Väärä mielipide

Vuokrasin eilen kauhua. Olin nähnyt Kaunan dollariversion elokuvateatterissa aiemmin. Ihan kelpoa ja hyytävää horroria. Oli siis aika katsoa alkuperäinen Ju-on.

Vuokralevyn kannessa siteerattiin Sam Raimia, jonka mukaan kysymyksessä on The most frightening film I have ever seen. Odotukset olivat korkealla. Halusin pelätä.

Mutta suuri oli pettymys. Elokuva oli pitkästyttävä, sekava ja rytmiltään kelvoton. Kauhun tunnelmaa ei oltu rakennettu lainkaan maltilla. Pelottavaksi tarkoitetut kohtaukset olivat oudon lyhyitä ja jotenkin viitteellisiä. Tuomio: amerikkalainen versio on huomattavasti parempi. Ehkäpä ohjaaja Takashi Shimizu otti opiksensa ja petrasi elokuvaansa suurempia markkinoita varten.

Mielipiteeni on tietenkin epäortodoksisen. Alkuperäiset elokuvathan - varsinkin aasialaiset - ovat aina lähtökohtaisesti parempia kuin uusintaversiot, ja amerikkalaiset budjetit pakottavat tinkimään taiteellisuudesta.

Pelin henki 2005

Euroviisut ovat kovaa peliä. Tämän vuoden pelin henki ilmenee seuraavasta:

Greece - Helena Paparizou - "My Number One"
Russia - Natalia Podolskaya - "Nobody hurt no one"
Switzerland - Vanilla Ninja - "Cool Vibes"
Albania - Ledina Celo - "Neser shkoj"

jne.

Viitoittiko viime vuoden voittaja Ruslana tietä? Tai no, ainahan viisut ovat olleet…hmm…myös visuaalisuuden juhlaa. Suomihan voisi erottuakseen kokeilla pitkästä aikaa Veskua huilun kera. Se olisi kunnon karnevalisimia ja oiva viite maamme kunniakkaaseen viisu-historiaan.

[Esikatselut tänään TV2 klo 20.10]

Lehti minun makuuni

Luin Kalevan verkkosivuilta, että

Musiikkilehdet Rumba, Inferno ja Rytmi yhdistävät voimansa perustamalla yhteisen kustannusyhtiön.

Uutisen mukaan Rumban Mikko Aaltosesta tulee myös Rytmin päätoimittaja. Tuosta jo hieman huolestuin, kunnes luin seuraavaa:

Rytmi-lehdelle uusi yhtiö merkitsee syksyllä myös uutta linjausta. Lehden painopiste tulee olemaan klassisessa rockissa, bluesissa, soulissa ja rock'n'rollin historiassa.

Vaikuttaa minun lehdeltä. Setämeininkiä, eikä toivottavasti sanaakaan sigurrosseista. Täytynee kuitenkin jatkaa myös Rumban lukemista, ammatillisista ja kilpailullisista syistä.

Tivoliin

Sapattivuosi vierähtää illalla Tivolin lavalle. Sinne!

Kesämusavisa

Poikakuoro voisi ottaa vastuulleen ensimmäisen kesämusavisan järjestämisen. Ajattelin paikaksi Konttisen kesäteatteria. Mukaan voisi näin liittää pussikaljoittelua ja muuta urheilua.

Trilogian viimeinen osa

Voitimme musavisan kevätkauden finaalin ylivoimaisesti. Palkintopokaaliin kaiverretaan Poikakuoron nimi kolmannen kerran peräkkäin. Kiitos muille joukkueille! Ilman kunnon vastustusta voittaminen ei tunnu miltään.

Tänään

Poikakuoro toivoittaa onnea kaikille finaali-joukkueille. Break a leg!

Huomenna

Muutama asia.

Tommi ei osallistu huomenna kausifinaaliin. Menetyksemme on tietenkin suunnaton ja se tulee takuulla vähentämään mahdollisuuksiamme. Sijaisena toimii Olli the Toolbox, nuoren Pentti Saarikosken näköinen hurjapää.

Olen valmistellut kaksi puhetta. Jos voitamme, puheeni on myötätuntoinen ja empaattinen. Jos häviämme, puheeni on silti myötätuntoinen ja empaattinen. Jos voitamme, korostan puheessani kausifinaalin voittamisen autuutta. Jos häviämme, korostan runkosarjan voittamisen autuutta.

Mitään puheita en aio tietenkään pitää. Tilitän tänne. Huomenna olen kaikissa tapauksissa juhlatuulella, sillä onhan Poikakuoro helvetti soikoon kiistatta kaikkien aikojen paras musavisajoukkue.

Miten kävi vuosi sitten? Minulla on dokumentti:

Vaikka finaalivastustajamme oli joukkueista kenties kaikkein pelätyin, nujersimme heidät silti lähes ylimaallisella synenergialla. Jostain syvältä deklaratiivisen muistin syövereistä onnistuimme noin vain kuivertamaan käypää musiikkiaiheista nippeli- ja nappelitietoa vastauspaperin riveille. Eikä siinä kaikki, sillä kaiken lisäksi voitimme myös runkosarjan. Kiitokset kuuluu tietenkin koko joukkueelle. Jokaista tarvittiin, jokaisella oli tietoa. Syksyllä jatketaan.

Mitä muuta? Päivän levy on Paul Simonin Still crazy after all these years (1975). Siinä on sellainen laulu kuin 50 ways to leave your lover. Kertosäkeistö kuulostaa Stevie Wonderilta ja muista osista mieleen tulee Sting. On tainnut Gordon Sumner kipaletta muutamaan kertaan kuunnella.

Survivor

Mielenkiintoinen tuo All Stars Survivor. Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen olen pannut merkille, kuinka tällä kertaa johtajuutta varotaan; kukaan ei halua olla erityisen näkyvässä asemassa. Matalan profiilin pitäminen sen sijaan on selvästi monen osanottajan strategiana. En tiedä kuka voittaa, mutta suosikkini on tietenkin Richard Hatch, tuo ylipainoinen ja alati nakuna kuljaileva, ylimielisen laiska gay. Kaikkein värikkäimmät tyypit ovat koko sarjan suola. Mieleeni ovat Richin lisäksi jääneet ainakin Afrikka-episodin mahtaileva Frank Garrison, limanuljaskat Rob Mariano & Sean Rector (Marquesas) ja luisevat, ilkeät ja aivottomat Heidi & Jenna (Amazon) sekä tietenkin kaikkien aikojen kelmi Jon Dalton (Pearl Island). Kaikkien aikojen lempparini on kuitenkin (täysin toisenlaisessa merkityksessä) Colleen Haskell, american sweet heart, jonka silmät saivat minut ylipäätään seuraamaan koko hemmetin ohjelmaa.

Ässä ilmassa

Kas! Discovery Channel näkyy esittävän sarjaa Flying Heavy Metal, jossa ilmojen ässä Bruce Dickinson lentää erilaisilla lentokoneilla ja kertoilee ilmailun maailmasta. Tänään esitetyssä jaksossa putkuteltiin mm. vanhalla kaksitasolla, kokeiltiin nousuja ja laskuja Boeing 747:lla ja muisteltiin museoon rullannutta Concordea. Ensi viikolla Bruce pääseekin sitten ainakin modernin Airbusin puikkoihin.

20 vuotta myöhemmin

Peruskouluikäisenä ja raahelaisena olin tietenkin luonteeltani kateellinen. Vuonna 1985 kateuden pistoja aiheutti kaverini Lauri kahdesta painavasta syystä: ensimmäinen oli Heaven and Hell (1980) ja toinen Mob Rules (1981). Molemmat levyt kuuluivat Laurin kokoelmaan.

Ilouutinen: Kaksikymmentä vuotta davemustaine-henkistä piinaa on ohi, sillä omistan nyt vihdoin kummatkin Sabbath-klassikot 180 gramman näköisvinyylipainoksina. Tampereella vertasimme Tehan kanssa ensiksi mainitun sointia ohuempaan prässäykseen. Soinnin kirkkaudessa ei ollut huomattavaa eroa, mutta alakerta jytisi ja kunnolla.

Olisi muuten hienoa, jos voittaisimme kausifinaalin Ronnie James Dio-aikakauden Black Sabbath-tietoudella.

Laura Mars

Istuessamme Telakalla kaikkein valoisimmalla paikalla, vaihdoimme innokkaasti kuulumisia. Juttelimme myös elokuvista. Kerroin juuri ostaneeni Hämeenpuiston pohjoispäässä sijaitsevasta antikvariaatista mielenkiintoisen soundtrackin. Sain kuulla hauskan tarinan, kuinka olit nähnyt elokuvan Amerikassa vuonna 1978, aivan liian pienenä. Faye Dunawayn silmät eivät olleet jättäneet meitä kumpaakaan rauhaan. Nauroimme sille.

Kevätkauden viimeinen vakiovisa

Kisasimme ilman joukkueen virkavuosikkaimpia jäseniä eli kapteenia ja ylimatruusi-Pekkaa. Otimme korvikkeiksi suulaan mainosmiehen ja Ässien SatuSHn.

Kisa sujui reippain mielin. Voitimme ensimmäisen kierroksen. Toisella kierroksella Roots sai meidät kiinni, mutta tasapisteissä päästiin finaaliin. Itse pidin erityisesti levynkansikysymyksistä. Petri Nygård-kysymyksen neljänkymmenenseitsemän bändinnimen kohtaa onkin jo kommentoitu donkeykongalassa. Megapommipläjäykset menivät toisille.

Finaali oli sitten vähän eri linjaa, eli tajuttoman hankala. Saimme pisteitä 5-, eli alle pojon per kysymys. Voiton kerännyt Roots sai finaalikierroksesta muistaakseni kokonaista kuusi pistettä. Jostain syystä tappiomieliala ei päässyt iskemään koko visassa, ja taputimme lopuksi innokkaasti paremmalle joukkueelle, ja saatiinhan tästäkin kisasta kaksi pojoa kotiin, eli mitenkään penkin alle ei menty.

Muualla SatuSH kirjoittaa miltä tuntuu visata Poikakuoron matkassa. Henki oli poikkeuksellisen hyvä tällä kertaa, eli oli ilo edustaa. Tästä voi nyt sitten spekuloida kausifinaalia odottaessa, onko kuntohuippumme nyt oikein vai väärin ajoitettu.

Lisää...

Salamana levylautaselle laskeutui:

Sahara Hotnights, Donnas, Sounds ja Sheryl Crow.

Kiitos yllytyksestä, vieraani.

Casting

Jos elokuvataan Joan Jett, rooliin ehdottomasti Katherine Moenning. Yes yes yes!

Top-5

Woody Allen:

1.) Husbands and wives
2.) Hannah and her sisters
3.) Deconstructing Harry
4.) Annie Hall
5.) Manhattan

Purjehdusseuran esimiehet

Eilisen Rovala-bändikatselmuksen (seitsemän kokoonpanoa!) eräs kohokohta oli vanha suosikkini Brick House. Kun heräsin aamulla virkeänä ilman krapulaa - ylistäkää Herraa - kaivoin Commodores-kokoelmani esiin. Lionel Richien "johtama" yhtye levytti vuosina 1974-1979 kahdeksan discofunkin klassikkoalbumia. Squeeze the Fruit!

Menovinkki

Tänään kannattaa mennä Tivoliin, siellä on mm. pupuliimalaisia soittamassa pikkuisen niin kuin silleen piukeaa disco-musaa.

Do you remember the 21st night of september? Love was changing the minds of pretendersWhile chasing the clouds away...

Kun lapsettaa

Jackie + Kelso = Jackie Kelso

Roots omassa luokassaan

Rootsit, nuo viileät kundit, voittivat ylivoimaisesti viikkofinaalin. Poikakuoron toinen sija ei kuitenkaan ollut joukkueelle mikään varsinainen pettymys. Erityisesti Pekka oli skarppina ja pelasti meille tukun pisteitä finaalissa. Itse visa oli ok, tosin lähdekritiikissä olisi jälleen ollut parantamisen varaa.

A) Rakkauden haudalla on Suomen Äänitearkiston mukaan ensimmäisenä levyttänyt Sakari Kuomanen jo vuonna 1984.

B) Tapio Rautavaara näytteli Pekka Puupää elokuvassa (1953). Joukkueemme juniori tämän tiesi, tuomarit eivät. Ei pisteitä.

No, onneksi tämä ei ole niin vakavaa. Leppoisasta ajanvietteestähän tässä on kysymys. R & S oli iloinen tuomarivaljakko, jonka mesuamista oli hauska seurata. Viihtyisä ilta.

Basistivitsi

Eläintarhan gorillanaaras oli ollut jo pitkään kiukkuinen. Hoitajat arvelivat että kyse oli silkasta munan puutteesta eli että naaras tarvitsisi vain kunnon panoa. Mutta mistä apu? Lähimmät gorillaurokset olivat Göteborgissa asti. Silloin joku hoitajattarista esitti, että kysytään erästä hänen tuntemaansa suurimunaista basistia hoitamaan hommaa. Hänen tietääkseen basistia vaivasi sitäpaitsi krooninen rahapula, mikä tekisi houkuttelusta helpompaa. Eläintarhan johto katsoi, että jos gorilla tulee 100:lla eurolla vähänkin helpommin käsiteltäväksi, niin keino oli kokeilemisen arvoinen. Basistille soitettiin ja häntä pyydettiin tulemaan eläintarhaan. Gorillahäkin luona hänelle tehtiin selvä tarjous: 100 euroa oikein kunnon panosta. Basisti katseli gorillaa pitkään. Sanoi lopulta suostuvansa. Kolme ehtoa hänellä kuitenkin oli: 1.Katselijoita ei saanut olla 2. Hän saisi käyttää kondomia 3. Hän voisi maksaa kahdessa erässä.

Lähde (e-mail)

Kiikun kaakun

Saattaa olla, että joukkueemme on jälleen alimiehitetty illalla. Varmaa se ei vielä ole. Mutta sataprosenttisen varmaa on se, että Poikakuoron missiona on voittaa molemmat jäljellä olevat viikkovisat. Ei siksi, että tarvitsisimme kipeästi pisteitä, vaan

a) jotta jännitys säilyisi viimeiseen visaan, kun kakkoset saavat kaksi ja loput yhden pisteen.
b) jotta saisimme lisää ilmaista olutta aiemmin saadun kolmenkymmenen tuopin jatkoksi.

Saapa nähdä, sortuvatko Susanna ja Reetta vedätykseen. Tuskin kuitenkaan. DK saalistaa tänään yhden pisteen, kuten myös Roots ja Noone. Ässät tulevat toiseksi, mikäli Mr. Ace suvaitsee lopultakin tulla uudellelleen visailemaan. Jos ei, niin silloin kaksi pistettä nappaa Huskvarnan Ompelukerho.

Denzel on bad

Taidanpa mainita täälläkin, että toosasta tulee tänään klo 21:15 Antoine Fuquan ohjaama Oscar-palkittu modernia poliisipedagogiikkaa tutkiskeleva Training Day. Kerrankin Mr. W. näyttelee pahista moraalisaarnaajien sijaan - kelpo rooleja nekin, mutta vaihtelun virkeys toi heti palkinnon. Kuulin muuten jostain, että myös Washington ja Spike Lee ovat jälleen kuvaamassa yhdessä. En jaksa kuitenkaan googlata. Odottelen rauhassa.

Quadrophenia

Muutaman kuukauden tauon jälkeen oli aika katsoa jälleen Quadrophenia. Tällä kertaa tieteellisistä syistä, sillä vieraani väsää tutkielmaa ilmailusta mod-kulttuuriin pesiytyneestä ja Keith Moonin tunnetuksi tekemästä tunnuksesta. Itse elokuvassa sitä ei kuitenkaan näkynyt. DVD:n kansikotelosta sitä ei voi olla huomaamatta.

Quadrophenia teki minuun lapsena suuren vaikutuksen. Ihailin elokuvan kapinallista päähenkilöä James Jimmy Michael Cooperia (Phil Daniels), enkä tunnistanut lainkaan hahmoa riivaavaa puperteettista identiteettikriisiä. Pidän elokuvasta edelleen; se on kauniisti kuvattu, nuoret näyttelijät tekevät työnsä sydämellä ja The Whon musiikki on tietenkin aivan mahtavaa. Suosikkikohtaukseni on kuvattu meren äärellä. Brightonin viileät merenrannat ja Beachy Headin fossiiliset rantakalliot tuovat elokuvaan tarvittavan jyhkeää vertauskuvallisuutta.

1990-luku

Tänään olen kuunnellut muutamia sellaisia levyjä, joita hankin kokoelmaani kymmenen vuotta sitten. Tuli outo olo. Sellainen, että tässä on aikaakin jonkin verran päässyt kulumaan. Osaa levyistä en ollut käyttänyt soittimessa vuosikausiin. Esimerkkejä:

Annie Lennox: Medusa (1995)
Robbie Robertson: Music for the native americans (1994)
John Hiatt: Walk on (1995)

Hassua, että pidän levyjä edelleen jotenkin uusina, koska ostin ne tuoreeltaan niiden ilmestyessä levykauppojen hyllyille. Ensimmäinen ostamani cd-levy on tämä. Kuuntelin sitä jo vuonna 1989, mutta itselleni hankin sen vasta 1993 kun sain vihdoin cd-soittimen. Koska jutusteluni on niin kiinnostavaa, kerron vielä yhden asian ennen kuin menen puhdistamaan tekohampaitani ja silittämään pyjamaani iltaa varten: minä kuuntelen juuri nyt David Bowien Tonight-levyä, ensimmäistä Bowie-äänitettäni (kasettina, seuraava oli Diamond Dogs vinyylinä - ja vuosi taisi olla 1984). Ei, mutta nyt minun täytyy jo rientää.

Gaala, finaali ja teatteri

Palasin juuri erikoisesta gaalasta ehtiäkseni pakkomielteeni pariin. Gaalassa jaettiin palkintoja ja kunniamainintoja. Erikoinen siksi, koska paikalla oli myös musavisailijoita: yleisön joukossa, lipunmyyjänä, tuomaristossa, palkittuina kilpailijoina, epäonnisena tekniikkavastaavana - jopa serbialaista mustalaismusiikkia ohjelmanumerona laulanut Jaakko on musavisalainen; hän kuului Poikakuoroa edeltäneeseen legendaariseen Skoptilaiset-joukkueeseen ja on usein toiminut tuomarina.

Jouduin lähtemään kesken kaiken pois, koska:

Minä, televisioni herra ja isäntä, katson tänään klo 21:00 alkaen Survivor-ohjelman finaalijaksot. Niistä saan johdatusta kolmeen viimeiseen musavisa-koitokseen. Teatteriin en aio mennä, koska olen heikkokuuloinen, enkä saa koskaan selvää mitä lavalla sanotaan. En, vaikka siellä kuinka karjuisi Tiina Lymi. Sitäpaitsi Karhu-baarissa on tiistaisin taatusti enemmän draamaa tarjolla kuin leipääntyneen laitosteatterin näyttämöllä.

Senkin julkku

Verkkohesarista löytyy peli, jossa pitää tunnistaa julkisuuden henkilöitä.
Tulos: Olet tasoltasi ummikko (en tunnistanut jotain aerobic-tähteä).

R.I.P.

Tällä paikalla oli idea, joka ei olisi onnistunut.

Laulu

Roots-Antin vihje oli hyvä, ellei jopa merkittävä. Josh Rousea kannattaa kuunnella. Albumilta 1972 löytyy eräs hienoimmista 2000-luvulla levytetyistä lauluista: James.

--------

Mietin pitkään, mutta en keksi laulusta muuta sanottavaa kuin: kuunnelkaa.

Kirjallisuutta

Rock-henkistä menoa ja meininkiä:

Voiko yhtä maailman kuuluisimmista levymerkeistä johtaa vodkan ja huumeiden suurkuluttaja, joka aloittaa aamunsa karjumalla krapulantuskaa asuntonsa parvekkeelta, hajottaa raivonpuuskassa vaimonsa sängyn ja jatkaa päiväänsä vetämällä parturintuolissa sieraimet täyteen kokaiinia?

Kysymyksessä on CBS-moguli Walter Yetnikoffin räväkät muistelmat.

Hyvä olo

Synnytimme hirviön. Ajattelimme, että itsesääli olisi hauska juttu, mutta nyt se alkaa levitä muihinkin joukkueisiin. Onneksi löytyi kokoelma motivoivia kuvia.

Tuntuuko pahalta? Nämä kuvat tuovat lohdun: 1, 2, 3, 4.

Rootsilaisten vakiomielipide tuomareista.

Ja sitten vielä silmänruokaa naisillekin. Näkemiin, kiitos ja anteeksi. Sitten löytyi vielä minullekin ikioma.

Rovalan puput

Voittotuopit kannettiin Poikakuoron pöytään muutaman viikon tauon jälkeen. Alright!

Kieltämättä pop & jazz-linjan pupupoikien sisällöllinen painopiste oli tanakasti heidän omassa musiikkimaussaan. Se teki visasta hivenen yksipuolisen, kuten SatuäSHä analyysissään totesi - ja Jaska omassaan. Totuuden nimessä on kuitenkin myös muistettava, että Karhu-baarissa kuultiin eilen englanninkielisen rockin lisäksi bluesia, jazzia, poppia, heavya ja jotain ihmepulputusta. Sitä paitsi tuomarit onnistuivat tekemään visasta erittäin tiukan, niin pienet olivat piste-erot kolmen kärkijoukkueen välillä. Tätä kirjoittaessa uunot ja rootsit eivät ole kommenoineet eillistä visaa lainkaan. Visaväsymystä?

Hyvää huomenta!

Olipa leppoista kävellä töihin aamulla auringonpaisteessa; linnut lauloivat ja vastaantulijat näyttivät hauskoilta ja hyväntuulisilta. Jopa liikenne vaikutti levolliselta. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä. Jostain kaukaa olin kuulevinani kiurujen ja uuttukyyhkyjen kevätkujerrusta.

Loppukiri

Illalla on koko joukkue mukana. Koska olemme jättäneet taaksemme nillittämisen, haemme nyt tiukasti uutta ilmettä. Vaikeuksia voi silti tulla, sillä emme voittaneet viimeksikään pupuliimojen tuomaroidessa. Jos oikein muistan, silloin joukkueestamme puuttui Pekka, pupuliimamusiikin ekspertti. Itse otan tärpiksi tällä kertaa brasilialaisen naislaulajien musiikin. Tälläkin hetkellä kuuntelen Jussara Silveiraa. Hänen äänensä pehmeä keinunta tuo mieleeni viettelevän parfyymin. Se saa miehen sekaisin.

Töks

Edellisen postauksen linkit toimivat epävarmasti. Korvikkeena maantietotikkakisa. Minä sain tulokseksi 1700 km, melkolailla miinusta tuli kun mielisairauskohtauksessa sekoitin Kiovan ja Minskin keskenään. Nyt hävettää, mutta kuuluukin hävettää.

Poikakuoron epäseksikkyys

Voi olla korjattavissa, tilataan netistä stailit kamppeet. Aika menevä kuva, vai mitä? Neanderthalilaiset elivät näköjään vielä 70-luvulla. Toisaalta keväisen värikäs tyyli näyttäisi houkuttelevan myös tyttöjä, kuten menestys yleensäkin.

Tukka hyvin, kello näkyviin ja baanalle!

Tyttökuvia

Siis kokoelma niitä eikä tällä kertaa mitään anorektikkoja. Ja onhan siellä silmänruokaa naisillekin. Sopii printattavaksi jääkaapin oveen. Jos alkoi kiinnostaa, selaa myös kontakti-ilmoitukset.

Vähän maistiaisia.

Muuten kuin supersize-osastolta: sivulla Finnsleaze esitellään suomalaisia miestenlehtien kansia menneiltä vuosikymmeniltä. Tiesittekö, että 70-luvulla todellakin ilmestyi lehti nimeltä Nyrkkiposti?

Finnsleazen löytymäblogi on Phinnweb, jota pitää tamperelaisen sähkömusiikkialakulttuurin suuri nimi. Huomaa blogin aistikas ulkoasu eli leiska.

Tsägä

Noonen Juhalla on käynyt muuttopuuhissa hyvä tuuri. Itselleni on kerran käynyt lähes samalla tavalla. Varusmiesaikanani soittokunnassa (1994) silloinen musiikkikapteeni päätti yllättäen lahjoittaa minulle nipun vanhoja Love Records -vinyylejä. Kelpasivat. Kannatti opetella ampumaan saksofonilla.

Val-casting

Minulla raukalla ei ollut mahdollisuutta mennä kuuntelemaan Jukkaa, siispä käytän loppuillan mietiskelyyn. Koska olen jo toisaalla mietiskellyt Val Kilmerin urotöitä, voin keksiä niitä täällä lisää. Siispä ehdotan Kilmeriä seuraaviin rooleihin:

a) Robert E. Lee
b) Captain America
c) Dolly Parton
d) George W. Bush
e) Abe

Jos Abe ei suostu, niin sitten Johnny Cash.

On Line

Making Movies voitti aamupalamusan valinnassa, mutta erään keskustelun siivittämänä kuuntelen aamupäivän siivousmusana Kinks-yhtyettä. Kiinnostavaa, eikö totta?

Olen nähtävästi täysin riippuvainen tästä blogista. Eräs harrastukseni onkin erilaiset pakkomielteet. En paljasta kuitenkaan niistä tämän enempää, sillä eräät seuraavat kirjoitteluani. Yritän vääntää kontribuutiotani toiseen suntaan ja kirjoittaa enemmän musavisailuun liittyviä asioita.

Musavisa-tuomaroinnissa ollaan selvästi siinä pisteessä, että hyviä ja tuoreita kysymyksiä on enää vaikea keksiä. Kaikkien kannattaa siis pohtia jo seuraavaa kautta, miten musavisaa voitaisiin edelleen kehittää. Ehkäpä puuhapapereissa on tulevaisuus. Viisi biisiä kullekin kierrokselle ja muutamia hauskoja, helpohkoja (mutta kierros kierrokselta vaikenevia) lisätehtäviä on takuulla ihan toimiva konsepti. Ensimmäisen kierroksen kannattaa mielestäni tehdä aina tosi helpoksi, jotta joukkueiden kilpailumotivaatio ja Sinikan oluenmyyynti pysyvät korkealla. Vaikka tuomari tekisi kuinka helppoja kysymyksiä tahansa, aina saadaan joukkueille eri pisteet, jyvät erottuvat akanoista ja kilpailu huippujoukkueiden kesken jatkuu tasaisena.

Höpinää

Pölynmakuista asiaa. Ei mitään Musavisaan liittyvää, joten voitte lopettaa lukemisen tähän.

Vähän arkailen kuitenkin kysyn, saako Dire Straits -yhtyeestä tykätä? Tänään raskaan työpäivän (ei naureta siellä!) viritin levysoittimeeni wanhan suosikkilevyni (1979) ja nukahdin Jörn Donner - tyyppisille päiväunille. Siinä unten mailla tunsin syyllisyyttä kahdella tasolla: a) kuuntelemalla otsahikipantamusaa b) laiskottelemalla sohvalla kuin mursu.

Hetken pohdittuani olin samaa mieltä itseni kanssa ja päädyin seuraavaan: a) Dire Straits oli ennen Love Over Goldia (1982) hyvä ja kiinnostava yhtye, b) jos Jörkka nukkuu, minäkin nukun; päiväunet ovat ruokatunnin ohella arkisen työpäivän kohokohta.

Nyt menen katsomaan alkuillasta huonosta syystä keskeytyneen klassikkodokumentin loppuun. Huomenna aloitan aamuni joko tällä tai tuolla. Lisäksi menen uimaan ja syömään sekä soittelemaan. On vapaapäivä.

Euroviisut 2005

Minulle alkaa valjeta, mikä on meininki tänä vuonna:

Sveitsi: Vanilla Ninja
Venäjä: Natalia Podolskaya
Kreikka: Helena Paparizou
Albania: Ledina Celo

jne.

Viitoittiko viime vuoden voittaja Ruslana tietä? Äh, tuollaistahan se on aina ollut. Mikäpä siinä. Suomi voisi lähettää ensi vuonna pitkästä aikaa Veskun vastaiskuksi - ja totta kai Huilun kanssa.

Päivän ratoksi

Kuulin huhun, että The Rolling Stones esiintyisi tänään Karhu-baarissa. Lämmittelijänä toimii suomalainen Sillä silmällä-viisikko, joka esittää kivoja hääleikkejä. Hieno homma, taidankin peruuttaa viikonlopuksi suunnittelemani automatkan Vatikaaniin. Siellä olisi ollut lauantaina mukavat rukousiltamat Paavi Johannes Paavali II:n ja Michael Jacksonin puolesta. En kuitenkaan ota riskiä, vaan menen kuuntelemaan Mick Jagger Bandia yhdessä ystäväni kanssa.

Meta4 tyhjensi pajatson

Eilinen kamarisinfoniakonsertti (III) huipentui heti alussa, kun loistokkaan Brittenin Sinfoniettan jälkeen Meta4-jousikvartetti päästi Sostakovitsin seitsemännen jousikvarteton ilmoille. Aivan mahtava sävellys ja esitys! Huomio kiinnittyi erityisesti viulisti Minna Pensolan eläytymiseen ja vartalonkieleen. Juuri tämän takia klassisen musiikin konserteissa on kiva käydä; jotta näkisi taitavien, ankaran institutionaalisen koulutuksen saaneiden soittajien kamppailevan vaativien sävellysten kimpussa. Kvarteton jälkeen kuultu Taneli Kuusiston pikkusievä Andante (In memoriam) meni aivan ohi, eikä sen jälkeen edes Kari Kriikun klarinetti koskettanut juuri lainkaan. Astor Piazzollan Café 1930 oli puolestaan orkestroitu selvästi tukkoon. Jossain välissä kuultiin myös kamariorkesterin puhallinkvintettiä. Esityksen aikana mietiskelin käyrätorven isäntämäistä positiota hentojen puuhapuhaltimien keskellä. Karl Amadeus Hartmannin pysähtelevän mietteliäs kamarikonsertto oli hieno päätös illalle. Konsertti kuullaan ykkösradiossa sunnuntaina klo 19.00. Virittäkää radionne.

Menneisyyden musadiggarit

Digitaalisen tietokoneen keksijä Charles Babbage inhosi musiikkia:

He tolerated its more exquisite forms, but abhorred it as practiced on the street. "Those whose minds are entirely unoccupied", he wrote with some seriousness in Observations of Street Nuisances in 1864, "receive [street music] with satisfaction, as filling up the vacuum of time". He calculated that 25% of his working power had been destroyed by street nuisances, many of them intentional. Letters to the Times and the eventual enforcement of "Babbage's Act", which would squelch street nuisances, made him the target of ridicule.

The public tormented him with an unending parade of fiddlers, Punch-and-Judys, stilt-walkers, fanatic psalmists, and tub-thumpers. Some neighbors hired musicians to play outside his windows. Others willfully annoyed him with worn-out or damaged wind instruments. Placards were hung in local shops, abusing him. During one 80-day period Babbage counted 165 nuisances. One brass band played for five hours, with only a brief intermission. Another blew a penny tin whistle out his window toward Babbage's garden for a half and hour daily, for "many months".

When Babbage went out, children followed and cursed him. Adults followed, too, but at a distance. Over a hundred people once skulked behind him before he could find a constable to disperse them. Dead cats and other "offensive materials" were thrown at his house. Windows were broken. A man told him, "You deserve to have your house burnt up, and yourself in it, and I will do it for you, you old villain". Even when he was on his deathbed, the organ-grinders ground implacably away.

Kuukauden paras rock-sitaatti

Ja senkin voin paljastaa, että nyt kun teemme tätä haastattelua, Sinkkonen on Intiassa. Ajattele, mies lähtee Intiaan etsimään itseään. Aikuinen mies saatana. Ihan käsittämätöntä. 34-vuotias äijä keräilee kiviä josain vitun Goalla. Se tosiaan keräilee kiviä. Halailee puita ja on niin saatanan mystinen.

Kotiteollisuus (Soundi 3/2005)

Vihdoinkin

Tänään, hetken kuluttua: Wicker Man - Director's Cut.

Jos Jouni olisi...

Olisimme silti jääneet toiseksi, niin vakuuttava Noone oli eilen. Hauska huomata, kuinka pirteästi uunot muutenkin esiintyivät; Tomtomin innostunut Muppet Show-huudahdus ja Juhan määrätietoisuus koskien Olavi Virtaa loivat lämpöä muuten niin vaisuhkoon tunnelmaan. Hyvä, että kaikki kärkijoukkueet ovat nyt napanneet kaudella voittoja. Ässäläiset - syyskauden hopeamitalistit - ovat valitettavasti tipahtaneet jo kyydistä. Tosin satuässät näyttivät eilen ensimmäisellä kierroksella, että myös tietoa löytyy. Sitä paitsi varjofinalisteina saivat Rootsia enemmän pisteitä, lähes yhtä paljon kuin Poikakuoro. Donkey Konga ei kontannut, se ryömi maha mudassa. Roots oli omalla tasollaan; no rocks, no points.

Poikakuoro teki mitä pystyi. Onneksi sentään kysymysten joukossa oli muutama klasari, ne pelastivat meidät kakkossijalle. Poikakuoroa vaivasi vajauksen ja tietämättömyyden lisäksi Tommin kokonaisvaltainen huonotuulisuus, Pekan väkivaltaisuus (minun lyönnit olivat kostoa), Juhan puhumattomuus (sieben worte) ja tietenkin oma käyttäytymiseni uskovaisten ruhtinaana. Sonjan debyytti oli ihan hyvä ensikertalaiseksi. Ainakin voittajat pitivät visasta oikein kovasti. Niinhän se aina menee.

Satimessa

Minulla on ilkeästi kutkuttava tunne, että huomenna Poikakuoro konttaa - ja matalalla konttaakin. En tunne illan tuomaria, Sonjaa, mutta sen verran kuitenkin, että odotettavissa on takuulla jotain aivan muuta. Jouni on lomailemassa, joten joukkueemme on jälleen vajaa. Esitänpä asian tällä kertaa näin: otamme paikkaajan, kenet tahansa ja mistä tahansa. Ai niin, kuulin jännittävän uutisen, että saatamme saada joukkueeseemme naispuolisen vakiojäsenen, mikä olisi tietenkin loistojuttu.

Kummallista

Harvinaisen musaton päivä. Olen kuunnellut tänään kolme kappaletta, kaikki Sarah Jonesia (& Dap Kings). Eilisestä elokuvasta näkemyksiä täältä.

Illan samastumispala

Tämän vuoden Oscar-juhien suurin voittaja oli Paul Giamatti, joka vilahti ainakin kolmessa eri klipissä. Tänään nautinkin hänen pääosittamaansa American Splendoria. Sivistyneet tietävät, mistä on kysymys. Näin jatkamme kaverini Tommin kanssa tätä elokuvallista samastumisprojektia, harkituin valinnoin ja hyvällä itsetunnolla.

Kapu rantakuntoon

Toivotan itseni ja joukkueen puolesta onnea kapteenimme tuoreehkolle liikuntaharrastukselle opetusmateriaalin kera Keeping fit Abba-tyyliin.

Kaino ehdotus

Ehdotan, että joukkueemme on ensi kisasta lähtien no smoking team. Saa vastustaa.

Musavisan ilot ja sulot

Muistellessamme musavisan iloja ja suloja olemukseemme laskeutuu omalaatuinen, rauhallinen tasapaino, missä ruumis ja henki lepäävät ja maailma kirkastuu mielessä. Ajatusten koskettaessa pyhänä pitämäämme musavisaa jokapäiväisyys pakenee, ja puhumme siitä vilpittömällä ilolla, joka saattaa arkimieletkin haaveilemaan ja sulattaa tylyt sydämet.

Sakari Pälsiä mukaillen. Maailman ja mielen maisemia. SKS 1993.

Ajatelkaas

Tiistaina oli periaatteessa kolme voittajaa: ensimmäisen kierroksen voitti Poikakuoro, toisen Roots ja kolmannen Donkey Konga. Tämä osaltaan kertoo onnistuneesta visasta. Onnittelut kuitenkin donkuille, finaalit ratkaisevat.

Nyt takaisin Sly and the Family Stonen ja Graham Central Stationin pariin. Funk!

Hävittiin

Piti kirjoittamani tämä jo aamulla, mutta ensin menivät ääkköset ja sitten koko teksti. Ei se haittaa, osaanpahan nyt lyhentää.

Pekka oli poissa ja siksi toinen kierros, joka taisi olla kokonaan tyttöjen musiikkia tyyliin 9 Inch Nails meni niin penkin alle etten muista koska viimeksi. Kolmeen tai neljään kysymykseen saimme puhtaan nollan ja olimme toisiksi viimeiset. Pääsimme juuri ja juuri finaaliin, jossa hävisimme vain puolella pisteellä, mutta kauhealla porulla ja itsesäälillä mökötimme pöydässämme kuin maamme myyneet.

Mietin tätä kotimatkalla ja postitalon kohdalla piti ruveta ajattelemaan mukavampia asioita kuten energiapolitiikkaa, yksityisautoilua ja yhteismaan tragediaa. En minä niistä mitään tajunnut, mutta se on vain rumaa kun mies itkee. Aamulla hävetti. Minusta alkaa tuntua, että kaikki tietävät jo, että olemme alemmuudentuntoisia, koska joukkueemme on rumin, vanhin ja epäseksikkäin ja että musavisa on ainoa asia elämässämme jossa voimme päteä. Kohta se saattaa jo menettää viihdearvonsa.

Tai sitten hajoitetaan joukkue tämän katastrofaalisen tapauksen jälkeen kannattamattomana. Olisi pitänyt hankkia ajoissa valmentaja pois potkittavaksi.

ps: Pupuliiman tytöille tiedoksi, että visanne oli oikeasti hyvä ja kiinnostava. Me vain olimme huonoja.

Substitute?

Pekka on soittelemassa pilliään, joten olemme illalla vajaina. En rekrytoinut etukäteen sijaista, joten jos jollekulle loikkarille tai kulkurille maistuu ilmainen (voitto)tuoppi, niin talohan sen tapaa meille voittajille aina puolenyön lähestyessä tarjota. Vaatimuksena on liittyä kuoromme jäseneksi visan ajaksi ja toimittaa vastauspaperit sukkelasti baaritiskille erien päätteeksi.

Ryhmä-identiteetti

Tommi teki varsin selväksi, millainen ryhmä-identiteetti meillä on. Entäpä muut? Seuraavassa vaihtoehtoja - huomio! - siis vaihtoehtoja:

Roots
Donkey Konga: pojat / tytöt
No1.
Ässät
Kipusiskot
Hupakot
Pupuliima
Nokkaeläimet
loput joukkueet

Kurkistus päittemme sisälle

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, millaisena ylivoimaiset poikakuorolaiset itse näkevät joukkueensa ja sen suhteen toisiin joukkueisiin? Varsin tarkan kuvan saa polttopalloelokuvasta, jonka sankarijoukkue Average Joe herätti loputtomasti samastumisia ja tunnistuksia. Juuri tällaisia olemme omissa silmissämme.

Tunnistimme elokuvasta myös kilpajoukkueitamme, mutta ne voi kukin poimia itse katsomalla. Raina on myös aika hyvä.

Klassikko

TV1 tänään klo 23.30 Sinun tähtesi: T.REX, Born to Boogie

Digitaalisesti masteroitu ja korjattu, klassikoksi muodostunut konserttielokuva vuodelta 1972, pääroolissa legendaarinen Glamrock-bändi ja sen keulahahmo Marc Bolan, joka sittemmin kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa v. 1977. Ohjaus Ringo Starr (osa elokuvasta on kuvattu John Lennonin kotona). Mukana mm. kappaleet Get it on, Jeepster, Telegram Sam, Hot Love ja Children of the Revolution. Myös Elton John nähdään soittamassa pianoa. Stereo.

Lähde

Perseestä

Kuka muistaa Paskan? Tässäpä Musavisan taideopiskelijoille haastetta. Tai no, varmaan kaikki muut olivat jo asiasta kuulleet.

Debiili

Haluaisin minäkin kirjoittaa audioscrobblerista ja jazzista, mutta kun en osaa. Sen verran kuitenkin, että kysyn: soittaako McCoy Tyner väärän äänen My Favorite Things -kappaleessa (1960) ajan osoittaessa 5:04?

Kaukolainasin Lapista kaksi lapsuuteni mysteerilevyä. The Album oli kansitaiteeltaan pelottava ja Arrivalin helikopteri kiehtova. Meillä oli Abban juliste lastenhuoneen seinällä, 1970-luvun Sverigessä. Nåstalgiaa.

Mies joka muisti vain Glenn Hughesin

Kuten tiedätte, kävin juuri Helsingissä. Harhailin diskojen valhemaailmassa, neonvalojen loisteessa. Kiireen ja ihmismassojen keskellä maalattujen silmien takana kiilsi jää, leveät hymyt paljastivat terävät hampaat. Diskomusiikin konemainen rumpu hakkasi kuin paalujuntta. Ajattelin: valmiina murskaamaan kaiken kauniin, kaiken herkän...

Laskuhumalassa ja nöyryytettynä kompuroin asunnolle. Kerrostalot nousivat ympärilläni, jokainen risteys näytti aivan samanlaiselta, katuvalojen ympärillä loistivat sumuiset halorenkaat. Korvissani soi tinnitus ja kaupunkilaisten ivanauru. Kaaduin jonkin vihreän jugendtalon porttikongissa ja aloin huutaa: "Mikä minulla on? Mikä minua vaivaa? Miksen voi olla kuin muut? Miksen saa olla kuin muut?"

Jokin pariskunta katsoi minua hetken kadun toiselta puolelta, mutta kääntyivät pian ja kiirehtivät pois. Kuin inhoten. Jotenkin, en tiedä vielä miten, sain raahauduttua vuokraloukkooni.

Unessa makasin paksujen turkisten välissä. Karva oli pitkää ja harmaata ja tavattoman pehmeätä, kuin suden turkki, mutta eihän näin suuria susia ole olemassakaan, ajattelin. Painauduin kohti vieressäni makaavan intiaanin lämmintä rintaa. Liikahtaessani hänen hauiksensa jännittyi hieman silkinpehmeän tiilenruskean ihon alla. Hän suki poskeani ja huuliani kädellään, juuri niin pehmeästi kuin vain kutittamatta voi. Hänen katseensa oli huolestunut mutta silti rohkaiseva. Ulkoa kuului jonkin linnun ääntelyä ja raollaanolevasta tiipiin oviaukosta näkyi ilta- tai aamuruskoa, horisontissa pieniä violetinsävyisiä pilviä tasangon takana nousevan vuoriseinämän yllä. Jostain ulkoa haistoin nuotion.

Hän nousi kyynärpäänsä varaan, varovasti etten pudonnut hänen syleilystään ja katsoi ulospäin. Yhtäkkiä hän näytti kovin nuorelta. Laihemmalta kuin muistin. Hän sanoi: "Puhveli jättää jälkensä sinne, missä se ei enää ole. Kotka vain kirkkaan taivaan." En ymmärtänyt aivan mitä hän tarkoitti, vaikka halusin sanoa hänelle käsittäväni. Hän ehkä huomasi hämäännykseni ja lisäsi: "Jos kutsuisit minua toisella nimellä, olisinko muka joku toinen?"

Pelkoni että hänen hymynsä olisi ollut hämmennystä hälveni kun aloimme molemmat nauraa. Kierimme tiipiinlattialla vedet silmissä, tartuimme toisiimme ja kierimme yhdessä. Yhtäkkiä pysähdyimme, pehmeästi mutta nopeasti. Olin juuri kysymässä miksi kun hän vastasi, että voidakseen suudella minua paremmin. Onni oli jo täyttänyt rintani hiljaa säteilevällä hehkullaan, mutta nyt se täytti äkkiä koko vartaloni...


Kun heräsin, ikkunasta näkyi jo täysi päivä. Keittiöstä kuului puhetta. Minulle sanottiin, että nukuin lounasaikaan asti. Kahvia oli silti säästetty minullekin, ei tarvitsisi huolehtia. Sanoin, että voin juoda kahvia samalla kun aloitan syömistä toisten kanssa. Eturuuaksi oli kampsuja ja kahville oli varattu vadille pino kampanisuja. Lautasellinen leipäjuustoa odotti hillapurkin vieressä lämmitystään.

- Ajateltiin tuoda tänne vähän Lappia, minulle sanottiin. - Sinulle kuitenkin tulee niin helposti koti-ikävä. He nauroivat ja punastuin vähän. Tietäisivätpä vain miten oikeassa olivat. Katsoin ikkunasta kapealle sisäpihalle, missä vastapäisen talon oranssi seinä kylpi kevätauringossa.

- Minkä kantaa sisällään, se pysyy tallessa. Sen mitä kantaa päällään, pudottaa, vastasin. Toiset katsoivat minua ällistyneenä, mutta palasivat pian puuhiinsa. En tiedä olivatko he ymmärtäneet.

Ajattelin mielessäni: "En tiedä missä olet ja mitä nyt teet, mutten enää unohda sinua. En koskaan, ja sinä tiedät sen, Felipe." Minua rupesi vähän itkettämään kun ajattelin mitä olin saanut ja miten en tosiaankaan tuntenut ansaitsevani tätä kaikkea, mutta ahdistus oli tiessään. Jossain niin kaukana, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan ja tiesin, ettei se voi enää koskaan palata.

5/7

Antti ja Jaska olivat virittäneet hienoja knoppeja. Oli mukavaa päätellä esim. Mikko Saarela ja Organ, samoin Anderson-Bruford-Wakeman-Howe ja Belaboris. Tosin Howe taisi unohtua. Poikakuoro soi puhtaasti ja hyvin yhteen; kaikki jäsenet tuottivat pisteitä paperille.

Kuluva kausi on ollut tuomarointien kannalta tasokkaampi kuin koskaan. Joulukuinen sääntöpalaveri teki Musavisalle hyvää. Toivottavasti myös kausifinaalista tulee tasokas.

Älykkyys on nopeutta. Eilinen Markku Aro-megapommi meni osaltani lörinäksi. Kun olin tunnistanut laulajan ja lyömässä käsiäni yhteen, seitsemän muuta visailijaa oli jo ehtinyt asettua vastausjonoon. Nolointa on tietenkin se, että kysyin itse saman kysymyksen syksyn tuomarointiosuudellani.

Valmistautumista

Keittiö kiiltelee puhtauttaan ja laskutkin on laskettu. Pontimena ei kuitenkaan ollut luonteeni hyvellisyys, vaan illan visan jännittäminen. Viikon kohokohta!

Katsoimme eilen Billy Bob Thorntonin tähdittämän ja Terry Zwigoffin ohjaaman koko perheen joulusadun nimeltä Bad Santa. Sain siitä voimaa ja luottamusta ei pelkästään elämää vaan koko Musavisaa ajatellen.

Terveisiä Sorsapuistosta, Länsi-Suomen läänistä (1973 tai 1975)

Tuomarointivuoroni viikon päästä (muistaakseni) on siirretty kurantimman tuomarointiaineksen vastuulle. Kiitos siitä itseni ja yleisöparan puolesta.

Aamulehden Valo-liitteessä (luettavissa lehtilukusaleissa kautta maan) kerrotaan, että Tampereella satamakadun Kerho-baarissa pidetään musavisaa keskiviikkoisin. Valitettavasti en pääse paikalle tutkimaan, koska velvollisuus vie minut Poikakuoron riveihin jo tiistai-illaksi. Saatan vähän myöhästyä, koska juna on perillä kahdeksalta ja pitää viedä matkatavarat kotiin ensin.

Organisaatioasiaa: monet ehkä muistavat, että Pekka sai ylennyksen urotyöstään pari viikkoa sitten. Nykyinen kaavio on siis seuraava, poikakuorolaiset arvojärjestyksessä:

1. Marko, kapteeni
   
2. Jouni, varakapteeni
   pitkä pätkä tyhjää, tuuli humisee, jossain kirkuu varis
   
3. Pekka, ylimatruusi
   
4. Tommi, rivimies
   
5. Juha, alokas

Sukkelat sormet

Itäiseen etelään suuntautuvan opintomatkani johdosta haluan jakaa teillekin hyötytietoa. Belindaa!

4/6

Eilinen musavisa ei tuntunut tavalliselta tiistain musavisa-illalta. Kolme syytä:

1.) Pekka oli poissa

2.) Pekan sijaisena oli nainen (!)

3.) Keskiviikko on vapaapäivä

Tuttuutta visailuun toi voiton lisäksi (4/6) se kuuluisa virus, joka verotti erityisesti ensimmäisen kierroksen saldoa peräti kolmen pisteen edestä. Bookends piti oikein hyvän ja monipuolisen visan. Eivät tuomariparat mitenkään voineet aavistaa, että juuri Jouni katsoo uskollisesti Straussinsa joka vuosi ja juuri Tommista John Paul Jonesin hallinnoima In through the outdoor on mestariteos - ja sattuipa vaan moni muukin kysymys mukavasti kohdalleen. Eipä silti, aika laihalla pistesaalilla näitä visoja voitetaan. Kaikki tuomarit nimittäin aina hämmästelevät sitä, kuinka niin helpoilta tuntuviin kysymyksiin vastaan niin kertakaikkisen väärin ja huonosti.
Poikakuoro siis voitti - tylsäksihän meno on kieltämättä tätä menoa muuttumassa. Voittaminen ei saa tuntua rutiinilta. Siksi ajatus joukkueemme hajasijoittamisesta ensi kaudelle ei ole oikeastaan hassumpi ajatus. Ilmeisesti joukkueiden suurinta sallittua osallistujamäärää tulee nostaa täten yhdellä jäsenellä. Huoliiko meitä kukaan, on sitten jo hivenen hankalampi probleemi.

Torstai, tuo onnen päivä

Joukkueemme Musavisailijat kävi siis Korkalovaarassa kokeilemassa yleistiedon mittavuutta. Selostus löytyy Ässien sivulta.

Jostain syystä Yu-haa ei näkynyt Karhun tietämillä. Meillä ei ollut edes numeroa kysyä hänen peräänsä. Kisasimme nelihenkisenä.

Onnen päivät on tilava ja siistinoloinen kapakki paikallisella ostarilla, joka on tosiaan oikea ostari eli sellainen jota rakennettiin 60-luvulla lähiöihin ja jotka nykyään seisovat tyhjänä suurmarkettien voittamina. Aluksi paikka oli hiljainen, mutta illan mittaan vilkastui. Asiakaskunta oli mallia reilu meininki, ja siellä ymmärsi millainen trendikuppila Karhu oikeastaan on. Emme saaneet turpaamme, mikä kiitoksella mainittakoon.

Sinikalle vinkkinä, että tässä visassa jaettiin peräti kolmet voittokaljat, eli kunkin erän päätteeksi. Muuten juotava oli aika kallista 3,90 per petostuoppi eli 0,4 litraa. Tuomarin hidas resitointi sai Paavo Lipposenkin kuulostamaan moottoriturvalta. Sekin ahisti, että kysymykset olivat helppoja ja voitto ratkaistiin arvalla eikä tiedon voimin. Toisella kierroksella onni suosi meitä ja saimme kaljat.

Jos yleistietovisailuissa on valinnanvaraa, tämä ei ehkä sittenkään olisi ensimmäinen valintani.

Ryhmä-X

Eksursion kokoonpano: Marko, Tommi, SatuSh, Satu ja Yu-ha.

Eksursion tilanne

Mukaan ovat ilmoittautuneet:

Marko, Tommi, SatuSh ja Antti (alustavasti). Autossa on tilaa vielä yhdelle, baarissa monelle.

Riemuitsen kuukautiskupistani

Huomenna torstaina menemme Markon kanssa yleistietovisaan johonkin korkalovaaralaispubiin, jonka nimen olen unohtanut. Musavisalaiset sopivat seuraan jos kiinnostaa (kuitenkaan ei, siellähän ei ole todennäköisesti esimerkiksi tyttöjä ollenkaan katsottavana). Me ylpeästi musavisan rumimpana ja epäseksikkäimpänä joukkueena emme pelkää viettää vapaa-aikaamme muiden AT-ihmisten keskellä triviatiedolla pätemässä. Itse asiassa teemme niin joka tapauksessa.

Kiitos ja anteeksi.

------------------

Markon lisäys (klo 19:17):

Musavisalaisten eksursio keskiolutkuppila Onnenpäivän yleistietokilpailuun:

Paikka: Onnenpäivä (samassa rakennuksessa kuin Korkalovaaran kirjasto)
Aika: klo 21:30
Joukkueen nimi: Musavisalaiset
Kokoonpano: Tommi, Marko + muut halukkaat
Lähtö: Karhu-Gallerian parkkipaikka klo 21:15 (henkilöautolla)
Ilmoittautuminen: tämän kirjauksen kommenttilaatikkoon.

Haastattelu

- Marko, olet joukkueenne kapteeni. Miltä eilinen osakilpailuvoitto maistuu?
- No joo. Hyvältähän se maistuu. Kiitokset tota noin niin kuuluu koko joukkueelle.
- Ensimäisen kierroksen jälkeen olitte tasapisteissä Donkey Kongan kanssa?
- Joo. Niin taidettiin olla. Kaveri oli ihan hyvin tota mukana että.
- Finaalissa teillä oli vastassa Roots ja Donkey Konga. Taisi olla tiukka finaali?
- Tota noin niin joo. En tiedä mitä kongalaisille oikein tapahtui, mutta rootsin jätkien kanssa oli sitten aika tiukkaa vääntöä. Kiitokset kuuluu koko joukkueelle, joka jätkä painoi sata lasissa sataneljäkymmentäprosenttisesti loppuun asti että tota noin niin.
- Tuomarilinjasta on puhuttu koko kauden. Mitä mieltä olit eilisistä tuomareista?
- Ei mitään valittamista. Linja oli tota noin niin oikein hyvä. Oli hyvä fiilis kuunnella ja tota...katella.
- Kiitokset haastattelusta ja onnittelut vielä kerran voitosta.
- No joo. Ei siinä mitään, tästä on hyvä jatkaa.

Lipsahti ilmoitustaululle

Viimeisin typeryys löytyy ilmoitustaululta. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Teatterimatkalle ei ole ilmoittautunut kukaan. Menen siis yksin ja kuuntelen Kissiä koko menupaluun, prkl.

Keskiviikko

Aamulla kun heräsin (I woke up this mornin'), sain päähäni jatkaa tämän kauden jälkeen. Tätä asiaa olen sydämessäni tutkinut.

Poikakuoro voitti viikkofinaalin, vaikkakin ihan hintsusti. Hivenen sekavaa visailua väritti joukkuettamme riivaava virus, joka aiheuttaa oikeiden vastausten muuttamista vääriksi. Kisan jälkeen jäimme juroina pöytään pitämään kriisipalaveria. Loikkari-Toni naureskeli, että muistutimme siinä jurottaessamme erästä maineikasta ketjua nimeltä Fetisov, Kasatonov, Krutov, Larionov ja Makarov.

[Greetings from Asbury Park N.J. ]

Lisäys: Roots-Antin kirpeät jälkilöylyt. Entisellä tiskijukalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin.]

Tiistai

Aamulla kun heräsin (I woke up this mornin' ), sain päähäni lopettaa tämän kauden jälkeen. En ole kuitenkaan asiaa sydämessäni vielä tutkinut.

Tuesday's gone with the wind.
Tuesday's gone with the wind.
Tuesday's gone with the wind.
My woman's gone with the wind.

Train roll on many miles from my home,
See, I'm riding my blues away.
Tuesday, you see, she had to be free
But somehow I've got to carry on.

Ajattelin tehdä muuten teatteriretken Ouluun. Onko muita kiinnostuneita?

Maailman paskin kappale

Olen aivan vuorenvarma, että kun tulevaisuudessa halutaan esimerkki siitä mikä oli mauttominta vuonna 2005, eilen levyraadissa esitetty Joss Stonen video voittaa. Voin kuvitella miten hauskaa oli ideoida näitä lyriikoita:

I've got a right to be wrong
My mistakes will make me strong
I'm stepping out into the great unknown
I'm feeling wings though I've never flown
I've got a mind of my own
I'm flesh and blood to the bone
I'm not made of stone

Kuka muuten se kissoja ihaileva paksukainen oli?

ABC

Duuni oli duunia (a), mutta levykauppa (b) ok. Mukaan tarttui Neil Youngia, Björkkiä ja yksi elokuva. Pulju oli pullollaan väkeä, joten sen perusteellisempaa tutustumista en pystynyt suorittamaan. Manson (c) oli verinen, oksettava ja sairas - mutta kieltämättä mielenkiintoinen, muttei kuitenkaan erityisen vaikuttava. Sanalla sanoen: epätasainen. Pidin paljon enemmän sukulaiselokuvasta.

Perjantain ohjelma

a.) Hamara (työ)
b.) Levykauppa (työ ja vapaa-aika)
c.) Manson (vapaa-aika)

Tuostahan voisi tehdä jonkinlaisen kaavion. En osaa.

Munkkeja & levyjä

Kun huomenna menette munkkikahville, piipahtakaa myös katsomassa naapuriliikkeen tarjontaa. Hieno homma, että kaupunkiin saadaan oikea levykauppa. Saapa nähdä, kuinka kauan se pysyy jakelun siirtyessä enemmän ja enemmän verkkoon.

Mitä tänään kuuntelin

Illan päätteeksi päivän kuuntelulista:

1.) Sanna Kurki-Suonio: Kainuu
2.) Bob Dylan: Highway 61 Revisited
3.) Bob Dylan: Bringing It All Back Home
4.) Sharon Jones & Dap Kings: Naturally
5.) The Ark: State of The Ark

Erikseen on vielä mainittava PMMP-duon liikuttava versio Noitalinna Huraa!-yhtyeen Pikkuveli-klassikkonynnyilystä Veitola-ohjelman lopussa. Se sai minut herkistelemään 1980-lukua, jolloin kirmasin ympäri ämpäri Brahestadia tytöistä haaveillen.

[linkin kuvassa näkyy keltainen talo, jossa isovanhempani asuivat vielä 1980-luvun alussa]

Self help

Nyt itkettyneinä voimme taas suuntautua tulevaisuuteen ja hahmottaa tilanteemme. Testaamalla eli käyttämällä tietokoneteollisuuden viimeisiä innovaatioita se onnistunee.

Mikä Julmahuvi-hahmo olet ja kuka fucked-up genius composer.

Roots ansaittuun voittoon

Vaikka kuoromme olisikin selvinnyt finaaliin, olisimme silti saaneet mukaamme yhden ainoan pisteen. Roots sai täydet kaksitoista pistettä ja voitti ylivoimaisesti, me varjofinalisteina "saalistimme" ainoastaan kolme. Ensimmäinen kierros meni jotenkuten, mutta sitten kyynelkanavat aukesivat: emme tienneet käytännössä mitään - mutta tästä huolimatta finaali jäi pisteen päähän! Roots-joukkue kiri voitollaan kaulaa Hupakot-ryhmittymään, jonka kanssa on tähän asti mitellyt varsin tasaväkisesti. Onneksi olkoon Roots!

Löytyi!

Löysin Paraden! Se oli muljahtanut vinyylilevyhyllyyn väärin päin, joten sinänsä tarkat levysilmäni eivät mitenkään edes voinetkaan tavoittaa levyn selästä löytyvää tuttua Prince- napaa. Girls & Boys -laulun stemmat ovat muuten erittäin seksikkään kuuloiset. Levyn sisäpussissa kerrotaan, että

Sheila E. and Lisa on the left - Susannah and Wendy on the right. The French seduction on "Girls & Boys" is performed by Marie France.

Hmmmm...

Prince

Ei jälkeäkään Paradesta. Pekka pisti eilen Princen Princen soimaan ja kehui levyn synasoundeja, mikä on mielestäni aivan mahtavaa musiikillista toisinajattelua. Minä väärinajattelen silti Paraden paremmaksi.

Aakkosjärjestys

En löytänyt Paradea. Minulla on - ainakin pitäisi olla - se jossain vinyylinä sekasortoisessa kokoelmassani. Pitäisi ilmeisesti aakkostaa äänitteet, vaikka olenkin pitkään ollut sitä mieltä, että aakkosjärjestys on pelkästään tärkeilevien kirjastonhoitajien sitkeä päähänpinttymä. Fiilisjärjetys on parempi. Mutta nyt ulos reippailemaan.

Beatles, Prince ja Roots

Alkavan kevättalven auringonpaisteen kunniaksi: viisi parasta Beatles-albumia paremmuusjärjestyksessä:

1.) White Album
2.) Rubber Soul
3.) Abbey Road
4.) Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band
5.) Revolver

------------------------------------------

Pistän kuitenkin seuraavaksi soimaan Princen mestariteoksen Parade, ja siitä laulun nimeltä Girls & Boys.

Vous etes tres belle mama
girls and boys.

Parade taitaa olla oikeasti ainoa edelleen kokonaan kuuntelukelpoinen Prince-albumi. Mokomakin pikku-ukko - mikähän sitäkin vaivaa?

------------------------------------------

[Roots?]

Kaikki kirjaukset lasketaan

Mielikuvitelkaa näiden sanojen paikalle nokkela, hauska ja viileä musiikkiaiheinen kirjaus. Sellainen minulla oli toki mielessä, mutta ajattelin osoittaa teille lukijoilleni aitopoikakuorolaista, pyyteetöntä musavisaluottamusta: te voitte ja varmasti osaatte. Mielikuvitelkaa, ystävät, mielikuvitelkaa.

Musavisa.blogspot.com taas

Ässien Satu on liitetty ilmoitustaulublogin kirjoittajaksi. Kutsuja on liikkeellä muillekin tällä hetkellä viisi kappaletta. Jostain syystä Donkey Kongalaisille ne eivät ole kelvanneet. Annoin Sadulle admin-oikeudet, kuten aion tehdä jokaiselle kirjoittajalle sikäli kuin ehdin ja Blogger on toiminnassa (tänään näyttäisi taas jumittavan). Toisin sanoen valta on teillä.

Kannattaako tunnustaa jos diggaa?

Tunteeko kukaan ketään, jonka mielestä Slade on universumin paras rock-bändi? Palvooko kukaan Dave Hilliä ykköskitaristina? Löytyykö maailmasta henkilöä, joka rakastaa Hilliä niin paljon, että leikkaa hiuksensakin samanlaisiksi?

Hunajaista myrkkyä

Katsoin jo toisen kerran peräkkäin ohjelman, ja tälläkin kertaa tärkeästä syystä. Bändivieraana oli nimittäin Husky Rescue. Huumaannuin jo pelkästä Veitolasta, mutta kun yhtye esitti Alice Cooperin Poisonin (!) vajosin laulajattaren jumalaiseen, sensuelliin ääneen niin syvälle.
[Yhtä lailla olen joskus sukeltanut hänen emonsa silmiin. Uh.]

Tehosekoittimen Otto oli myös vieraana. Poika oli kasvattanut parran, asettanut päähänsä hassun hatun ja julkaissut runokirjan. Katsojia kiusattiin lukemalla yhden runoista ääneen, joka kuulemma kertoi pettämisestä ja rakastelemisesta. Toistaiseksi paras Oton saavutus lyriikan alalla on ollut hieno rock-teksti lauluun nimeltä Pillitä Elli pillitä. Näyte:

No tiedäthän sä mut

Mä olen ylpee

Ja tiedäthän sä sen

Et mä en jaksa olla mukava

Mun tarvitsee vain skulaa rokkia

K. Röyhkäkin on valinnut sen parhaita rock-tekstejä esittelevään kirjaansa Get on. Tehosekoittimella oli muutama todella hyvä rock and roll-laulu.

Tiistain taisto

Täytyypä kiittää tuomaria hienosta ja esteettisesti tasapainoisesta visasta. Jotenkin euroviisut ja kotimaan popparit profiloivat kisan luonteikkaaksi, juuri tavalla jonka takia mielestäni tuomarilla pitää olla kaikki valta kisansa sisällöstä. Musavisatuomarointi on taidemuoto siinä kuin levynpyörittäminen tai viulunsoittokin.

Ensimmäisen kierroksen voitimme. Taisimme tietää kaikki kotimaiset salanimet. Kapteenin poissaolon takia teimme jotain uskomatonta: saimme vain yhden pisteen I was made for loving you -kysymyksestä. Tiesimme bändin, emme levyä, kokoonpanon erikoisuutta (sen olisin kyllä voinut arvata) emmekä kansitekstien erikoisuutta (kappaleet aakkosjärjestyksessä). Kiskaisimme voiton ensimmäiseltä kierrokselta tasapisteissä yllätysjoukkue Kipusiskojen kanssa.

Toisella kierroksella Noonejen euroviisutietämys vei heidät ohitsemme. Finaaliin pääsimme silti kera Noonen ja Donkey Kongan. Olimme aika hädissämme finaalikysymysten kanssa, ja itse olin aivan varma, että Noone ottaa voiton ja pienellä todennäköisyydellä voisimme viedä hopean Kongalta. Kävi kuitenkin niin, että päädyimme tasapisteisiin Kongan kanssa, kahdeksan molemmilla, ja Noone jäi seitsemään pisteeseen.

Paremmuus ratkaistiin ylimääräisellä kysymyksellä. Valitettavasti se meni arvailuksi, kun käsiä läpsyteltiin niin, ettei itse kappaletta kuullut ollenkaan. Tietenkin voitto oli reilu, koska molemmat joutuivat arvailemaan.

Biodiversiteetti kasvaa, ja tällä kertaa Nokkaeläimet oli paikalla peräti viisihenkisenä. Uhosivat vielä lähtiessään. Kausi muuttuu entistäkin jännittävämmäksi.

Illan skandaali oli tyngäksi jäävä 8.3. kisa, jolloin Amnesty tulee Karhuun mellastamaan miesvihapäivän merkeissä. Taidan boikotoida tilaisuutta.

Poikakuoro! Poikakuoro! Poikakuoro!

Kuorolaiset, toivotan teille onnea illan visaan.

Itsehän en pääse, koska pidän kotonani yksityisvisan eräälle VIP-henkilölle koskien ympäristö- ja luonnontietoa. Lisäksi aion katsoa elokuvan, kun Pikku-A painaa päänsä tyynylle.

Karhun tunnelma on varmasti katossa poikakuorolaisten kolauttaessa jälleen tuopit yhteen voittonsa kunniaksi. Silloin minä olen luultavasti jo unten mailla.

Pahalta näyttää, hyvältä kuulostaa

Pahalta näyttää:

Minä en pääse tiistaina musavisaan!

Hyvältä kuulostaa:

Onneksi voin lohduttautua kuuntelemalla kosmoksen sointeja: Song of Earth -Nasa Space Recordings of Earth: Nasa Voyager 1 & Voyager 2 Sapce Probe Recordings (Center for Neuroacoustic Research). Jos levyn äänet olisi "säveltänyt" joku newage-hörhö, en olisi kovinkaan kiinnostunut - niitähän piisaa. Nasa ja elektromagneettiset vibaraatiot, johan kelpaa.

Luterilaislappilaista, ohimennen kuultua

"Mie menen ryyppäämään. Jumalan siunasta"!

Muoto ja sisältö tasapainossa

Tässä rebetika-kokoelmassa on erittäin onnistunut kansi.

Rebetika on kreikkalaista bluesia. Muistan elävästi, kun kuulin eräässä kreikkalaisessa levykaupassa 1920- 30-lukujen rebetikaa soitettavan vinyylilevyiltä. Yritin käydä kauppaa, mutta ovelat nämä Zotokset ja Nikokset vai mitä Zorbia sitten olivatkaan näkivät innokkuuteni ja vaativat levyistä järjettömiä summia.

Hipitihopoti

Katsoin eilen ohjelmaa, jota juonsi viehkeä Maria Veitola, tuo mielipiteet tasan kahteen jakava mediapersoona. Aiheena oli saamelainen populaarimusiikki. Vieraana oli ystäväni Annukka Hirvasvuopion lisäksi inarinsaameksi räppäävä Amoc. Vaikka en ymmärtänyt sanaakaan, en myöskään pitänyt kuulemastani. Ei taipunut inarinsaame rapiksi ei. Eikä taivu muuten englantikaan; tarvitaan urbaani afrikanamerikkalainen slangi ja sen alati laajeneva asiasanasto, jotta homma saadaan sopimaan vahvasti synkopoituun ja osittain poylyrytmisesti etenevään funk-pohjaiseen rap-musiikkiin. Tosin Amoc kertoi myös, että sanoja keksitään, jos niitä ei ole. Saa nähdä, irtoaako flow paremmin tulevaisuudessa. Toisaalta, on aivan turhaa asettaa samoja laadullisia kriteereitä täysin eri kulttuurista tuleville, vaikkakin musiikillisessa ilmaisussa toinen painaa ja toinen lainaa samoista aineksista. Tulipa muuten pitkä kirjaus aiheesta, josta en edes tiedä mitään.

Paljon yhteistä

Mitä yhteistä on seuraavilla henkilöillä:

- George W Bush
- Saatana
- Lordi
- Osama Bin Laden

???

Kaikki neljä pääsivät mainion Terrorizer-lehden lukijaäänestyksessä (02/05) kymmenen joukkoon Most Evil Person -kategoriassa. Tarja Turunen valittiin parhaaksi laulajaksi. Muutenkin suomalaiset olivat sijoittuneet mukavasti.

Itseruoskintaa

Kysymyksiä oli liikaa, enkä osaa edes yhteenlaskua. Seuraavalla kerralla palkkaan sihteerin, jotta minun, matemaattisesti aivokuolleen umpihumanistin (tietäisittepä aineyhdistelmäni) ei tarvitsisi muuta kuin soitella levyjä ja juoda olutta.

Tulipa mieleen

Silmäilin levypinoa, jonka otan tänään Karhuun mukaan. Vaikka levyt eivät suurelta osaltaan millään tavalla vastakaan musiikkimakuani, itse visa saattaa silti olla näköinen, epäilen.

Laatupaineet ovat kieltämättä aika kovat ja suuri on epäonnistumisen pelko. Ennen musavisakysymysten tekeminen oli paljon helpompaa.

Testasin kysymykset vaimolla. Ilmeiden perusteella voin päätellä, että yöllä täällä Valtakadulla raikaa karjalalainen riittirunous. Minä kun olen aina ollut itkupilli, enkä kestä kritiikkiä.

En ole vielä päättänyt, juonko olutta ja poltanko tupakkaa. Siellä tiskin takana on aika orpo olo, jota tupakointi ja oluen juonti kummasti helpottaa. Saa imeä ja niellä.

Koska sävy muuttui tällaiseksi, lopetan ja toivotan onnea kaikille visalijoille. Minua tilallani nähdään Poikakuoron riveissä tunnollinen vastustaja Juha.