerran. Nisse Nordström vetää todella tiukan trumpettisoolon ja piano kilkuttelee kuin juopunut merimies. Avasi akkunan Suomi-iskelmän ihmeelliseen maailmaan.
Amanda Lear: I am a Photograph
Eurodiscojytkettä ja dekadenssia koko rahan edestä. Ekoja discolevyjä, mitä hankin - halvalla divarista tietenkin. Toimi erinomaisesti gradunteon taustalla.
Julie London: The Best of the Liberty Years
Miettinen soitti Julie Londonia aika usein Yölätissä. Vuorokaudenaika ja Cry Me a River olivat ja ovat täydellinen yhdistelmä.
Mudhoney: Touch Me I’m Sick/Sweet Young Thing Ain’t Sweet No More 7”
Hetken ajan tuli oltua ajan hermolla kun osteli levyjä. DJ soitti tämän vasta yhdellä keikalla ja on se niin ajatonta asennetta, surinaa, pörinää ja narinaa. Oli kanssa ekalla ostamallani cd:llä.
New Order: Low-Life
Tämä oli myös uusien juttujen hakemista hevikauden jäätyä taakse. Rytmi ja melankoliset melodiat vaikuttivat ja vaikuttavat yhä. Vuodenaika: syys-/lokakuu.
Quicksilver Messenger Service: Eka
Spykedelian aineopintojen peruskamaa ja hunajaa korville. Muuttaa pysyvästi aivojen rakennetta. Ei kannata kuunnella autoillessa tai pyöräillessä. Gold and Silver soi tahtilajissa, joka tekee aina vaikutuksen. Vuodenaika: sateinen kesäpäivä tai juhannus.
Radiopuhelimet: Pian Pian tai Jäämeri
Pian Pian oli eka Radiopuhelimet levy, minkä kokonaan kuulin. Eka keikka tuli nähtyä Jäämeren aikoihin. Kumpi sitten vaikutti enemmän, vaikea sanoa.
Ramones: Ramonesmania
tuli kuultua melko tuoreeltaan kirjastosta lainattuna ja kasetille äänitettyä. Levy kuului sarjaan uuden hakemista hevin jälkeen ja se uusi juttu oli sitten siinä. Musiikki ja sanoitukset koskettivat, liikuttivat, aiheuttivat housujen repeytymisen, hiustenkasvua… Kasettia kuuntelin viimeksi viime kesänä. Ramonesia on sitten kyllä tullut muutenkin kuunneltua. Eikä Ramones mikään huumoribändi ole.

15,1 Karkkiautomaatti/Arseslaughter: Split-ep
Henk.koht. muistoja paljon. Levyn hankkimisen aikoihin tapahtui kaikenlaista – samoin jälkeenpäin.

Ne 15 lättyä

Eikä sitten isommin missään järjestyksessä, paitsi numero uno. Ja kakkonen.

1. The Police - Ghost in the Machine
Tämä oli SE levy. Vasta lukemaan oppineena noin 6-vuotiaana bongasin tämän setäni vinyyleistä ja kelasin 'police, tää on varmaan siistiä'. Levy lautaselle, luurit korville ja olin myyty.
2. Public Enemy - Fear of a Black Planet
Chuck Dn saarnaava tiedostavuus, Flavor Flavin sekoilut ja Terminator Xn taustat räjähtivät noin kolmetoistakesäisen orastavan tietoisuudentäyteiseen tajuntaan lähtemättömät jäljet jättäen.
3. N.W.A - Efil4zaggin
Liekä ollut ensimmäinen itse ostamani räppiceedee, vaikkakin luonnollisesti entuudestaan oli jo läjä itseäänitettyjä ja kopionkopionkopioina olleita kämäisen laadun c-kasetteja täynnä rappia. Tämä levy on vitun kova vieläkin. Piste.
4. Rolling Stones - joku Greatest Hits
Originaali C-kasetti, jonka löysin jostain mummolasta hieman Policen jälkeen ja diggasin tajuttomasti. Tässä oli ne alkupään hitit.
5. Mike Oldfield - Tubular Bells
Taas kalautettiin äänimaisemalla finninaamaisen tajuntaa. Vajaa puolituntinen instrumentalisointia per c-kasetin puoli. Ihan oikeasti en kyllästynyt tähänkään, mutta kadonnut on.
6. GangStarr - Moment of Truth
Levyn ilmestymisvuonna 1998 [meinstriim]räppi oli taas kerran totaalisen kuollut, paska ja puhkikulutettu genre, jota ylipaisuneilla egoilla varustetut pellet vetivät lokaan. Tosin, niinhän ne tekevät nykyäänkin. Hyväkkäät.
7. NAS - Illmatic
Jos jäbä on Yo! MTV Rapsissa vieraana ja heittää semmoisen perustotuuden, että lyriikoiden ja biitin täytyy tukea toisiaan ja pamauttaa tämmöisen esikoisekseen en voi muuta sanoa, kuin että ainakin tämän kohdalla teki mitä sanoi.
8. Beastie Boys - Paul's Boutique
Jätkät soittivat ite levylle ja ne äänimaisemat. Sama se niille rappitaidoille, ihan etabloituneet ja arvostetutkin MCt ovat sanoneet että ei se räppäys, mutta se asenne.
9. Bodycount - Bodycount
Gangsta rapin gurgoin edustaja ever, Ice-T pani oman hevipumpun kasaan, sanoi '...fuck you, I got my own hardcore band...' tjsp kaikenmaailman genrerunkkareille ja teki kunnon mättöä asenteella.
10. Pennywise - Pennywise
Punk! PRKL! Joku toinen punk-puristi voi sanoa, ettei Pennywise ole kunnon punkkia, vaan huumoripunkkia. Aivan sama. Kuunnelkaa 'Bro Hymn' ja juokaa kaljaa wankkerit niin ymmärrätte. Ehkä. Ihan sama.
11. Pet Shop Boys - Discography
No ihan häpeilemättä sanon. Hyvää, hienostunutta kasaripoppia. Jatkakaa sen kaljan juontia, jos aiotte haukkua. Tämä oli ensimmäisiä itse ostamiani CD-levyjä myös.
12. EPMD - Back in Business
Katso kohta 6. Tämä oli vuoden 1997 levy, joka palautti uskoni rappiin. Samalla kertaa vain molemmat tuli hommattua ja soivat vuorotellen miltei tauotta soittimessa pitkän tovin.
13. Red Hot Chili Peppers - BloodSugarSexMagik
Diggaan. Kova. Levy. Asennetta, fiilistelyä ja kaunistakin.
14. NOFX - S&M Airlines
Tämä nyt tuli ensimmäisenä (taas) mieleen NOFXlta. Räkäistä surffipunkkia ei-liian-vakavalla asenteella. On niillä muitakin levyjä. Juokaa sitä kaljaa ja kuunnelkaa surffipunkkia. Ihan sama.
15. Dr Dre - The Chronic
Levy joka loi alagenren. Vai oliko se ala-alagenren? G-Funkin äiti ja isä. Clintonin George on se isoisä. En vieläkään omista tätä CDnä, mitä pidettäköön hieman häpeällisenä. Tämän levyn biisit ovat kuin räätälöityjä autossa kuunneltavaksi. Kokeilkaa vaikka itse, mutta varokaa tekemästä itseänne naurunalaiseksi.

Jonain toisena päivänä listan koostumus saattaisi aavistuksen muuttua, mutta nyt tulivat nuo. Toisaalta on myös artisteja/bändejä, joiden kokonaistuotanto on kovaa tasoa, mutta yksikään yksittäinen levy ei ehkä sillä tavalla nouse esiin.

15 albums that truly changed your life

Perkele.... vuorokauden pohdintojen jälkeen päädyin tämäntapaiseen listaan. Yllättävän vaikeaa muuten poimia nuo viisitoista. Epämääräisessä järjestyksessä.

1. the Beatles: Sgt.peppers lonely hearts club band. Toimi porttina psykedeelisen musan syövereihin.
2. Sleepy Sleepers: Holiday in new york. Albert Järvinen&Dave Lindholm kitaroissa. Posketonta rock'n' rollia ja omalaatuisia esteettisiä valintoja.
3. Pelle Oy :Moottoritie on kuuma. On kuuma edelleen. Hieno lähtölaukaus Samin&Andyn uralle.
4. Hurriganes:16 golgen greats.. C-kasetti version soitin puhki yhen kesän aikana. Hieno oppitunti rock'n'rollin historiasta, Chuck Berry lainoja.
5. Hanoi Rocks: bangok shocks, saigon shakes. Asennetta. Katurokin aatelia. Ois hyvin voinnu laittaa myös Smack:n ekan levyn tähän rinnalle.
6. Clash: London calling. Punkista poispäin, avaraa.
7. Marc Bolan and the T-rex: electric warrior. Näinkin voi soittaa kitaraa. Putkien hehkua ja rutinaa, häpeilemätöntä poppia.
8. the Stooges: funhouse/raw power. En osaa päättää. Funhousella bändi t ö r k e i m m i l l ä ä n ja Raw Powerilla taasen äänekkäimmillään. Raw Powerhan oli jossain vaiheessa äänilevyhisrotian lujiten soiva albumi. Mittarit punasella itsekin yhden vinyyliversion soitin puhki, hommasin cd:n.
9. the MC5:kick out the jams. Kaljat esiin, luonnon helmaan ja ghettoblaster täysille.
10. the Flaming Sideburns: Hallelujah Rocken Rollah. Palautti 90-luvulla katurockin taas arvokkaalle paikalle.
11. RedHotChiliPeppers.blood sugar sex magic.
12. Jan Garbareg: ragas and sagas.
13. Bill Laswell: city of light.
14. the Hellacopters: supershitty to the max.
15. Link Wray: Early Recordings. Tähän rinnelle vielä Johnny Thunders:n So Alone levy niin johan soi sähkökitara komeesti.

Heitän haasteen muille Poikakuorolaisille. Pohdiskelkaapa oma listanne, pienten perustelujen kera niin saadaan vähän materiaalia keskusteluihin.

Sana viikonvaihteeksi

"Mossaus on mun bisnestä!"

Visaraportti 11.2.2009

Illan tuomarijoukkue: Avohylly
Illan teema: elokuvamusiikki
Poikakuoron kokoonpano:
Conan Barbaari, Grandmaster Flash & Clint Eastwood.

Ensimmäinen läpsy: Poikakuoron Mackan tunnisti Conan Barbaarin, vaikkei itsekään sitä heti uskonut.

Ensimmäinen kierros eli "Sillisalaatti" meni kohtalaisesti pistein 5/12. Gunnarit, Serget, Cannabikset, Maccat ja kumppanit olivat joukkueelle helppoja. Kryptoniittia olivat tällä kertaa Air, Sophia Coppola ja mikälie kotanprojekti ym. pikkulikkojen jutut.

Toka läpsy: Poikakuoron Miihkali tunnisti sekunnin tuhannesosassa Grandmaster Flashin. Itse tykkään enemmän Flash Gordonista. Elokuvassa on kiva pahis, joka muuttuu hyvikseksi.

Toinen kierros eli "Black Magic". Kierros oli meille afroamerikkalaisen musiikin suurkuluttajille aika mukavaa kuuloajanvietettä. Siellä oli tiukkaa blaxploitaatiota, Shaftia ja Marvin Gayta. Ihan kaikkea ei kuitenkaan tiedetty, mutta pisteitä tuli pienen tarkistuksen jälkeen hienosti 9/12.

Kolmas läpsy: Poikakuoron Jonze tunnisti Kourallisen dollareita. Eikä ihme!

Finaalikierros eli "Kaukaasia kappaleita". Ei saatana, tipuimme heti kun Englantilaisen potilas pärähti. Onneksi sieltä sen lisäksi tuli Morriconea ja Vangelista. Pisteitä myös Broken Flowersista ja Mulatusta ja parista muuta. Eddie Vedder kuulosti muuten ihan Chris Cornellilta, emmekä onnistuneet tunnistamaan Zandarin valtakunnan musiikkikulttuuria, vaan paikansimme etnisen musiikkivirran karnaattisiin yhteyksiin. Pisteitä vaatimattomat 5/12.

Tulimme joka tapauksessa toiseksi. Illan voittajajoukkueeksi selvisi Toistaiseksi. Poikakuoro oli kuitenkin onnellinen kolmesta läpsyvoitosta ja kakkossijasta, joka takasi meille mukavat kaksi pistettä plakkariin ja jaetun johtoaseman Toistaiseksin kanssa. Kiitos illan tuomareille, oli hyvä visa!

Nyt kuuntelen Little Featia ja juon kahvia. Seuraavaksi menen rautakauppaan. Illalla syntymäpäiville eli matka jatkuu.

Ennen raporttia

Juttelin veteraanin kanssa G. Malmstenista. Muuten kyllä kelpaa, mutta sotalaulut eivät maistu. Koko sodasta jäi ikävä maku. Pommituksista tuli sirpaleita, epäili niitä tarttuneen myös päähän.

Lips lips lips..

Micheal Monroella on tosi isot huulet. Mut kelaas nyt jos Angelina Jolie ja Mick Jagger muhinois keskenään ja siintä sit syntyis lapsi, sillä ois varmaan kumiveneen kokoset huulet.
No joo, toi nyt olis yhtä varmaa kun se et Elvis elää.

Voimakuva

Ennakkohuhujen mukaan viimekertainen voittajajoukkue on tänään vajaanaisituksella. Poikakuoron kolme muskettisoturia ja mahdollisesti se neljäs lienevät kuitenkin tänäänkin paikalla valmiina kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Terveisiä

Jah usutti ihmisiä kirjoittelemaan. Mikä on oikein. Kirjoituslakko on vähän noloa. Kiukuttelua, jossa on itsesäälin vahva aromi. "Kyllä ne kohta huomaa, etten ole kirjoittanut." Vähän samalla tavalla lapsellista kuin lohduttelisi itseään kuvittelemalla omia hautajaisiaan. Kyllähän te tiedätte. Uskon, että useat meistä omastakin kokemuksesta. Ainakin minä.

Asiaan siis. Täälläpäin ei ole musavisa- eikä visarintamalla muutenkaan tapahtunut oikein mitään. Maanantaina sain melkein kutsun Telakan visaan, mutta jätin väliin että olisin viikon tehokkaampi. No, eilen sitten erehdyin samaan paikkaan Perfoklubiin, joten tässä sitä taas nyt ollaan.

Ai miksikö? Kaverini kutsui. En varmaan ole kaikkein vastaanottavaisinta performanssitaiteen yleisöä, mutta pidän siinä yhdestä asiasta: ennakoimattomuudesta. Mitä tahansa voi tapahtua, esitys voi sisältää tai olla sisältämättä mitä vain ja loppua hetkellä minä hyvänsä.

Yhtyeenä oli tällä kertaa neuvostotyylinen Punch & Pravda, jonka myspase-sivua en löytänyt. Ehkä se on osa taiteellista vaikutelmaa. Ok esitys joka tapauksessa. Lisäys 12.2. löytyi sentään yksi livevideo.

Yhteydet Rovaniemelle ovat tyrehtyneet jokseenkin kokonaan. Mitäpä sitä tekohengittämään. Siksi näitä blogijuttujakin tulee luettua aika harvakseltaan.

Sitäpaitsi jos tulen käymään Roviksessa, on hauska jos ei ole pitänyt yhteyttä ja on enemmän uutta asiaa kuultavana. Tosin en ole vielä miettinyt reissun järjestämistä. Sen sijaan pohdin aina listaa paikoista, mitä siellä pitäisi nähdä.

Minulla on bon voyage -tunne, että olen listannut tämän aikaisemmin, mutta pannaan uudestaan. Kertokaa jos on toistoa.

• Kaikki vanhat asuinpaikat. Nostalgiaa ehkä, mutta ne ovat suosikkilistallani laskevassa järjestyksessä, vaikka viimeinen niistä oli tyylikkäin ja kuuluu elämäni kahteen tyylikkäimpään kämppään. Toisin sanoen niihin, jotka sain sisustaa aivan vapaasti ja oman pääni mukaan.
• Lillin pubi. Tämä ehkä yliopistolaisten kanssa, jos heitä on siellä vielä tavoitettavissa.
• Rinnemarket, josta ostin salamipakastepizzan ensi töikseni ensimmäisellä matkallani Rovaniemelle kesällä 2001.
• Citymarket, josta ostin kaikki kenkäni. Matkalla saatan poiketa Koivusaaren luontopolulla jos sää sallii.
• Vakiokauppani Prisma ja Lidl. Jälkimmäisestä pitää ostaa patteri lääkepullokaljaa vanhojen aikojen kunniaksi (ja juoda se Satanic Majesties Requestin b-puolen tahdissa)
• Jonzen etkot, joihin mennään Onnen päivien etkoetkoilta.
• Maakuntakirjasto ja Ounasvaara.

Tähän hätään en nyt keksi muuta, mutta lisään jos tulee mieleen.

Tosin silloin muuttaessani takaisin Tampereelle ajattelin, että pitäisin blogissa mahdollisimman pitkään identiteettiä, että kaikki uskoisivat minun edelleen asuvan Rovaniemellä. Olisin ikään kuin immateriaaliasukas siellä. No, se ei toteutunut. Aika on rajallinen resurssi. Se on kai yleisin syy melkein kaikkeen.

Postcard baby

Voe velejet missä lienetkin vai mikä se nyt oli.
Kyllä sitä kotikulmillammekin osataan varsin mallikkaasti vedellä.

Älä usko paskapuheisiin.

Kevätkauden aloitus

Näinpä alkoi taas uusi musavisakausi. Keskiviikkoilta hämärtyi ankaran lumituiverruksen merkeissä kerääntyessämme triona Mackan – Mikko – allekirjoittanut Kauppayhtiön lämpöön. Aloitusiltaa tuomaroi Voi Pytty.

Ensimmäinen kierros jyrähti käyntiin Danzigin Killer wolfilla. Ukon tunsimme, biisiä emme. Misfitsin muistimme, mutta D:n ensimmäisen sooloalbumin julkaisuvuosi meni vuodella huti. Luonnollisesti.

Toisen kysymyksen Kills jäi tunnistamatta. Itse veikkasin urheasti Do-orkesteria, mutta väärin siis. Kaikkinensa tästä kysymyksestä tyylikkään pyöreä nolla. Kolmonen meni onneksi paremmin, kun Dylan tunnistettiin. Tuottaja Mark Knopflerin kädenjälkikin oli tunnistettavissa.

Viimeisessä kysymyksessä emme tunnistaneet Impaled Nazarenea. Ehkä se olisi arvattu, jos suomeksi vokalisoitu laulu olisi kuulunut paremmin. Kappalekin jäi pimentoon, eikä levyttämistä viivästyttänyt tragedia ollut tarpeeksi tarkkaan selostettu.

Ykköskierros meni siis kompuroiden, mutta iltahan oli vasta nuori.

Toisen kierroksen aluksi Richard Cheese (ei siis Mike Flowers Pops) loungeversioi Snoop Doggy Doggia. Mikko tunnisti Snoopin, mutta alkuperäisjulkaisun vuosi meni jälleen huti. Dr Dren tuotanto kuitenkin oli tiedossa.

Tunsimme kierroksen jatkuessa Johnny Winterin, mutta sitten humppahevikysymys meni jälleen väärille veikkauksille Korpiklaanin päätyessä väärään kohtaan. Egotripin Nurmio-coverin sentään tunnistimme ja onnistuimme haalimaan kakkoskierrokselta jo hieman paremmat pisteet. Ne yhdistettynä piilosanapuuhiksen pisteisiin riittivät nostamaan meidät finaaliin.

Finaalissa venyimmekin jo hieman toiseen malliin. Alun pelimusa- ja Kummelit toivat täydet pisteet. Olimme Mikon johdolla myös jyvällä John Legendistä ja Commonista, mutta tyypit päätyivät väärään järjestykseen, kun kysyttiin esiintyjää ja vierailevaa tähteä.

Viimeisessä kysymyksessä tulikin sitten GPS-täsmäosumana kryptoniittia pöytään. Ei se ollutkaan Kanadan Avril Lavigne laulamassa Twilight-leffan musaa, vaan ruotsalainen poptähtitehtaan artisti Spider-Man 2:n soundtrackilla. Tyrmäävästä lopetuksesta huolimatta kausi alkoi oivallisesti kakkossijalla. Onnittelemme voiton ansaitusti ottaneita bathoryttaria ja kiitämme myös tuomareita monipuolisesta visaillasta. Ensi keskiviikkoon, hei ja moi!

The Cramps - Bikini Girls with Machine Guns

Lux Interior:n loiste sammui, eilen.

FUCK! Stay Sick!!!!!!

Tilannetiedotusta

Siirryn täksi kaudeksi syrjään syrjäisään paikkaan toiselle puolelle maatamme. Mietin vähän asioita ja palaan sitten entistä hehkeämpänä syksyllä Rovaniemelle. Onnea uuteen kauteen kaikille joukkueille mutta erityisesti Poikakuorolle! Olette hienoja miehiä!

Tänään pärähtää!

Onnea kaikille vanhoille ja uusille joukkueille. James Brownin henki vieraili Lapin kuninkaalisessa musiikkikirjastossa ja halusi välittää tsempit erityisesti Poikakuoron jäsenille. Otin tästä liikuttavasta tilanteesta myös valokuvan: kauden ensimmäinen voimakuva.

Mr. Brown pitelee kuvassa tulevan Lapin kuningattaren lahjoittamaa pystiä "tiukin fankkiukko ikinä".

Keystone Cops

En tiedä sanooko teille mitään, mutta mulla on kyllä jäänyt tämmönen bändi huomaamatta, voin myöntää. Viimeisin levy on vuodelta 2006.

Vitsit mitkä sovitukset! Kuunnelkaapa vaikka vaan tuo eka biisi "The House In A Bad Shape". Ville Leppänen on Keystone Cops -bändin kantava voima, mutta on hän saanut mukaan vaikka ketä kovan tason muusikoita, kuten Johanna Juholan. Kirjastoista löytyy varmastikin lisää Leppäsen musiikkia!

Trailer BBC's Planet Earth

Tuli tällainen tuosta Nattilasta hankittua, ale laarista. 10 tuntia D.Attenpurin jorinaa, todella häikäisevää kuvakerrontaa ja ne äänet. Huh huh!!!
Paras luontodoku mitä olen nähnyt.

Päivetystä.

Morjens joikkuetoverit. Siintä onkin vierähtänyt jokunen tovi kun viimeiksi tänne jotain raapustelin. Kiireitä on pitänyt, päivätyöni lohkaisee ison loven vapaa-ajastani joten ymmärrätte varmaan mistä on kyse. Mutta koska ruokakuntamme rahavirta on kasvanut huuomattavasti on työssäkäynnistä ollut hyötyäkin vapaa-ajan suhteen. Nimittäin pop/rock -kulttuuria sisältäviä teoksia on tupsahdellut kotiimme varsin kiitettävään tahtiin ja hyllytila on tiukilla.

No tulihan sitä piipahdettua Venezuelassakin. Karibianmeren tuuli, aurinko, lämpö, rommi ja kiireettömyys teki gutaa ja siinä sivussa vähän päivettyikin. Gaso oli halpaa, tiet hyvässä kuosissa ja autokanta oli varsin hämmentävää. Kahvi ja sokeri oli säännöstelyjen takia siirtynyt mustanpörssin kamaksi. Miss Venezuelaa en nähnyt mutta varsin paljon samanlaista häikäisevää kauneutta kylläkin. Uudet tsimmarit jouduin ostamaan (kuvassa) koska "unohdin" vanhat ripa-uikkarit himaan. Väkijoukossa pujahti sievän neitokaisen handu olkaväskyyni hamuten lonpsaani, reaktionopeuttani ei ollut vielä rommi/aurinko vienyt ja misu jäi nuolemaan näppejään. Levyjä tarttui tarttui muutama mukaan, ei kuitenkaan rokkia. Musiikillisesti reissu oli hieno pelinavaus tuolla mantereella.

Tulevasta musavisakaudesta en uskalla luvata yhtikäs mitään, sori. Syksyllähän kävin parissa visassa ja luulenpa että aikalailla samaa lukemaa näyttää myös kevään kisasaldo osaltani.

Koittakaas hei kirjotella tänne blogille, vähän ummehtunutta.

Hehkeä Ingrid on rekrytoinut itsensä mainioon pääkaupunkiimme. Iso kiitos Ingridille menneistä kausista, toivottavasti syksyllä taas nähdään.

Talk about the blues

Onko se Winona Rider vai Jon Spencer joka videolla laulajan tontilla häärää.

i play rock'n'roll

Musiikkiuutinen/keikkaraportti

Keksi-Suomalaisesta

Paikalla olleena voin allekirjoittaa tuon täysin.

Lisää poliisiuutisia

Koilliskairasta (Koilliskaira-lehti 28.7.2002)

• Kemijärven kirkosta pöllitty suurtehovalaisin. Sieltä on kadonnut vajaan vuoden aikana 2 muuta 600 e:n arvoista valaisinta. Eikö mikään ole enää pyhää?
• Pelkosenniemen lukion ulkokello ja ulkolämpölasi rikottu. Suivauttaako koulujen alkaminen?
• Varikkotiellä murtauduttiin rakennusvarastoon. Sieltä rosvottiin matkaan 2 kpl laikakoneita.
• Ilmeisesti rosmojen työaikalaki oli ylittynyt, koska seuraavana yönä samasta paikasta esityön jo tultua tehdyksi varastettiin enemmänkin erilaisia rakennustoiminnassa tarvittavia työkoneita. Ehkä konekaupalla sitten rahoitettiin huumehankintaa, mene ja tiedä, mutta yhteiskunta ei sitä siedä.
• Hotelli Kemijärvestä viety lompsa.
• Keskusta kaupassa anastettiin asiakkaana olevan henkilön matkapuhelin.
• Viime keskiviikkona kemijärveläinen mies ajeli tuhannen kännissä henkilöautolla omistajan nuokkuessa täydessä unelmassa vieressä. Autoaankaan hän ei ollut muistanut katsastaa, mutta kuskikaan ei ollut muistanut hommata ajokorttia. Sen sijaan rekisterikilvet joku oli muistanut autoon laittaa, mutta ne kuuluivat toiseen autoon.

Starring Ricardo Montalbán 1920-2009

Ricardo Montalban poistui taivaalliselle Fantasy Islandille.


Our guests are arriving on time.. to the second...

Chihuahua Choo Choo

Huonojen elokuvien kerho

Elokuvakerho ei odotuksista huolimatta kokoontunutkaan. Kokosin sitten itseni ja katsoin/kuolasin listalla ollutta herkkua.

Kerhon kriteerit elokuva täyttää erinomaisesti. Kuten ”ripped off fan” elokuvassa kommentoi, on se ”the biggest pile of shit… the Dead ever did.” Lisäksi soitin spyttasi levyn pihalle, kuin se olisi ollut pilaantunut. Tuomitkaa itse seuraavien eksemplaarien perusteella.
10-17-1974 Stella Blue

1974-10-18 Space>Morning Dew

Ron Asheton rip.

Kuvittelin et seuraavassa lähtövuoossa ois ollu enempi tollasia Keith Richardsin tyyppisiä vetäjiä mut ei. Tuli kyllä uutinen aikalailla puun takaa.

Onnellista uutta vuotta

Johann Strauss II: An der schönen blauen Donau

Rauhallista joulua kaikille

Jussi Björling: O helga natt.

Battles - Tonto (from the album Mirrored)

Pikkasen hyvin pojat vetää yhteen. Instrumentaalia parhaimmillaan, videokin aika kekseliäs.

Hyviä poliisiuutisia

Siivosin tuossa äsken, vaikka pidänkin sitä älyttömänä ja pikkusieluisena värkkäämisenä. Mutta allergisena sitä pitää tehä sitä hiton pölyjenpyyhkimistä vähän väliä. No asiaan. Löysin siinä siivotessa sellasen pienen pahvilaatikon ja piti ruveta katteleen, että mitä siellä on. Löyty kirjeitä ajalta kun vielä kirjeitä kirjotettiin ja niitten seassa oli lehtileikkeitä, varsinaisia aarteita kans, nimittäin joskus muinoin ilmestyneen Koilliskaira-lehden Poliisiuutisia. Laitan tähän yhden palstan. Koilliskaira-lehdessä tais muuten olla tuolloin toimittajana eräs valtakunnallistakin tunnustusta saanut runoilija.

Poliisiuutisia (Koilliskaira 12/02)

• Muutama minuutti ennen vuoden vaihtumista kortiton ja holtiton sekä törkeä rattijouppo ajeli Kallaanvaarassa.
• Sallatunturin mökkialueella perheenpää riemastui pahoinpitelyn merkeissä.
• Nyrkiniskuin ja potkuin tapahtui pahoinpitely kemijärveläisessä ravintolassa. Tuloksena terveyskeskusreissu.
• Soppelassa koira karkasi vielä märkään lihaan ja raateli porotarhassa yhtä sarvipäätä.
• Pyhätunturilla on parkkipaikalla vahingoitettu autoa.
• Samaisessa paikassa kesken discohumun näpistettiin kännykkä.
• Sallassa sivukylällä on myös tapahtunut pahoinpitely.

Top something.

1. TheSoundtackOfOurLives: Communion. Aivan hiton hyvä levy. Ja ne kannet... väkisinkin alkaa hihittelemään, nerokasta, moni punkbändi myisi vaikka kätensä noista kansista.

2. M.Servo&Napander: Hittirähinä 1. Taiten koottu kokoelma joka pistää villasukat pyörimään jaloissa, sekahakujen kiistatonta kärkeä.

3. Yks kalja, tupakki ja sen jälkeen nukkumaan.

4. Rääväsuu Lennonin kokoelma, tupla cd. Pitkäs'aikaa kiva kuunnella Lennonin epätasaista matskua, hirveää kuraa ja 10+ vetoja, samassa paketissa. Käsittämätön pokka sillä kyllä oli, hyvin myy (niinku meilpäin sanottais).

5. Talvi, fillarointi, yö pyöräily+uus lamppu.

6. Soijjakaakaojuoma. Again. Joka talvinen suosikki.

7. Lähestyvät Rovaniemen Rokkareiden lätkäsessiot Lapparikentällä.

I'm a streetwlkin' Cheetah

Ugabuga, eli "Tarzan was a bluesman" sanoo 75 vuotias leffatähti Cheetah ja pistää pannaania poskeen.
Toki Cheetah aina välillä muistelee vanhoja hyviä aikoja viidakossa, jossa sai vapaasti hyppiä palmunlatvoissa, kookospähkinöitä rikkoen ja persettä raapien.

Lido Salonen RIP.

Basisti, valokuvaaja, biisinikkari,Lido Salonen lopetti maallisen vaelluksensa eilen. Lido myöskin muistetaan 80-luvun taustavaikuttajana Pelle Miljoona Oy:lle, Smack:lle ja monelle muulle, keikkoja myyden ja bisneksiä hoidellen. Härmäläisen rockhistorian merkittävimpiä miehiä.

Rauhaa.

re: 007

Eilen tarjosin itselleni elokuvaillan, eli uuden Bondin. Tykkäsin. Odotuksia ei ollut juuri nimeksikään, eli ne ylittyivät. Okei, nopeissa leikkauksissa ei pitkän päivän päätteeksi tahtonut pysyä mukana.

Vaikka kaikkea roskaa on tullut luettuakin, ei James Bondit ole varsinaisesti koskaan kolahtaneet kirjamuodossa. Flemingeistä ainoa, jonka olen saanut kunnolla luettua (josta kanssa kyllä pidin - silloin joskus 12-13 -vuotiaana) oli Elä ja anna toisten kuolla. Parit John Gardnerit tuli aikoinaan luettua, mutta niihin innostus lopahti.

Sarjakuvina Bond on ihan menevää viihdettä. John McLuskyn piirtämät tarinat ovat tyylikästä britti-sarjakuvaa, mutta Yaroslav Horakin jälki, särmikäs tyyli muistuttaa Jim Holdawaytä ja Modesty Blaisea, on vielä piirun verran tyylikkäämpää ja tylympää.

Keskiviikko

Ei musavisaa tänään. Vaatii vähän totuttelua kaamoksen tapaan.

32 vuotta sitten...

...tänä päivänä the Damned nauhoitti ensimmäisen sessionsa John Peelille.

Lähes 30 v. sitten...

... 4.12.1978 The Cure nauhoitti ensimmäisen sessionsa John Peelille.

Peel Session (11/12/1978):
01. Killing an Arab
02. 10.15 Saturday Night
03. Fire in Cairo
04. Boys Don't Cry

1. adventtisunnuntai

Johann Sebastian Bach: Öffne dich, mein ganzes Herze kantaatista Nun komm, der Heiden Heiland BWV 61.

Kansankodista, hej!

Ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan visuaalinen ilmentymä: 70-luvun tanssiorkesterit. Kuvia ei kannata katsoa hätäisesti, vaan hitaasti ja nautiskellen. Kunkin henkilön kohdalla tulee pysähtyä tunnelmoimaan, tutustumaan.

Ecce homo, tuossa on Åke Örebrosta, vierellään entinen hitsaaja ja lempeä sosiaalidemokraatti Mats Von Fersen. Alemmista kuvista saattavat tarkkaan tutkimalla löytyä lastentarhaopettaja ja innokas polkan ystävä Per-Erik sekä hänen velipuolensa Benny, taitava basisti. Älkää myöskään ohittako kaunista Annaa, ruotsinsuomalaista ompelijaa, joka avoimesta ilmapiiristä rohkaistuneena päätti kokeilla laulamista ihan oikeassa orkesterissa. Jo Seinäjoella olivat tädit sukujuhlissa kehuneet, että tuolla äänellä kannatta ainakin yrittää, mutta ei missään nimessä täällä Suomessa.

Bruce Lee Ping Pong

Tää sälli se vasta onkin jonglööri.

Jussi Pekka Pohjola 13.1.1952 - 27.11.2008.

Onnistuin kerran poikasena livahtamaan kapakkaan, jossa soitti jazz-bändi. Muistaakseni bändin nimi oli rakennettu sähkökitaristin varaan, oli kuulemma ihmelapsi ja muutenkin paras. Muistan vain kammottavan irtotakin, huonon soittoasennon ja kireän soundin.

Bändin basistina soitteli vaatimattoman oloinen keski-ikäinen mies. Viikset ja tukeva olemus olivat pikkupaikkakunnan rekkakuskin, mutta hänen soittonsa oli jostain muusta maailmasta. Se kiinnitti pian kaiken huomioni, hurmasi ja lopulta vietteli. Soitto kuulosti säveltäjän soitolta. Tämä oli helppo vahvistaa myöhemmin.

Keikan jälkeen tein jotain, jota en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Pyysin basistilta nimikirjoituksen. Se on edelleen ainoani.

Vinnaren tar allt

Superseksikäs Toistaiseksi voitti kolmiosaisen (kaksi kierrosta ja puuhapaperi) kausifinaalin. Onneksi olkoon! Oheinen kuva on voittajajoukkueen menestyksen taannut voimakuva. Koristakoon kuva voittajien kunniaksi myös meidän blogiamme. Salutamus!
Poikakuoro saavutti kunniakkaasti hopeaa jäämällä ainoastaan pisteen päähän voittajista eli tälläkin kertaa visa oli äärimmäisen tiukka kärkijoukkueiden osalta:

1. Toistaiseksi 13,5

2. Poikakuoro 12,5
3. Blues & Dance 8
4. Ei hajuakaan mäntylöistä 4,25
5. Avohylly 3,75
6. Elizabeth Bathory 3

Tuomarit (Craptorit) olivat ensimmäistä kertaa tulessa, mutta selvisivät tehtävästä kohtuullisen ottaen huomioon illan "merkillisyydet". Pikasääntöpalaverin jälkeen tuomarit jakoivat kenttäoikeudentajuunsa turvautuen viimeiset kausipisteet: kierroksen kaksi parasta joukkuetta, Poikakuoro ja Toistaiseksi, saivat ensimmäiseltä kierrokselta samat pisteet, joten tuomarit antoivat molemmille joukkueille kolme kausipistettä. Toinen merkillisyys oli, että kreivittäret eivät huomanneet lainkaan ensimmäistä finaalikierrosta! Onneksi tuomarit olivat empaattisia ja päättivät soittaa kierroksen kappaleet uudestaan, mutta ainoastaan pienin näyttein.

Pistetään vielä tähän lopuksi näytille runkosarjan pisteet (kuusi parasta). Ehkäpä se vähän lohduttaa itkukrapulassa pyörivää ja pierevää joukkuettamme. Yhteiset kiitokset kaikille musavisalaisille, keväällä jatketaan tarkistetuin säännöin!

Poikakuoro 23

Toistaiseksi 14
Elizabeth Bathory 13
Blues & Dance 11
Ei Mitään Hajua Mäntylöistä 9
Avohylly 8

Trink mit Heino!

Pikkujoulukauden pohjiksi voi vetäistä kunnon tömpsyt Heinoa!
1. Blau Blüht Der Enzian
2. Rote Rosen, rote Lippen, roter Wein
3. Bier, Bier, Bier
4. Karamba, karacho, ein Whisky

Kausifinaali, tänään

Kauden viimeinen voimakuva.
Hie! Hie! Hie! Poikakuoro voiton vie!

L'orror (yöpöydän kirjat top 5)

L'orror, l'orror... levysoitin hajosi, mitä tehtävissä? Miten täyttää pimeän illan tunnit, kun ei vinyylit pyöri?
Lukemalla...
1. Mika Saastamoinen: Parasta lapsille
2. Antony Beevor: Berliini 1945
3. V-P, Lehtola: Wallenius
4 Milton K. Ozaki: Naispaholainen
5. Heikkilä-Paretskoi: Vanhat herrat

Uusi levykauppamme.

Uuteen kauppakeskukseen tuli siis kuuluisan kauppaketju Junttila:n (nimi muutettu) top-ten osasto ja sen mukana tietenkin talousalueemme cd/dvd kauppa ilmeisesti piristyy, ainakin moni on sanonut olevansa hyvillään ko. oaston olemassaolosta.

No eikun mitä, pankkikortti taskuun ja katsomaan valikoimat. Del Shannon, Clash Jukebox ja Ferdinandin Franz lähtivät matkaan cd-osastolta ja tietenkin ihan pirskatin halvalla. DVD puolelta on tullut jo vaikka mitä tsoppailtua. Et siis niinku ihan hyvä kauppa.

Toivottavasti tsoppailuintomme saisi niin isot mittasuhteet että joku pienoinen levypulju perustaisi tänne asianmukaisen myyntipisteen josta saisi ei niin mainstreamia kamaa ja jotain sellaista altsua ja artsua kohtuu hinnalla, niinku, tajuutsä?

Lissun lässyn luupi luu

Remua parhaimmillaan. Lissun lässyn luupi luu :)

Runkosarjavoitto

Poikakuoro oli tälläkin kaudella runkosarjan pisterohmu. Tilanne ennen kauden päätöstä kärkijoukkueiden osalta:

Poikakuoro 20

Elizabeth Bathory 12
Toistaiseksi 11
Blues & Dance 10
Ei Mitään Hajua Mäntylöistä 8
Avohylly 7

Mainittakoon vielä, että kysymyksessä on peräti yhdestoista runkosarjavoitto peräkkäin. Mutta sehän ei tietenkään takaa vielä yhtään mitään. Kauden varsinainen mestari leivotaan niillä kuuluisalla kahdella viimeisellä kierroksella; voittomaljoja voi toisin sanoen päästä kohottelemaan mikä finaalijoukkue tahansa, sillä mestariainesta löytyy näet niistä kaikista. Se on moneen kertaan todistettu.

Top 5

1. Talvi

2. A Chinese Odyssey I ja II

3. The Chronological Donald vol. 4

4. Clint Eastwoodin Iwo Jima-boksi

5. Ilmailuhistoria

Toistaiseksi

Entisistä DK- ja Noone -tähdistä koostuva musavisajoukkue Toistaiseksi on perustanut blogin. Joukkueen pääideologi Petri:

Jos nyt vielä joku viittis kirjotella sinne.

Eli hyvä meininki!

Työvoitto eilen

Sanottaisko että oli aika erilainen ilta musavisassa tällä kertaa. Toistaiseksi-joukkue antoi tulikivenkatkuista kritiikkiä musavalinnoista, ja olihan se meidänkin mielestä aika rankka paketti iskelmäheviä se eilinen ilta. Varsinkin kun meitä oli vain kaks Poikakuorosta, minä ja Jouni, ei kerrassaan muita. Suoraan sanottuna itekin mietin, että pitäiskö lähteä kotiin samontein eikä jäähä häviämään tynkäjoukkueella, mutta onneksi jäätiin kuitenkin kokeilemaan. Tavotteeksi asetettiin finaaliin pääsy. Ja paineita sekin aiheutti, mutta paineet on näköjään hyvä käyttövoima. Eka kierros alkoi turvallisesti radiosta tutulla musiikilla. Näitä minäkin tunnistan. Oli Sturm und Drang, Brother Firetribe ja Nightwishin jännä Erämaan viimeinen Indican Jonsun laulamana. Jouni tunnisti myös Meat Loafin. Ai niin, yksilöbonuskysymyksen tais Jouni myös tunnistaa. Se oli joku. Näitä en paina koskaan mieleen näitä yksilöjuttuja, että sori kun jää mainitsematta.

Toka kierros. Se oli sitten sellaista musiikkia, että Jouni täytteli yksin vastauspaperia. Minä vajosin omiin ajatuksiin. Tuli kaikkea raskasta ja aina välillä kieltämättä ihan kelpokitarasooloja à la Timo Tolkki ja Carlos Santana. Uskon kyllä että niitä sooloja on mahottoman mukava soittaa. Taidemusiikissa (vai klassiseksiko sitä pitää sanoa) tämän tapainen revittely tunnetaan nimellä kadenssit. Kaikki ei laske konserttokadensseja musiikiksi, vaan pitää niitä sellasena täytteenä, jolla soittaja näyttää kuinka on tullut tekniikkaa treenattua että huh huh. Tässä toisella kierroksella sattui muuten sellainen outo asia, että Jonze ei tunnistanut Bruce Dickinsonia ja puolestaan Bathory-joukkueen Satu sitten ei tunnistanut Mötley Crueta. Siis tosi outoa.

Päästiin kuin päästiin finaaliin. Eipä ole finaaliin pääsy tuntunutkaan koskaan näin mukavalta. Minäkin heräsin omista ajatuksistani tässä vaiheessa. Finaali oli kevyempi kuin tuo toinen kierros. Piti yhdistellä laulajia bändeihin, ja musiikista jäi mieleen Paul Gilbertin versio Spice girlsin 2 become 1. Siinä oli kyllä melodian kaari hyvin taivutettu. Ja voi että, illan aikana lumisade ylty. Se näytti hienolta kauppayhtiön isoista ikkunoista. Viimesenä soi sitten kuin tilauksesta Tarja Turusen I walk alone, ja piti ihan kääntyä katsomaan ikkunasta että asteleeko Turunen liehuvine helmoineen siellä Rovaniemen lumisella kadulla. Täytyy sanoa että tuo biisi soi kyllä hyvin Kauppayhtiöllä, ihan kuin en ois aiemmin koko teosta kuullut.

Tiedättekö että me oltiin sitten koko visan toisena! Tienattiin kuulkaa kaks pistettä joukkueella. Kiitti tuomareille erikoisesta visasta! Ja voittajajoukkue Blues & Dancelle onnentoivotukset!

Väliaikamusiikkia

Cheap Trick: Mighty wings.

Hyvää nimipäivää!

Poikakuoro toivottaa hyvää nimipäivää rakkahimmalle kilpatoverilleen Elizabeth Bathorylle! Illalla nähdään!

Musavisaraportti

Niin joutuivat jälleen keskiviikko ja musavisa. Olin hyvissä ajoin pukenut parhaat päälle ja lämmitellyt musavisamobiilin ja lähtenyt kohti Kauppayhtiötä. Olin jälleen aikaisin paikalla, mutta odottavan aika ei kuitenkaan ollut pitkä. Ennen kuin huomasinkaan oli joukkue paikalla. Illan kokoonpanossa olivat läsnä Inksu sekä hänen mukanaan saapunut vieraileva tähti, Mikko, Mackan sekä allekirjoittanut. Jah oli tällä kertaa estynyt saapumasta työkiireiden vuoksi.

Ensimmäinen kierros. Yllärikysymysten jälkeen pääsimme asiaan. Kierroksen teemana olivat laulavat elokuvatähdet. Ensimmäiseksi lauleskeli Bruce Willis kappaletta Secret Agent Man, joka oli hyvin tunnistettavissa. Leffa meni tosin huti. Se oli Austin Powers (jompikumpi niistä) eikä Ace Ventura, kuten paperiin kirjoitimme. Kakkoskysymyksen Tenacious D tunnistettiin myös. Yhtyeen nimen alkuperää emme muistaneet, mutta kappaleeseen sisältyneet säveltäjät Johann Sebastian Bach, Ludwig van Beethoven ja Wolfgang Amadeus Mozart toivat pisteen allekirjoittaneen käytyä jälkikäteen perustelemassa vastauksemme.

Loppuosa kierroksesta meni myös hyvin tunnistaessamme Kaj Chydeniuksen sävelet ja Eino Leinon sanat sekä Vesku Loirin Huilumies-viisun. Milla Jovovich osattiin yhdistää Bruce Willisiin (Fifth Element) sekä Resident Evil-pelileffasarjaan. Kierroksen voitto pisteillä 8,25/12. Pistelaskutauolla askartelimme haasteellisen anagrammipuuhiksen parissa.

Toinen kierros osoittautui sitten huomattavan vaikeaksi. Ensimmäinen Raconteurs-kysymys meni nollille sankarillisista yrityksista huolimatta. Toisessa kysymyksessä soi Black Sabbathin Symptoms of the Universe. Mackanin meditaatio toi meille pisteen alkuperäisestä esittäjästä ja levystä, mutta emme tunnistaneet soitetun version esittänyttä Sepulturaa. Se olisi saattanut johdattaa meidät myös c-kohdassa kysytyn Rattuksen jäljille.

Beastie Boysit ja Turbonegrot tiedettiin kohtuudella, mutta yllätyksenä tuli lähimmän Turbojugendin sijaitseminen kotoisessa Rollossa. Kierros ei mennyt kummoisesti, mutta puuhiksen voimilla saimme kammettua itsemme alkukierrosten kärkisijalle yhdessä Blues & Dancen kanssa.

Siispä koitti illan finaali, joka koostui listatriviasta. Tuomari Nurmio tulkitsi aluksi Taisto Ahlgrenin kappaletta Pettäjän tie. Ahlgren muistettiin ja pitkä mentaalinen vääntö palautti mieleen myös Nurmion Tangomanifesti-levyn. Syltin Rocky III:n tunnariesittäjä Survivor muistettiin ja pitkä mentaalinen vääntö toi esille myös kuullun version laulaneen Paul Ankan ja parodiaversion esittäneen Weird Al Yankovicin.

Kolmoskysymyksen pistekato menee allekirjoittaneen henkilökohtaiseen piikkiin. Indican esittämä Kersantti Karoliina soi korvissa liian vahvasti Pikku Oravan äänellä enkä millään uskonut kappaleen löytyvän alun perin Popedan Svoboda-albumilta. Tämän jälkeen viimeinen kysymys toi enää yhden pisteen tunnistaessamme Jope Ruonansuun esittävän Saku Kuosmasen kappaletta. Jopen levy olisi ollut nimetty hyvin poikakuoromaiseen tyyliin: Työnnä kännykkä hanuriin. Vuoden 2002 9. suosituimman kappaleen esittäjä olisi puolestaan ollut Lordi.

Pari hutia veivät meiltä iltafinaalin voiton. Hopea ei kuitenkaan ole häpeä ja finaalin voittanut Ei Mitään Hajua Mäntylöistä ansaitsi yhdessä illan ahkerasti tuomaroineen Voi Pytty-duon kanssa aplodit ja onnittelut. Raikuvat aplodit sai myös tarjoilija poistaessaan reippaalla otteella ja asenteella tupakkamiehen savuttomasta ravintolatilasta. Kiitokset myös joukkueemme vierailevalle tähdelle innokkaasta osallistumisesta. Itse tulen viettämään päivät ennen seuraavaa musavisaa harjoittaen itsekritiikkiä sekä tehden zeniä kehittäviä harjoituksia saadakseni liian suureksi leventyneen suuni pienemmäksi, hillitymmäksi ja hallitummaksi.

конец

60!

Charles Philip Arthur George Mountbatten-Windsor, s.14.11.1948.
Poikakuoro onnittelee Walesin prinssiä ja koko brittiläistä kansainyhteisöä!

”Saamarin rapparit!”

Hankin männä viikolla levyn, josta tuli viides omistamani rap-levy. levy oli Fat Boys 7” ja todella tiukkaa settiä (vaikkei kuitenkaan tuo linkin takana oleva styge).

Ne muut omistamani rapparilevyt ovat:
Kurtis Blow 7”
Grandmaster Flash & the Furious Five-lp
Public Enemy 12”
Mel Brooks 7”

Nyt mä oon niin in da hood!

P.S. Tämän rap-levyn haluaisin. Aikoinaan kun sitä sai kaupasta, ajatus oli niin pelottava, että levy jäi sinne...

John "Mitch" Mitchell 9.7.1947 - 12.11.2008

Experience on taivaallinen orkesteri.

Ja samaan aikaan toisaalla...

The Best Music Video Ever Made

Tässä tälle illalle voimavideo, aika huikea. Mulla duunia, skippaan.
Mutta ehkäpä siintä on hyötyä perässähiihtäville joukkueille jos operoimme tänään vaajalla kentällisellä :)

Loudness!!!

Loudness ja tuplana kiitos:

Crazy Nights

Like Hell

Lamaklassikko

"Työttömät kaverukset perustavat siivousfirman."

Tapio Piiraisen klassikkoraina Siivoton juttu (1997):
YouTube ja Elävä arkisto.

Uusi musavisablogi

Keskiviikon dumarikaksikko on perustanut joukkueelleen oman blogin: Avohylly.

Muutkin saisivat osallistua musavisablogien elvytystalkoihin.

Kirja

Tosiasia: kun käsissä on tarpeeksi hyvä kirja, mikään ei voi tulla väliin.

Köyhän stereot

Tuli vain sellainen mieleen, että monellako oli edes nuorempana (stereo)mankka sängynpäädyssä pään puolella?

Köyhän nuoren subbari on varmaan vielä harvinaisempi. Siis putkiradio sängyn alla. Koettu on.

Värikäs ilta

Muistelen menneitä eli tupakanhajuisia, jo lähes ruskeaksi murtuneita vastauspapereita. Vasta raporttia kirjoittaessa sitä usein ymmärsi, kuinka savuisen kosteassa ympäristössä oli iltansa viettänyt. Aamuiset paperit ovat tyystin toista maata. Edelleen kuin riisistä vedettyjä, puhtaita ja valkoisia. Ainoastaan painomustat kysymykset sinisine vastauksineen värittävät niiden sileää ja kaunista pintaa. Poikkeuksen tekee papereista neljäs, josta löytyy harmaan eri sävyjä. Kaihoisasti muistelen myös eilistä iltaa, jonka teemana oli väri. Annetaan raportin kertoa.

Ensimmäinen kierros: "Värikästä"
Pisteet: 7- / 12
Sijoitus: 1

Läpsy: Kreivitär Satu tunnisti salamana Purple Hazen. Onnittelut!
Belle & Sebastian kuulosti etäisesti tutulta, mutta emme keksineet Bay City Rollersia huonompaa vaihtoehtoa, joten ainoa piste tuli laulun väreistä, joita tuli tunnistaa. Seuraavaksi saimme kuultavaksemme huonoimman cover-esityksen koko maailmankaikkeudessa. Väitimme silkkaa pahuuttamme Jukka Ormaa W.C. Yrjänäksi. Aulikki Oksasen osasimme, samoin laulun nimen. Niin liikkuu pehmeä kätesi kuin vene varhain aamuisella joella on runoutemme lähes yksinäistä aatelia. James Brown oli meille peruskauraa. Syntymävuodenkin muistimme ovelasti siitä, että samana vuonna syntyivät myös Joan Collins ja Japanin keisari Akhito. Ainoastaan biisin nimi meni pieleen. Nummisen Pieni ruskea (ja sympaattinen!) ruutu jäi myös nimeämättä, mutta toki nyt jänis (Hare Khrisna, lat.) tiedettiin. Baarien mies on meillä kaikilla hyllyssä, Raamatun ja jallupullon välissä.

Toinen kierros: "Mustavalkoista"
Pisteet: 6 / 16
Sijoitus ensimmäisen ja toisen kierroksen jälkeen: 3

Läpsy: Jaffe nappasi oluen tunnistamalla Noitalinna Huraa! -yhtyeen. Onnittelut! Kierroksella oli mukana puuhapaperi, jossa oli neljä tuttua levynkantta. Tehtävänä oli kertoa viivalla osoitetun yksityiskohdan värin. Otaksuimme tehtävän olevan helppo, mutta niin se värimuisti temppuili jälleen. Puuhapaperista saimme kaavittua ainoastaan puolitoista pistettä. Dj Polly Jeania emme kumma kyllä tienneet, veikkasimme huterasti Tori Amosta, usein musavisassa kysyttyä pianistilaulajaa. White Stripesin perustamisvuosi 1997 ohitettiin vuodella, mutta värit olivat tällä kertaa hyvin muistissa. Oliko se White Blood Cells, mikä myös oli unohduksissa? Intiaanipäällikkömme Geronimon ydinosaamisalueella liikuttiin pelleilyn ja opettamisen merkeissä, ja beibehän se on, joka mustaan pukeutuu - ja jälleen oli Bändi hukassa (Wsoy, 1994). Ville Leinonen ehkä asuu Tampereella, mutta Savonlinnasta hän on kotoisin. Yhtye oli tietenkin Valumo. Toinen kierros pudotti meidät kärkipaikalta, mutta pääsimme kuitenkin finaaliin. Yllätykseksi hangover-joukkueemme Elizabeth Bathory jäi niukasti loppukahinoiden ulkopuolelle, mutta päätti kuitenkin sisukkaasti osallistua varjofinaaliin.

Finaali: "Punaisen sävyjä"
Pisteet: 7,5 / 12
Sijoitus: 1

Läpsy: Illan viimeinen kaljamegabonustäysinrinnoin meni kreivittärien omalle rattopojalle Johnny Winterille. Onnittelut! Ymmärsimme kyllä jotenkuten, että laulaja ja sanoittaja on Hector. Koska bändiä kuitenkin kysyttiin, päädyimme hivenen vastahakoisesti Kasevaan. Vastaushan oli Punainen lanka, ja biisi Simpson & Sampson -cover Taistelija (Boxer). Blonde Redhead soi tilassa mahtavan tunnistettavasti, tosin biisin nimeä emme tienneet. Albumeista muistimme yhden, ja kansallisuusväreistä unohdimme ainoastaan vihreän. On aina huojentavaa, kun finaalikierroksella kuullaan tuttua musiikkia. Hannu Nurmion tiesivät taatusti kaikki Punaisen planeetan - meille tuttu - ollessa kenties liian kaukana kiertoradallaan. Karvainen sielu ei ole niin hyvä nimi runokirjalle kuin Kootut selitykset. Arvatkaa, kumpi oli oikea vastaus? Illan viimeinen kysymys koski Pinkin taistolaishenkistä rallatusta Stupid Girls, jonka räävitön video taisi närkästyttää seksuaalisesti vilkkaita porvaristyttöjä. Pisteitä ropisi muuten mukavasti, mutta Stupidity olikin I'm Not Dead.

Voitto tuli jälleen pienimmällä mahdollisella erolla toiseksi tulleeseen Perintöveroon. Kolmanneksi, pisteen päähän kipusi Toistaiseksi. Mainittakoon lopuksi, että kreivittärien varjofinaalitulos oli 8-. Mikäli olisivat rutistaneet pisteen pari kahdella ensimmäisellä kierroksella, olisivat voittaneet koko visan. Musavisa on julmaa ja ratsuväki raakaa.

Kiitos viehkoille ja taitaville tuomareille monipuolisen värikkäästä viikkovisasta!

007

Joku irvaili muutama kuukausi sitten, että Viinitalon Emmi se tunnarin kuitenkin tekee, että kaikki olisi vain huijausta. Säällisissä olosuhteissa olisikin takuuvarmasti syntynyt häikäisevää jälkeä, lahjakkuutta Amylla löytyy muillekin jaettavaksi. Mutta ovatpa Jack White ja Alicia Keys - varsin epätodennäköinen parisko muuten - onnistuneet loistavasti! Kummankaan fäni (copyright J. Tamminen) en ole, mutta tässä näkemyksellisesti sovitetussa biisissä molemmat kuulostavat aivan hemmetin hyviltä. Ja nyt puhutaan siis pelkästä tunnarista Another Way To Die, josta mielipiteitä piisaa varmasti jokaiseen koloon. Itse elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta ettei vaan ihmiskunnalle olisi jälleen tarjottuna tuleva klassikko, jonka kaikki osat ovat ainakin teoreettisilta lähtökohdiltaan oikeilla kohdillaan.

Quantum of Solace on jo pelkkänä nimenä jotenkin ylivoimainen; yksin Q-kirjaimessa on kulttuurihistoriallisessa Bond-kontekstissa käsittämätöntä glamouria. Entäpä Olga Kurylenko ... huh huh! Odotukset ovat tosi korkealla. Don't let me down, Mr. Bond, James Bond.

Yma Sumac 10.9.1922 - 1.11.2008

Musavisastakin tuttu Yma Sumac menehtyi toissapäivänä. Hänen muistokseen: Tumpa.

Tutustuin hänen musiikkiinsa nähtyäni Coen-veljesten jännittävän rikostutkielman, Big Lebowskin (1998). Muistaakseni Sumacin ääntä kuultiin Jackie Treehornin rantabileissä.

Widget

Päivän lungistelufiilistelyt

Otan tämän päivän erittäin lungisti diggaillen reggaeta ja notkuen sen tahdissa.

Halloweenia.

Their Satanic Majesties Request

Post Sabbath:

1.) Can't Let You Go
2.) Street Of Dreams

Terveisiä!

Makuasia

Ei olisi pistänyt ostaa afrikkalaista punaviiniä.

Mustajalat

Seremonia, jolla Loitsupiippu siirrettiin Yksinäiseltä Päälliköltä Mu-Koi-sa-polle, alkoi samalla hetkellä, kun aurinko nousi tasangon ylle. Sen kirkkaat säteet osuivat avoimesta oviaukosta telttaan ja pappeihin, jotka lauloivat Seitsemän Ukkosen laulua, löivät noitarumpuihinsa ja polttivat suitsukkeena makean männyn lastuja. Kun Ukkoslaulut oli laulettu, Yksinäinen Päällikkö kohotti loitsupiipun sen luovuttajana ja lauloi:

Kuljen nyt ympäriinsä.

Etkoplasmaa

Silläkin uhalla, että saan muiden poikakuorolaisten kirouksen päälleni ja bullan kurkkuuni, kirjoitan jälleen Black Sabbathista. Yritin kuunnella Monkia, sommittelin lautaselle Eppu Normaalia, silmäilin vähäistä funk-kokoelmaani, muistelin Mozartin pianosonaattia KV 280 (F-duuri, viimeinen osa presto). Pistin lopulta jälleen Sabbathia ja päätin antautua. Kuten Aristoteles sanoi: Platon on minulle rakas, mutta Black Sabbath vielä rakkaampi.

Top-5

1.) Perjantai
2.) Lauantai
3.) Sunnuntai
4.) Black Sabbath: Supertzar (Sabotage)
5.) Johnny Cashin vankilalevyt 1968 ja 1969

Monet tietysti inhoavat kantria, mutta (väittävät) pitävänsä Johnny Cashista. Luultavasti syy on banaalin pinnallinen; mustiin puketuva narkkari on tarpeeksi rok, ja hänen musiikkinsa kuullaan tämän rankan imagon suodattamana. American Recordings -sarja sitten summasi tämän kaiken. Kuinkhan moni huomasi, että viimeiset levyt sisältävät myös hienoa musiikkia? Pitäisikin joskus syventyä enemmän hänen isänmaallisiin teemalevyihin (junat, länkkärit, inkkarit, hobot) ja tietenkin hengelliseen tuotantoon, joita hän itse arvosti suurimmiksi saavutuksikseen. Vankilalevyissä on joka tapauksessa tunnelmaa, jota millään muulla levyllä ei ole. Monet eivät sitä paitsi tiedä, että sähkökitaraa levyillä nakuttaa itse Carl Perkins.

Peli

Tervehenkinen ja haastava peli pimenevien iltojen ratoksi. Kestää useammankin kierroksen.

Houlama mama, zast ö swiit dzänörana!!!!

Väännän skebasta kaularautaa ja vaihdan kielet. Säädään oktaanit kohilleen 12. nauhan kohdalta ja taustalla junttaa Monster Magnet, aika kuluu sukkelaan. 20:40 vetäisen popot jalkaan, rotsin niskaan, pipo ja tupakit messiin. Hyppään hyvän ystäväni Danko Jonesin selkään ja kiskaisen sarvista karjuen pakkasenpanemalle maailmalle; "jopas lähti, sano Annikki Tähti", huiskuttaen samalla vaimolleni joka vilauttaa reittään houkuttelevasti olohuoneen ikkunasta. Mietin, "persana, pitäiskö kääntyä takasin", oluen himo kuitenkin vie voiton 1 sekunnin kelaamisen jälkeen. Parkkeeraan Dankoni sovitun Musavisamestan eteen, "krööööhööö" Danko vinkaisee ja jää tziigailemaan upeita naisten pyöriä, joiden piukeat huippuunsa trimmatut tarakat saavat Dankoni aavistuksen keulimaan.

Siellä Karate-kid Jonde ja blues-skidso Markoolio viitoilevatkin, Mikko keltanokka nostaa hyväksyvästi liplakkiaan. Jostain edestäpäin helähtää häikäisevä hymy silmiini, jonka omistaja on tietenkin hehkeä Ingrid. Kaikki siis tonteilla, nappaamme heti juomat ja höpötämme jotain epäolennaista jota ei voi edes paskanjauhamiseksi kutsua. Savolaista syntyperää olevat KungFu-Faitterskat vetäisee heti tuplakierolla kierteellä jiujitsut kehiin ja Markoolio nappaa kaljaläpsyn itselleen niin hyvin kuin vain janoinen mies voi, vastauksena Mikko Alavähätalo. Pennitön Markoolio meinaa urinoida farmareihinsa, silkasta onnesta. Taputamme hänelle siintä hyvästä että päätyi kuitenkin käyttämään saniteettitiloja. Tunnelma tärähti siis laakista tappiin pöydässämme. Ekan kiepin musat olivat SugarHillGang, Lady Hawke, Bueeno Vista Solidar Club ja misubändi the Bangles. Pojoja lasahti 6ja puol, eli kaks ja puol pinnaa enempi kun seuraavalta perässähiihtäjältä ja kolmansina olivat Toistaiseksi/Ensku mäy mäy........ Tupakkitauko......

Lentopallomailat läsähtivät Jonzella nopeasti yhteen ja vastauksena Ian Andersson. Cola juoma tipahti pöytään kuin tilauksesta. Tokalle kiepille Savonpoejjat olivat viäntäneet puuhapaperin, basistit piti yhdistää oikeaan kokoonpanoon koska basistit ovat niin tyhmiä että eivät itse tiedä missä soittavat. Lastut lentää, sanoo puujalkavitsienveistelijä, jatkaen sujuvasti raportointiaan. Basistit meni kahta mokaa lukuunottamatta nappiin. Varsinainen kierros meni aikalailla skeidaa jutellessa ja vastauksetkin olivat öpaut sinnepäin, suunta oli oikea mut vähän liian hämärää niin ei nähty perille. Tokan kierroksen jälkeen oltiin saatu 13 ja puol pinnaa plakkariin ja paalupaikka, finaaliin mentiin mut niin meni 5 muutakin takana olevaa.

Piipahdimme spaddulla ja aloimme ideoimaan Lapin ensimmäisen (ellei jopa suomen tai euroopan) GayGanstaRäppärin lanseeraamista. Pikaisten pohdintojen jälkeen valitsimme Markoolion (onhan sillä jo vähän tota genreä hallussa, svedu ajoilta) pääartistin rooliin. Nimihän muuttuisi Margaylio muotoon. Saimme myös päähämme että ostamme Claes Anderssonilta, tuosta uudesta sekatavarakaupasta joka Rinteenkulmaan avattiin, niinsanotut dynamolaput, joilla loihdimme valoshown. Dynamolampun toiminta perustuu rivakkaan edestakaiseen ranneliikkeeseen, jonka seurauksena se lataa akut jonka jälkeen valoa tulee kun napista napsauttaa, kätevää. Ranneliikkeen koreografian suunnittelimme aikalailla miehistä onanointirituaalia imitoivaksi, show päättyy ejakuloivaan valoryöppyyn. Jep.

Janoinen Markoolio voitti lentopallomailojen yhteenläpsäytyskisassa itselleen oluen. No niin aasit tajusitteko, kaikki ylläripylläri/megaläpsy/whatever voitot tulivat meidän seurueeseen. Yhteishenkemme oli suuri, valtava ja kaikenlisäksi voimakas hajuinen.

Finnaali kiarrokseen ol Savvonmuanpoejjat laettaneet hyvvee mussoo. Teivit Pouvviee, Uavikkoo ja olhaa hyä sit laettaneet viäl Anssi Tikanmäjenkii sinne viimoseks. Puhuimme enenevässä määrin pelkkää skiedaa ja vastailtiin kun muistettiin. Mikko sanoi et "karjalaiset on kierompia kun savolaiset", meinasin hermostua, jannu ei tiedä mistä puhuu. Meinasin hermostua myös Markooliolle kun se kysyi vastauspaperia täyttäessäni, "onks toi varmaa tietoo", ajattelin "skitso, jätkä on ihan Kanada" , taputin häntä kuitenkin olalle kauniisti hymyillen ja sanoen "älä liikaa kelaa, ettet relaamatta delaa". Voitto, eli vode tuli kuitenkin, 4 ja puol pinnaa. Voi Pytty 3 ja Elisat 2 ja puol. Eka kisani tälle syssylle ja pikkasen petyin kun en Jasmiinin mukavia mimmejä nähnyt paikalla. Muutenkin tuntui olevan vähänpuoleisesti jengiä visailemassa. Mut voitto oli okeido ja keimo maistu. Mä tuun kaljoille keskiviikkosin jos vaan aikataulut sallii, iltaduunia paljon. Musan suhteen mä oon ensisijaisesti sähkökitaristi, sit musafani, sit miksaaja/äänittäjä, ihan viimesenä tulee nää jonglöörin hommat.

Kotimatkalla tapasimme pyörätielle jäätyneen oravan, Danko sivuutti asian olankohautuksella, lisäten poweria potkuun. Vaimoni nukkui kun saavuin kotiin. Yöllä näin unta jossa "Väännän skebasta kaularautaa ja.........

G-Man Jertsy Kotelo ja suosikkialbumit.

G-man Jertsy Kotelo (hänen menestyneempi sukulainen tunnetaan nimellä Jerry Cotton, toinen taas nimeltään Jerry Cannu) ja suosikkilevyt kautta-aikojen.

Ja sitten toisaalle, hieman mies asiaa.
Frank Drebin on miestenmies joka ei häkelly mistään mokasta, ihailtava pokka. Jos puoletkin FD:n pokasta omaisin olisin tyytyväinen, siis jos olisin agentti.

ps. tieto on valtaa, agentti hommissa.

Ennakkoraportti

Kuukausiliitteen Sielu ja ruumis -klassikko: Remu Aaltonen. Minusta tuntuu, että olen linkittänyt jutun aiemminkin. Onneksi en lähtenyt Grus grus - anniskelupaikkaan, sillä neljännen jälkeen en enää muistanut nimiä, lukuja, Donington Parkin sijaintia, enkä varsinkaan läsnäolijoiden työpaikkoja. Onneksi kaikki oli jo tuossa vaiheessa ohi, ja onneksi tuosta nolosta unohtelusta myös muistutettiin. Ryömin kolooni hyvissä ajoin häpeämään. Heräsin tietenkin humalassa.

Raakaa voimaa.

Voimakuvana olkoon jokunen kesä sitten Prahan visiitillä napattu kuva Strahov:n kirjastosta. Skene on tuttu myös From Hell leffasta, jota ainakin kaikki itseään kunnioittavat makeat sutturat diggaavat.

Voimaklassikko: Viisikko Musavisassa

Five go to the Musavisa again eli Viisikko Musavisassa on Eddie Bythonin kadonnut aikuisviihdeklassikko. Romaani kertoo viidestä seikkailunhaluisesta aikuisesta, jotka päättävät osallistua musavisaan aikomuksenaan voittaa tiedoillaan mystiset kreivittäret.

Eddie Bythonin kirjat onnistuivat kiehtomaan aikuisten ihmisten mielikuvitusta. Rakenteena niissä on usein mysteeri ja sen ratkaisu. Hänen kirjoissaan aikuiset ovat vapaita seikkailemaan ja tutkiskelemaan maailmaa ilman lasten sekaantumista. Samat päähenkilöt esiintyvät kymmenissä kirjoissa, mutta eivät koskaan vanhene eikä heidän murrosikänsä tunnu ikinä loppuvan. Tapahtuma- ja seikkailupaikkana on Rovaniemen idyllinen Chinatown ja päähenkilöt harrastavat toisinaan etkoja, juovat maukasta olutta ja siideriä sekä makeaa Puputupunaa. Henkilö- ja luonnonkuvaus on hyvin vähäsanaista, mutta kirjojen viaton ja lämmin ilmapiiri ja jännittävästi kuvatut seikkailut ovat lukijoille miellyttävää eskapismia.

Alkuviikon hitit ja missit

1. Läpimätä eväsomena.
2. Elokuva, jonka kelat eivät ehtineet ajoissa perille.
3. Halpa puolalainen schlageri ja yökerhojatsi(ks. kuva)
4. Pellen sinkun hintatarkistus
5. Omenapiirakka
-----
Eikä Led Zeppelin tai LyijyLompsa Robert Plantia kaipaa

Black Sabbath

G-molli, ei largo eikä lento, vaan tietysti grave. Klassinen kvinttiavaus puolinuotilla, toonika toistuu pahaenteisesti yksinään. Tätä seuraa nopea cis:lle rakentuva trilli. Pudotus perussävelestä vähennettyyn kvinttiin on vahvasti dissonoiva. Jo keskiajalla tätä diabolista tritonus-intervallia kutsuttiin paholaisen intervalliksi, tarkemmin paholaiseksi musiikissa, diabolus in musica. Tätä toistetaan ukkosen, kirkonkellojen, bassokitaran ja rumpujen säestyksellä ns. särösoundilla. On se vaan jumalattoman raskas kitarariffi. Nuotinnos Frederick Duhautpas.

Black Sabbath -kuuntelu jatkuu edelleen. Ajattelin hankkia seuraavaksi tarkasteltavaksi kokeellisen ja kenties juuri siksi paljon parjatun Technical Ecstasyn (1976). Siitä on vuosia, kun olen viimeksi sen kuullut, muistaakseni BS-asiantuntijan ja Suuren Ymmärtäjän eli TeHan kanssa sitä Tampereella kerran puolipeloissamme pyörittelimme. Aion lähteä varovaisesti mutta ennakkoluulottomasti liikkeelle. Laulujen nimet ovat kyllä jotenkin epäsabbathmaisia.

Zeppelin is falling down

Nyt se sitten tapahtuu. Jimmy Page lähtee rahastamaan Zeppeliinillä. Anteeksi ikärasismi.

Mad Men ke 29.10 klo 22:00 (Nelonen)

Everywhere I go, there's a mini skirt there
Everywhere I go, there's a mini skirt there
Tight skirts, tight skirts, everywhere
Oh yeah

- John Lee Hooker: Mini Skirts (1968)

Täs o ollu kaikenlaista

Tuollainen lause on kyllä huono excuse mutta levyn nimeän se yhtäkkiä onkin jotenkin hellyyttävä. Ja tarkemmin ajatellen, siis he...tti sitä on koko ajan kaikenlaista ja tärkeät asiat jää tekemättä. Mutta nyt minä kyllä kirjotan tämän raportin.

Joo oli jotenkin ajankohtaisen oloinen teema tämän viikon visassa. Jender-joukkue oli koonnut visan, ja samaan syssyyn he edustivat Musavisa-konferenssissa Rovaniemen Setaa, mistä myös rekvisiitan sateenkaariliput kertoivat. Illan aikana huomattiin, että Jender ei kisannut ollenkaan itse, vaan koko joukkue oli tuomarointitalkoissa mukana. Siitä heille moraaliset pisteet!

Poikakuorosta oli taas trio koolla: minä, Jonze ja Mikko. Ekalla kierroksella soivat nämä: K.D. Lang, David Bowie, Siiri Nordin ja Tegan and Sara. David Bowie –kysymys meni pojilla kuin vettä vaan. Kappaleen nimi oli Ashes to ashes, ja Bowie viittasi tässä Space Oddity –kappaleeseensa. Elokuvia, joissa artisti on esiintynyt, ovat kuulemma Merry Christmas Mr Lawrence ja Man Who fell To Earth. Siiri Nordin oli sitten enemmän minun heiniä. Siirin veli on Reino Nordin, joka on mukana mm. Reino and the Rhinos –bändissä. Viimeinen oli tämä Tegan and Sara. Joku tyttövaltainen bändi me siihen päätettiin laittaa ja lopulta kirjotettiin: T.A.T.U. Ei ollut tuttu bändi, mutta piireissä kai tunnetaan.

Toisella kierroksella paranneltiin vähän asemaamme, mutta eipä sekkään ollu helppo. Tiesittekö että maailmassa on ihmisiä, jotka puhuu äidinkielenään esperantoa. Käsittämätöntä. Punaiset messiaat -yhtyeen Lende osaa tätä kieltä niinkin paljon, että on levyttänyt jonkun biisin kielellä. Lende tunnetaan siis toisessa yhtyeessä nimellä Awa. Sitten soi Pet Shop Boysin What Have I Done To Deserve This. Paperiin piti piirtää Dusty Springfieldin silmämeikki. Piirrettiin ihan hyvä meikki, mutta tuomarit ei kelpuuttanu. En tiiä onko J tai M jo käyny Alakunnaksen grillillä kysymässä kriteereistä. Sinne kuulemma piti valitukset viedä, ja jos oikein osaa argumentoida asiansa tuomarille, niin saa ehkä hyvityksesksi irtokarkkia. Sitten kierroksella oli vielä pari euroviisuaiheista kyssää. Minä veikkasin Jari Sillanpäätä intron perusteella, mutta se olikin Israelin edustajan Dana Internationalin sävelmä. Ja viimeisenä oli Christal Snow, naantalilainen Miss Drag Queen. Naantalista tulee muuten Suomen tasapainoisimmat ja hyväntuulisimmat ihmiset, mutta eihän se ole ihme kun siellä paistaa aina aurinko. Ja jos tulee huono mieli, niin aina voi poiketa naapurissa muumimamman juttusilla. Jeps, tässä vaiheessa vielä oltiin toisena.

Finaali meni sitten sillä tavalla, että vieläkin varmaan yleisövessoissa ihmetellään ja juorutaan, että miten se Poikakuoro sillä tavalla. Mutta me keskitytään pidemmän tähtäimen saavutuksiin. Nopeat voitot tulee ja menee. Finaali meni siten, että Army of Loverssita ei tiedetty juur mitään merkittävää. Eva Dahlgrenin taustat oli sentään tutumpia. Ja kolmanteen kysymykseen Jonze laitteli oikeat vastaukset ennen kuin biisi edes soi. Sitä me muut vähän katottiin ekaksi kieroon, mutta oikein se ne veti. Kyse oli Freddie Mercurysta, hänen biisistä The Great Pretender, jonka alkuperätinen esittäjä on Platters. Viimeisenä soi ihana Chisu, jonka musiikkia voi kuulla monessa paikassa, elokuvissa Tyttö Sinä Olet Tähti ja Sooloilua, Antti Tuiskun levyillä ja Särkänniemen kummitusjunassa, vain muutamia mainitakseni.

Kolmas sija tuli että napsahti, ja niin on hyvä kuin käy. Elovenatytöt oli voittajajoukkue. Heidän pöydässä oli kyllä tunnelma korkealla, tuolit kaatuili ja ihmiset tärisi onnesta.

Koko päivän olen kuunnellut Black Sabbathia

Sabotage ja Sabbath Bloody Sabbath - mitä levyjä! Kenties diggailun ansiosta muistin tehdä varauksen Jeff Longin uudesta kirjasta Helvetin sydän (Deeper), joka on jatkoa loistavalle Helvetin piirille (Descent).

”Jeff Long on kirjoittanut kirjan joka on paitsi pelottava, myös uskomattoman älykäs. Jos olet lainkaan kiinnostunut mytologiasta, teologiasta, antropologiasta, lingvistiikasta, geologiasta, politiikasta, arvoituksista tai jännityksestä, sinun on luettava tämä kirja.” – Megan O'Laughlin, Bookpeople.net

Muistilista Top-2

Talviaika ja kunnallisvaalit